torstai 18. tammikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kehity kelpokepoksi

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen toipunut entisiin mittoihin, voimiin ja vauhtiin.
Mammakaan ei enää yhtn huokaile, et voivoi Taimipieni...
ennemminki et VOI VOI, T A I M I I ....en ihan tajuu mtn taaskaan.
Ensteks koiralaps on kipee ja sit ollaan ihan sydän sykkyrällä.
Sit mä tervehdyn ja ollaan taas silleesti et mitä hittiä sä taas puuhaat...
ja minä vastaan: Olenhan aivan terve ja vauhtikas koiranpoikanen, jonka kuu-luu viettää rillumareipennun elämää. E I K Ö S ?

Sitten niitä uutisia:
Tutkiva jhuurnalistinne TaimiKinkku Minellin on näin alkavan näytelmäkevään kunniaksi kirjannut ylös muutamia avainseikkoja, joiden avulla sinustakin voisi kehittyä kelpokepo.

Kepo on nimittäin ja näjetsen erittäinkin tärkeä inehmo näytelmäkiertuetta aatellessa.
Kepo on lyhenne kennelpojasta, mutta jos kiukustut sukukupuolinimistä, voi tytteli olla kety tai sitten aivan uberneutraali kehen on myös käytössäsi. Valitse ite.
JA asiaan:

1. Kelpokepo kantaa kaiken: S I I S, aivan kaiken.
Kevythäkit, teltat, juomapullot, koiranherkut, hoitokassit, retkituolit, rokotustodistukset
 ja vasempaan käteen mahtuu hyvin yks vallan vauhdikas ja näytelmistä riemuitseva TaimiKinkku.
Helmiäippä ei niinkään, kertas se kyl rehaa ihan liikaa.

2. Kelpokepo seuraa kehää.
Kelpokepo ei höpöttele turhia, ei juo kahveeta eikä syä sitä hinnakasta krillimaggaraa lainkaan.
Kelpokepo ei käy ees pissillä, siis ite.
Koissukat kelpokepo osaa pissittää justiin ja oikeella hetkellä, hyvis ajoin, mut ei liian,
ennen mahdollista kehää.
Kelpokepo ruksii myäs kaikki jo kehäs olleet ja ympyröi sinne menevät koissulit,
ja laittaa sijoitukset ylös ohjelmakirjaseen.
Jossei laita, voi tulla huutia.

3. Kelpokepo kiitää kehään.
Koska seuraa kehää, kelpokepo tietää justiin, milloin pitää vaihtaa näytelmähihna,
ojentaa esittäjälle lihapullat ja harjata alas pönöttävät perskarvat.
Kelpokepo on aina näytelmis ines ja skenes.
Jossei. Tulee huutia.

4. Tarvittaes kelpokepo seisoo justiin siinä, minne esittäjä hänet osoittaa.
Ja tarvittaes vaihtaa paikkaa. Salamana. Koska koira.
Jossei se koissuli nää kepoo, se kattoo vinoon, ja on pilalla.
Joskus, jos se näkee, se kattoo vinoon. Pilalla.
Kelpokepon on haistettava nää variaatiot.
Ja toteutettava. Mielellään eilen.

5. Kelpokepo korjaa kaiken.
Kelpokepo purkaa teltan, tuolit, häkit ja vie roskat roskiin. Kepo kantaa kaiken autoon.
Samalla tempoo vasemmassa kädessä innokas Taimikinkku, ehkä myös äiteensä Hemppa.

6. Kelpokepo kannustaa kaikkia.
Kehässä, sen laidalla, veispuukissa, instassa ja parkkipaikalla. Kelpokepo kuuntelee murheet ja on rohkeesti syypää pilalle menneeseen näytelmään. Koska vinossa.
Kelpokepo on eri reilu kaveri.

7. Kotona kelpokepo kumoaa kupin kuumaa tai kylmää. Kitusiin.
Ja vannoo, että ehkä ensi kerralla tekee kaiken vieläkin paremmin.

