keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kissa

Terve taas vrendit!
Sori hei, kun en oo viimeaikoina ehtiny kirjottelee, on ollu nii hurjasti kaikkee menoo päällänsä. Enimmäkseen on meikämandoliini reuhuttanut metikössä ja mutaojissa, kiusannut Usva-siskoa  ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Taimikinkku Minellin on opinut juomaan tiskialtaasta.
Miten sinne pääsin, en kerro, koska heti kiellettäis, mutta voin kertoo, vesi maistuu ihan tsiljoona kertaa paremmalta, kun sen saa juoda makaronilaatikon jämien kera uunipadasta, ettäs tiiätte. Nih!

Sitten niitä uutisia:

Tehän varsin hyvin tiiätte, että olen melko rohkea ja vallaton koiranpoikanen. Kuljeksin rinta rottinkilla kohti uusia päämääriä lähes päivittäin. Välillä mamma huokaakin, että voisin enemminki harjoitella nukkumista, joka on minusta täysin yliarvostettu laji. Pah ja pyh, sitä ehtii mummuna nukkua sittennii ihan tarpeeks....

Nii, ni siittä rohkeudesta. Yleensä, kun kohtaan melko vallattoman varmasti kaikki inehmot, mummut, kummit ja serkkuplikat, ni yks poikkeus vahvistaa säännön.
Tiättekö, kun Helmiäipän luona asustaa semmonen kissa. Ihan pieni rääpäleen räpäkkö, meikäläisen nupin kokoinen otus. Nimikin on Milli, koska pieni.

Son kuulkaas sen huushollin keisarinna ja manakeri. Meikämandoliinikin on ihan hukassa sen mustavalkosen kuninkattaren kans.

Jos teen leikkiliikkeitä, sei hievahdakaan. Kerran yritin jahdata sitä...vain kerran...
Se on kissaks tosi rauhallinen ja hidas, jopa salakavala. Siittä ei koskaan tiiä, mitä se tekee.
Minä niin tahtoisin leikkiä...jahdata...leikkiä sen kanssa, mutta se vaan arvokkaasti kattelee mua pitkin nenänvarttaan.
Vaikka kaikkien muitten syliin loikkaan ja vauhdilla, riehaan ja hillun ja hyppelehdin, ni arvatkaas ku sen kissan kohilla tulee ihan täysstoppi. Meen ihan mahaplätsiin plaattialle, enkä ees inahda.
Joskus koetan vähän urahdella tai haukkua, mutta siltikään se kissanpahalainen ei tee elettäkään juostakseen yhtään mihkään.

MummuSädettä ja Helmiäippää oon yrittäny saada mukaan kissanjahtaukseen, mutta ne vaan köllöttelee tyytiksinä ja kissanpirskatti käy niitä puskemassa ja pörisemässä.
Helmiäippä tulee mua jopa siittä välistä nujuuttamaan, jos yritänkin siltä kissanpierulta ees yhtä viiksikarvaa vääntää. Joskus se kissa, varmaan ihan kiusallaan, käy keskelle lattiaa oikoselleen, ihan vaan et ärsyttäis vähän enemmän meitsikkää. Koska se näkee, et men tajuu, mikä otus se oikeestaan on.
Ihmismummu sanoo aina, että son Millikissa seittemäntoista vee, anna sen olla. Mitenkäs annat olla ja ymmärrät, kun en itekään osaa ku viiteen laskea. Saatika sitten tajuta, mikä on kissa.
Yks elukkalääkäri sanokin kerran viisaasti, ettei kissojen ja koirien ees tartte tulla toimeen keskenään, kerta noon eri lajeja. Kerro toi hei mummutsille kans, se nukkuu se kissanräpäkkö kainalossaan.

Pitänee vissiin useammin käydä Helmiäipällä ja MummuSäteellä kylässä, jotta oppisin ymmärtämään kissojen sielunelämää ja se oppis taas vuorostaan juoksemaan karkuun, kuten tavan kissojen kuuluukiin.

Tämmösii syvällisii pohdintoi täl kertaa ja kuulumisiin
tee TaimiKinkku Minellin




perjantai 16. maaliskuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Voihan kakka!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut iloinen oma itseni, vaikka onkin surua ollutkin perheessä.
Mutta elämä jatkuu ja sounot.
Helmiäipän kans kävin hilluus Kouvolassa näytelmissä, oltiin molemmat ihan ERInomaisia ja saatiin hyviä fiiliksiä, kuten aina. Ehkäs olimme hiukkasen villejä, ehkäs emme...