Tämmösii täl kertaa ja loput palautteina
Tee TaimiKinkku Minellin



torstai 11. tammikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Oksuripsaa ja muita pasiliskoja

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen laatoittanut, lepäillyt ja ravailllut.
Vaatinee vissiin jonnin sortun selityksen: laatoittanut laattioita pitkällä syljellä,
lepäillyt siinä välissä ja ravaillut eläinlääkärillä enemmän kuin laki, ja mamman kukkaro, sallii.

Sitten niitä uutisia:
Siispä, en parantunutkaan siitä mahapöpöstä ihan tost noin vaan.
Se päätti tulla takaisin, silleesti bäkkiin eikä lähtenytkään VEKS, kuten oli toivottu.

Justiin niin ku aloin omasta mielestä olla taas vauhdikas oma itseni, niin oksuripsa hyökkäsi takavasemmalta täysin yllättäen ja suoraan maaliin.
Onnistuneesti ehdin pirjota mamman pedin, oman pedin ja olkkarin maton ennesku
meikämandoliinia taas vietiin sinne elukkalääkäriin.

Moon nii luattavainen pöhelö, et pusuttelen kaikki hoitajat, ellit ja kassatäditkin, ihan siittä riemusta,
että pääsin taas vastaanotolle.
Mamma siinä jtn huakaili et ai  kauhee ja syädään sit makaroonia seuraava kuukaus,
jahkas toi Taimikinkkunen tosta toipuu. Son kummiski nii tärkee ja rakas.

Pusuttelin hoitsua silloinkin, kun se tynkes semmosen hermeettisen neulan meikän tassaan
ja siittä jotain lääkettä läks menee pitkin suonistoo. Niskaan tuupattiin nestettä nii et muistutin jotaki Tikkurilan aseman roskisdyykkarii reppu selässä.
Silti jaksoin heiluttaa häntää ja olla maailman iloisin Taimikinkkunen.
Maind juu, moni Minellin-sukulainen on yhtä iloluontoinen tyyppi ku meitsi,
ja menee riemusta pinkeenä myös ellin tykö, vaikka siä mitä pisteltäis tassoihin.

Nyttemmin olen jo voinut harvinaisen paljon paremmin,
vaikkakin koiraperheemme muut jäsenet eivät niinkäään.
Tartutin näjetsen saman taudin myös Usvaan ja Kastekin sen sai.
Vanhamummu Pihla ei viä oo sairastunu.
Jos tästä jtn positiivista pitää sanoa, niin meillä on ihan hirmu siistiä.
Puhtaat lakanat, matot ja melkeestään kon uudet koiranpedit.
Nii paljon niittä on viime aikoina pesty.
Jaxuhalit ja voimia kaikille oksuripsan kouriin jääneille kohtalotovereille
tee TaimiKinkku Minellin


perjantai 5. tammikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Parempaa uuttavuotta!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen maannut mamman kainalossa ja ottanut iisisti.
Juu ymmärrän, et mitä hittiä te kysytte ja vastaan:
Koska sairas.
Metikössä pureksin antaumuksella jtn myyränluuta, ja se vissiinki viilsi suuhun haavan, josta pöpö.
Kuumetta oli otsassa aineski sata astetta ja sit mentiinki jo eläinlääkäriin ja vauhdilla.
Olin jo ihan lötköpötkö, ku sain ensiapuu ja hoitoo.
Nyttemmin voin jo ihan mainiosti. Eli siis parempaa uuttavuotta kaikille!

Sitten niitä uutisia:
Tänään ajattelin avautuu tosta mun äipästä. Siis tosta Helmiäipästä.
En tiiä tiiäkste, mut son vähän aadeehoodee, tai jtn. Mähän en oo lainkaan.
Isipappa Däniltä oon periny lujan luanteen ja joteski sillai kai.
Mut toi mun äippäskä. Son ihan huhhuh.