Sitten niitä uutisia:

Nythän on, noh ainaski noin kalenterin mukaan kevät, ja kakkakeskustelu käy kiivaana.
Minäpäs ajattelin tutkivana shuurnalistina listata erilaiset kepulikakat, joita tienposkesta löytyy. Meillähän  kerätään kaiken sortin kikkarat poijes, niin meikäläisten, Helmiäipän ku Sädemummunkin kotona. Ja pikkasen paheksutaan noita erisortin läjiä.

Mutta varoituksen sanana kaikille tielläkulkijoille, halusittepa tahi ette:

Voihan kakka!

1. Piilokakka

Piilokakka lymyää tien poskessa, kevyen hangen alla, kuin kevään ensi kukka, mutta ei niin kivana yllärinä. Koira menee siihen tien poskeen omaa kakkaansa päkeltämään. Siihen nouset sitä korjaamaan, ja vuolaaa, piilokakka on kenkän pohjassa.

2. Viaton minikakka
Viaton minikakka on jonkun taskukokoisen koiran pyöräyttämä tuotos siinä hangen reunalla. Periaatteessa hyvinkin viaton, mutta sotkee siinä, missä piilokakkakin. Ihmismummukka usein näitä minikakkoja keräilee samaan pussukkaan omien koissulien jätösten kera. Miksei se minikoiran omistajakin voisi? Kysyn vaan ja vastaan: En tiedä...

3. Rehevä jättikakka
Rehevän jättikakan on päkeltänyt esmes joku bullmastiffi, tanskandoggi tai irlanninsusikoira ja ihan keskelle kävelytietä. Keko on niin massava, ettei sitä voi olla huomaamatta. Siinä se pönöttää kuin Pisan kalteva torni. Ehkä vähän vinompana ja korkeampana kenties. Kunnioitusta herättävänä jopa. Rehevällä jättikakalla on tapana levitä pitkin tietä pahanenteisen laajalle. Sitä löytyy kotana sitten kengistä, tassuista, matosta ja lattialistoista, kunhan lumet sulavat ja kävelytiet ovat yhtä kuralöllöä.
Jättikakoillekin on omat säkkinsä ja niitäkin  saa kerätä poies, ettei sitä kakkendaalia tarvii kaapia enää kesäkuussa parketin väleistä. Kiitos.

4. Ihana ihmiskakka
Kaikista koirien tuottamista kakkaläjistä huolimatta, metsässä tai ojan pohjalla lymyävä lenkkeilijän tai jonkun muun hätähousun tuottama ihmiskakka on kaikkein kamalin kakka-ansa ihan ikinä.
Siellä se lymyää pahaa aavistamamatta, odottaen höyryävänä tai jo vähän jäähtyneenä koissulia.
Sen vieno tuoksahdus houkuttaa lähes koiran kuin koiran ojan pohjalle ennesku ehdit sanoa OHO..
Jo on koissukalla hammasvälit sitä ihteään tursuten ja turkki täynnänsä, kun hihnan pää ehtii paikalle.
Yökkörefleksiä vältellen koetat houkutella koissulisi pois pökälepaheista, kakkakaihoiluista tai tortun tarpeesta. Kotiin päästyäsi yäkkäät ja peset, yäkkäät ja peset hieman lisää.
Myös hampaat ja tahnalla päälle.
Kiitosta vaan lenkkeilijälle tahi sille toiselle hätähousulle. Minä kiitän ja nam. Mamma ehdottaa, että ostat aikuisten vaipat ja päästelet pökälees niihin. Tulee mukavan lämmin olo ja koirakin pysyy puhtaana.

Kakkajuttu, mutta tulipahan kerrottua
terveisin TaimiKinkku Minellin
PS täsä mä kyttään kaikkia, ketkä ei korjaa koissulien kakkoja poies....


torstai 22. helmikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Hyvää matkaa Pihlamummu


Tänään molen surullinen, enkä vitsaile.
Meidän perheen mummukka ja vanhan koiran viisaus, Pihla, on poissa.
Pihla eli hienon ja arvokkaan kultaisen elämän ja sai nukkua rauhassa ikiuneen mamman sylissä.

Siksi ei vitsailuja.
Olen ihmeissäni ja hämmentynyt,
koska ohjastajani ja oikeestaan idolini on nyt kirkkaana tähtenä taivaalla.
Paras juustovaras ikinä. Naksuhirmu ykkönen.

Pihlan muistolle

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa
sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.
Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu
sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,
toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.
Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä
nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Tässä mä vielä sain köllötellä Pihlan kanssa tee TaimiKinkku Minellin




torstai 15. helmikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Meikäläisten vuosi

Terve taas vrendit!

Viime aikoina on ollut enimmäkseen niin kiire, etten oo kerennä ees kirjuutella blokia, mutta nyttenhän siihenkin on tultava muutos.
Eihän siitä mitään tuliskaan, jos tosta noinettes vaan ni jättäsin armaat lukijat ihan ilmaan roikkumaan ja ihmettelemään, notta minne perskaleeseen se Taimikinkkunen katos.
N O H , en ihan minnekkää ja täältä pesee...

Ja tietty niitä uutisia:

Tiiättekös ystävät, kylänmiähet ja karvakorvat, että nyt on koiran vuosi?
En tiennyt minäkäään, ennesku mummukoiraSäde meikämandoliinia siitä valaisi.
Vaik minust khyl iha joka vuos on koiran vuos, joka päivä o eläinten päivä ja joka minuntti on ystävien aikaa yhes, jos meikält kysyttäis.
Ja varppisti voitte olla varmoi, et vastaisin vaiks ei ees kysyttäis, Y H T Ä Ä N  mitään...

Nii, ni asiaan siittä koiran vuodesta. Tuolla Kiinan maassa noi kiinamannit on silleesti sitä mieltä, et joka elukalla, tai no ainski melkeen, on oma vuosi.
Ja nyt on niinkusta koiran vuosi.
Koira tavoittelee tasapainoa ja näkee vaivaa saadakseen haluamansa.
Niinku esmes kun haluun soffalle papan viekkoon, ni änkkään sinne niin kauan, et muut koirat tippuu vaiks lattialle. Helppoo.
Tai jos haluun pullan, ni haen sen keittiön pöydältä.

Meikäläinen saatta vaikuttaa ulkopuolisista ihan hirveeltä hepulaattorilta, mut sisäisesti oon ihan Zen...tai jtnjtn
Olen kiitettävän utelias, ratsaan kaikkien taskut, tyhjennän silmän välttäessä muiden kipot ja vien namiskan kirsun eestä. Ei kandee olla hidas meitsien kanssa.
Työnnän myös kuuppani joka paikkaan...ihan joka paikkaan...

Olen ryhmätyöntekijä ja sankari: Muut vartsaa köökin ovella, ku Taimikinkku pöllii safkat katetusta pöydästä ja viskelee rikoskumppaneille vappunakkei ja donitseja. Syyt vieritetään vanhimpien koissukoitten niskoille ja minä ehdin painella partsille kiskomaan kesäkukkia laatikoista ennesku ehitte ees sanoa painokkaasti T A I M I I ...

Mitään missiota en jätä kesken, olipa se sitten äipän kengän peseminen vessanpytyssä tai kukkamultien kaivelu kevään korvalla keskellä olkkarin lattiaa. Koira eipi jätä rojektia kesken, ei sitten millään.

Koira on herkkä, mutta hyvä kumppani. Koskaan ei jätä, edes kaninraatoa pyydettäessä.
Uskollisesti istuu vieressä kuolajojot plaattiassa, kun makustelet voikkoleipää tai hampparia.
Surun ja murheen hetkellä tuijotan syvälle silmiin ja lipastan pusun kirsulle. Siinä olen, etkä muuta voi.
Kaivaudun kainaloon, valtaan puolet pedistä ja vien sun peittos. Hyvällä tsäkällä nukun aamulla pää tyynyssä. Ihan mitä vaan rakkaan perheeni vuoksi.

Onnea kaikille karvakorville koissukan vuonna
toivottaapi TaimiKinkku Minellin
PS täsä moon ihan Zen tai ZZZZZZ....





torstai 1. helmikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen kaivautunut lumihankeen, tehnyt kenguruloikkia pitkin kinoksia ja ollut iloinen oma itseni. Sehän meinaa sitä, että korva lepattaen sohellan elämässä etiäpäin, siten että heikompaa hirvittää...tiätty!

Sitten taasen niittä uutisia:

Tänään pääsin pitkästä aikaa kyläilemään ihmismummukan, paappan, Helmiäipän ja mummuSäteen luona. Joteski tiäsin jo lähteissä, et ny mennään sukuloimaan, kerta piippasin menemään ja ihan koko matkan. Silleesti kon semmottiis vinkulelu...
Joku vois sanoo, et hiukka ärsyttävää,  mut meikämandoliinin mielest vaa herkkää ja joteski viehkoo.
Eikö?

Ihmismummulla oli synttärit, se täytti ainaski sataviis tai jtn...kerta en osaa viälkää laskee, mut haittakse. Vanha mikä vanha...vai mitä.