Jos oot joskus ollu näytelmäkehän laidalla ja siä on se yks narttu, kun haukkuu vaa.
Son Helmi.
Kehäs son iha hiljaa sitte. Ja nätiste.
Jos oot joskus ollu rallytokokisois venaa vuoroos ja siäki on se yks narttu, kun haukkuu vaa.
Seki on Helmi.
Radal son iha ässä. Ei hauku.
Jos oot joskus ollu jossai vanhainkodis ja siä aulas haukkuu joku narttu,
Son Helmi kans.
Mut ei mummujen ja paappojen kaa.
Siä se lipasee niit vaa poskelle ja häntä heiluu.
Se kiipee pikkasen rusinamummukan viäreen nukkumaan, ku sen mamma pyytää.
Son se mun ihmismummu, se.
Ja sittenki sen häntä heiluu.
Jos ihmettelet, kuka Kannelmäjes haukkuu nii et ikkunat heiluu.
Seki on useimmiten meitin Helmu.

Muistakaas aina, et jos joku koira joskus ääntelehtii, ni ei se aina tarkota, ettei sitä ois koulutettu tai sois paha. Joskus soon vaa innokas. Niinku meikäläisen Helmiäippä.
Oon mäki, joskus ihan salaa.
MummuSäde on mykkä hiihtäjä, niin äänens ku piarujensaki perusteella.
Koskaan et voi tietää, mistä tai kenestä haju tulee, kun ei oo ääntäkään.
Mut siitä enämpi toisel kertaa.
Tammikuisin terveisin TaimiKinkku Minellin





torstai 21. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Taimin joulutervehdys


Oli jouluinen yö, kun talossakaan ei liikkunut kukaan, ei pihaustakaan.
Kultaiset uinuivat pedeissään, siankorvat ja herkut mielessään.
Pukkia oottaen nukkui talon väki, jouluisaa unta koiratkin näki.

Minä ja mamma uinuimme hyvin, kun äkkiä katkesi unemme syvin.
Minä hyppäsin ilmaan ja ikkunaan riensin
päästin ilmoille haukun, oli kielletty, tiesin.

Kuu loistaen hangelle valoa näytti ja ihmetys kultaisen mielen täytti.
Oli pihalla reki ja kyydissä sen istui parrakas mies kättä heilauttaen.
Hän viittilöi minulle hanskallaan, vislas perään ja käskytti saapumaan.

Minä herätin mamman ja yhdessä me pihamaallemme riensimme.
Joulupukki tullut oli noutamaan kultaisia rekeään kiskomaan.

" Nyt Taimi ja Helmi tänne näin, teitä tarvitsen, kiiruusti reelle päin!
Myös Nuppu ja Peppi äkkiä apuun
ennen kuin rekeen mä itse kapuun.
Usva ja Pihla ja Kaste mukaan, ei jouluna yksin saa jäädä kukaan.
Sisu ja Tanga myös vauhdilla tänne,
meitä oottavat pienet ystävämme."

Niin asettui kultainen airue eteen valjaat tarkastain pukki kävi istumaan rekeen.
Kuu valaisi näyn niin ihmeellisen: pukki, reki ja lauma kultainen.

Nyt matkasi valjakko ympäri maan, iloa vieden kulkeissaan.

Kun aamu alkoi sarastaa, palas reki pinnalle maan.
Niin kauniiksi pukki kultaiset suki
joulusadunkin heille kiitokseks luki.

" Hyvää joulua kultaiset ja kotiväki!" Huusi pukki, kun auringon nousevan näki.
"Ensi jouluun taas, me tapaamme vielä, olkaa kiltisti nyt kodeissanne siellä!"

Niin Pukki matkaansa yksinään lähti.
Unta vai totta?
Sen kertoilee tähti.

Iloista joulua kaikille vrendeille toivottaappi TaimiKinkku Minellin ystävineen











torstai 14. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Hiljainen hetki

Terve taas vrendit!

Koko viime viikonlopun olen enimmäkseen vartsannut ovea.
Mamma oli poissa koko viikonlopun tai jtn, koska: jotkut hiivatin koiramessut.
Sinne se vei parhaan kaverini Usvan ja siellä olivatten olleet myös Sisu,
Tanga ja myöskin mummukoiraSäde, muiden muassa.

Sanon khyl, et aivan E P Ä Ä ! Ja miksvarten meikämandoliinia ei otettu mukaan.
Koska: Mukamattes hillun ja villiinnyn ja villiinnytän koko rotukojun nurin.
Kyllä minä taas niin pienen koissulin mieleni pahoitin. Hetkeks!

Mutta nyt pitää hiukkapikkasen vakavoitua.
Sillä, niitä uutisia:

Näin ennen joulua on hyvä hiukkasen rauhoittua eikä aina reuhottaa menemään reunojaan myöten.
Moni iäkäs ystäväkultsu on hiljattain siirtynyt vauhdikkaimmille sänkipelloille pupujahtiin ja meitsi haluais joteski niitten onnellisten koissukkoiten ihmisiä lohduttaa.
Kattokaas, kon ei niitä mummeleita ja paappakoiria satu enää yhtn mihkään eikä ne oo enää hitaita köntykkäitä. Siellä ne mennä viipottaa korva lepattaen pupujen perässä eikä oo hualen häivää.

Ihmisten sielut sen sijaan sydämineen halkeaa surusta ja ne ikävöi ihan hirmu kamalasti niitä rakkaita koissuleitaan.

Täsä ois teille kaikille pieni lohduke murheeseen.
Muistakaa, kohta on joulu ja taivaalla tuikkiva tähtönen on justiin se teiän sesse.

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa
sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.
Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu
sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,
toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.
Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä
nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Rauhaa ja piis tee Taimikinkku Minellin




perjantai 8. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Painavaa asiaa

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt tuhmuuksia ja hillunut.
Suuren suosion on saanut muun muassa vessapaperien rohmuaminen,
piilottelu ja silppuaminen.
Joku tyyppi meil himassa väitti, et Taimi on tuhma ja mukamattes jotkut tontut kurkkii,
enkä saa lahjoja, jos yhdenkin veskirullan vielä pöllin.
H A H ! Pöllinpäs kuitenkii ja tontuille näytän kultsun karvat, jos semmosilla aletaan uhkailla,
ettäs tiiätte, N I H , kerta.

Sitten niitä uutisia:
Me koissulit ollaan melko persoja herkuille, ainaski tää allekirjoittanut on,
sekä mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki sisarukset, sedät, tädit ja enot
sekä kummin kaimatkii.
Kun jääkaapin ovi rapsahtaa, on siinä hollilla meikämandoliinin kirsu nopeammin
kun ehdit sanoa Taimikinkku Minellin, voit vaiks testaa, jos niikseen tulee ja mahdollisuus.
Siinä on niinkos puolensa ja puolensa siinä nopeudessa.

Ekats oon tiätty ekana siel rohmuumassa herkkuja, tokats ei oo aina mahista saada mtn sieltä,
kerta paino.
Minä vaan kysyn, että mikä ihmeen paino ja vastaan.
Koissuliinit, kuten immeisetkään eivät saa olla liian painavia.
Tai, no saavat kyllä, mutta ei ilman seuraamuksia. Ei jaksa kävellä, juosta, saatika riahua.
Koska: paino.
Nivelet ei kestä, naksuvat vaan ja ovat kovilla. Koska: paino.
Läähättäen ja ähkien kulkee niin koissuli, kuin inehmokin. Koska: paino.
Koirareeneissä ja näytelmissä ei jaksa olla täpöllä messissä, jos painaa liikaa.
Ei kumpikaan, ei niin sesse eikä immeinenkään. Molemmat läähättäen ähkivät menemään.
Tuomari onneks yleensä huomauttelee vaan sen koissukan painosta ja ilmiasusta, onneks!
Hyvä apukaveri koissulin painon vartsaamiseen on sen koissulin kylki.
Siitä kun päästelee sormilla menemään kylkeä pitkin, niin kylkiluitten pitäs tuntua,
kun kevyseen painaa.
Nahkaa eipi sais liiemmälti jäädä sinne nyrkkeihin eikä koiran selkänahan
hyllyä puolelta toiselle kun valaan myrskyssä.
Sitäpaitti se koittelu ja kutittelu on kivaa, ainaski tän Taimikinkun mielestä.
Omat inehmot tulevatten helposti hiukka sokeaks oman koissulin makkaroille ja pulleudelle.
Siks onki tosi tärkeet, ettei loukkaannu, jos tuomari tai eläinlääkäri tai kukaan
muukaan asiantuntija sanoo, et nyt kuuleppas, sun rakkaastas on tullut hiukka pullukka.
Onnellista nimittäin on, että me koissukat ei osata laskee, et kui paljon sitä huttuu tulee kippoon,
eikä me osata, ainaskaan vielä, avata sitä jääkaapin ovea.
Tämmösii tällä kertaa tee Taimikinkku Minellin