Meitsi sen sijaan on nuori ja eteski notkea ja tietän tasavarmana, miten saa ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Tässä vinkit sulleki:

Ystäviä saa silleesti, et tunkee kuanonsa ihan ja joka paikkaan. No, ehkä ampparipesään ei kandee, mut noi muuten. Keinot on monet: Voi tunkee kuupan syykkyyn pöydän alta vaivihkaa, röyhkeesti sohvalla ja jos mahtollista ni voi myäs kiivetä soffapöydälle huomiot hakee.
Kaikki toimii, voin kertoo. Häntä heiluu ja herkkuja tulee. Kokeilkaa, jos ette usko.
Ihmispaappalta voi tosin saada hiukkasen kyseenalaist huamioo pureksimal peliohjainta, vaiks mtn semmosta meitsi ei tee enää lainkaan, enhän...

Molen myös menestynyt elämässä, jo melkeestään enemmin kun mummu ja äippä. Mut niin kuulkaas kuuluukin, sitton homma toiminut, kerta oon selkeesti virtaviivaisin koiruus täs mummun ja äipän linjassa siskolikkojen kera. Pitää vaan olla tarkkana, ku mummuSäde siirtyy vetskuihin reilun vuoden päästä, ettei kiri sittennii Taimikinkun ohitte. Helmiäipäst ei oo nii hualta, kerta se näyttää nelivuatiaana etelleenkin ihan vaavalta. Toisaalta mullon hyvät keenit, säilyn nuarekkaana vanhanaki, ehkäs ja meibii.

Vaikutusvallan saaminen näi nuarella iällä o joteski kahtalainen juttu: Esmes jos mullon lelu, nii sit ei  multa ota mummu eikäs äippä. Ihmismummu sen voi saada, jos antaa keksiä tilalle.
Tänään tais olla vaikutusvalta mummun käsis, kon pyys meikää istuu ja maate. Oli niin hyvät kalkkunaherkut, et oisin kieriny, leikkiny kuallutta ja ryöminy vaiks sohvalle, jos sois älynny pyytää. Kerta ei älynny, ni istuin ja menin maate sit vaa, On se niin vaikeet, kun noi inehmot ei aina hiffaa, mitä kaikkee me osataan. Mun Helmiäippä o niin hönö, et tekee ihan kaiken, mitä ihmismummu pyytää ja I L M A N herkkua. Onk se vähä tyhmä? Kysyn minä ja vastaan et vissiinki joo.

Mut reenaa sääki näit taitoi, ni pärjäät varppisti elämäs
Tee TaimiKinkku Minellin






torstai 25. tammikuuta 2018

KInkun kirjoituksia: Kelpokepo kehäkettuna

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut aivan terve ja suhteellisesti katsottuna aivan oma itseni.
Pandojen saapumisen kunniaksi sain mammallekin pandasilmät.
Autosta hypätessä nimittäin siskolikka Usva kalautti kallonsa mamman silmäkulmaan,
ja aivan täysii.
Syypää olin mukamattes minä, kainovieno ja ainoa Taimikinkku Minellin, joka kuulemmas houkuttelin Usvan luvatta ulos takapaksista hillumalla ja riehuen siinä automopiilin kylessä.
Kertakaikkiaansentäs ja pyhätsylvit päällensä, että loukkaannuin.
Mamma työntää sen kuuppansa eteen ja M I N Ä saan syyttömänä sieluna syyt niskoilleni...
ettäs kehtaavatten...

Noniin, ja sitten vihdoin niitä uutisia:
Tutkiva jhuurnalistinne elis koissutoimittaja TaimiKinkku Minellin on päättänyt jatkaa viitoittamallaan tiellä ja tehdä syväluotaavan reportaashin näytelmistä loppuun saakka,
halusitte tai ette.
Tällä kertaa olen haastatellut mummuSäteen ja Helmiäipän iskäpappaa elis paappaa, koska hänhän tietänee näytelmäkehistä aivan ja kaiken.

Tässäpä tätä.

Valmistautuminen: kolme kuukautta ennen näytelmäkautta lopetetaan kaikkinainen herkkujen anto, koska ei pläskiä. Ihmisvaarille karjutaan senki eestä, jos vahingossa antaa etes yhten siipaleen lauantaimakkaraa. Jos näytelmis ei pärjää ja syynä on pläski ->  paappan vika.

Näytelmäviikolla kuskataan koko kööri kasvatille karvainojennukseen. Paappa kuskaa, ja oottaa, ja kuskaa, ja oottaa. On tylsää aina oottaa. Mutta pappa on kiltti, ja aina vie.
Iltalenkki karvainojennuksen jälkeen tehdän levitoiden, eli ilmas leijuen, koska siisteys.
Perskarvankin on oltava ojennukses, muuten ei pärjää. Jos ei ojos -> paappan syy.