PS. Muistakaas, kun se ihmeellinen joulu lähestyy,
että suklaatit ja kinkunrasvat eivät ole ollenkaan koissuleita varten,
kattokaakin, että pysyvätten kirsuista kaukana.
Joulua joka kotiin ja karvaisille kaiffareille omat herkut!




torstai 30. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Joulukadun avajaisissa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ja edelleenkin vartsannut joulukinkkua ja -torttuja uunista sekä ollut keskimääräistä energisempi nuori koissuli. Minua ei kuulemma saa nukutettua edes norsun unilääkkeillä, tai mitälie ny ovatki. En tajuu yhtn: jos sattuu olemaan hiukkaakin piukemmin vauhdikkaampi ja vallattomampi koissulinpoikanen, ni tarviiko siittä olla heti sanomassa, N I H !

Sitten niitä uutisia:

Viime sunnuntaina tai jtn semmosta ni ispä nosti mut ja Usva-siskon auton kyytiin. Ainahan me jonneski ajellaan, mut nyt oli selkeesti ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Kurvattiin mummukoiraSäde kyytin vielä, Helmiäippä jäi kotiin, koska sekoilu, sanoi ihmismummu...
Meinasin jo siinä mieleni pahoittaa, mutta sekin meni äkkiä ohitten, kerta Stadissa oli meikää venaamassa ainaski tsiljoona tai no melkeen kakskyet kultsikkaa. Kuustoista ainaski oli ja kaikki pääkaupunkiseudun kultaisia koiria.  Me saatiin kaikki semmoset hianot tonttukaulurit kaulaan, Raija oli ne meille ommellut, kiitos, ja valotki laitettii vilkkumaan ku siä ootettiin jtn elämää suurempaa.

N O H! enhän mä laisinkaan hiffannu et meijät pääkaupunkiseudun kultaiset oli pyydetty mukaan Joulukadun 2017 avajaisten kulkueeseen.
Ja arvaatteko kui hienoon paikkaa päästiin, suojaamaan Joulupukin selustaa, siä saatiin kuleksia pukin ja Joulumuorin perässä ihan koko kulkueen ajan. Vähänkö olin stara!

Meikämandoliini kerkes siinä kulkueen alussa, välissä ja lopussa pusutella vaikka ja ketä.
Joulumuoria kävin useesti lipasemassa kädestä, vaikka mamma khyl luuli et justiin aion kiskoo sitä hihasta. Mitennii mukamattes, minähän olen vallan ja pelkästään melkeestään hyvin käyttäytyvä nuorempi koiraotus. Aivan kuten mummukoiraSäde ja Usvakin.  Ja kaikki muutkin kulkueen koissukat.
Melkeen.

Hirveesti kaikki taputti ja hurras meille, ja eteski mulle, tiätty, kerta sinnehän mä änkkäsin joulumuorin vöyliin ja koko ajan. Voin kertoo, oli seikkailu. Ja suosittelen kaikille.
Pauttiarallaa kakskyet kultsua sulassa sovussa, kaikki kävellen nätisti siä aploodien ja pauhun keskellä, ihmismeressä. Kukaan ei karannu, ei saanu hjärtslaakia eikä ees panikoitunu.
Ollaan me vaan superhienoi koirii, voin kertoo, on kokemusta! Ja ens vuonna uuestaan!
Tulehan sinäkin!

Sinä iltana ei tarvittu ees sitä norsupyssyy. Pikkuhipulien jälkeen otin sohvalla semmoset koomat, ettei oo nähty. En ees jääkaapin rapsahdukseen heränny.
Jouluisin terveisin TaimiKinkku Minellin