Paappan painajainen on joutua näytelmiin, koska tylsää. Paappa ei tajuu mtn mitä kukaan puhuu, ei tiedä milloin pitää mennä kehään eikä ees mis o vessa. Siispä yleensä paappa karkaa lähimmälle bensikselle kaffelle, ja oottaa, oottaa ja oottaa.

Jos semminkin kauhupainajainen käy, etteivoi karata, ni paappa istuu ja pitelee seittemää koiraa yhes käes ja krillimaggaraa toises. Kerran paappa äity kertoilee, miten se kehätouhu menee:

Juoksuttaja hakee koissulin ja laittaa narun kaulaan. Taskussa on juoksuttajalle lihapullia, koska nälkä. Ekats juostaan kehässä ympyrää. Sitte seis. Joku tärkee tyyppi näyttää merkkejä sormillaan et mihkä ja milloin. Sitse antaa valomerkin väreillä, et onks S T O P, M E I B I I tai G O!
Sitte juostaan taas. Sitte tulee se stoppi ja levitellään tassoja ja venytetään kaulaa.
Siis siltä koissukalta, ei juoksijalta.
Sitte se tärkee tyyppi kopeloi, siis sitä koissulaa, ei juoksijaa.

Sit ne värit: Paappan mielest vihree on ok, keltainen joo-o ja punainen ihan S T O P in tö neim of laav...Se ei tajuu miks punane o paras, vielkää. Eikä ees et kuka voitti.

Paappa aina kysyy näytelmän jälkeen et mistä pokaali haetaan. Se ei tajuu, jos ei pokaalia.
Paappaki sai aina poikana pokaalin ja pokkas komeesti. Sen mielest on nii hienoi koissukoit et kaikille pitis saada pokaali, ja joka kerta.
Paappa aina ottaa kuvia ja laittaa veispuukkiin, vaik ihmismummukka sihisee, et ei tarttis ny...
Paappa ei tajuu, et miks ollaan joskus kaiken kallella kypärin, ku tullaan näytelmist, kerta paappan mielest ollaan aina oltu ihan parhautta ja joka kerta.
Meikä on khyl sitä mielt et paappalla on loistoasenne ja kaikki vois ottaa silt oppii...
maindjuu, vähän saa paappa viä reenaa tota näytelmäasiaa, mut asenne on jo puoli voittoa, eikös?
Tämmösii täl kertaa ja pokaaleit ootellessa, tai krillimaggaraa
Tee Taimikinkku Minellin



torstai 18. tammikuuta 2018

Kinkun kirjoituksia: Kehity kelpokepoksi

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen toipunut entisiin mittoihin, voimiin ja vauhtiin.
Mammakaan ei enää yhtn huokaile, et voivoi Taimipieni...
ennemminki et VOI VOI, T A I M I I ....en ihan tajuu mtn taaskaan.
Ensteks koiralaps on kipee ja sit ollaan ihan sydän sykkyrällä.
Sit mä tervehdyn ja ollaan taas silleesti et mitä hittiä sä taas puuhaat...
ja minä vastaan: Olenhan aivan terve ja vauhtikas koiranpoikanen, jonka kuu-luu viettää rillumareipennun elämää. E I K Ö S ?

Sitten niitä uutisia:
Tutkiva jhuurnalistinne TaimiKinkku Minellin on näin alkavan näytelmäkevään kunniaksi kirjannut ylös muutamia avainseikkoja, joiden avulla sinustakin voisi kehittyä kelpokepo.

Kepo on nimittäin ja näjetsen erittäinkin tärkeä inehmo näytelmäkiertuetta aatellessa.
Kepo on lyhenne kennelpojasta, mutta jos kiukustut sukukupuolinimistä, voi tytteli olla kety tai sitten aivan uberneutraali kehen on myös käytössäsi. Valitse ite.
JA asiaan:

1. Kelpokepo kantaa kaiken: S I I S, aivan kaiken.
Kevythäkit, teltat, juomapullot, koiranherkut, hoitokassit, retkituolit, rokotustodistukset
 ja vasempaan käteen mahtuu hyvin yks vallan vauhdikas ja näytelmistä riemuitseva TaimiKinkku.
Helmiäippä ei niinkään, kertas se kyl rehaa ihan liikaa.

2. Kelpokepo seuraa kehää.
Kelpokepo ei höpöttele turhia, ei juo kahveeta eikä syä sitä hinnakasta krillimaggaraa lainkaan.
Kelpokepo ei käy ees pissillä, siis ite.
Koissukat kelpokepo osaa pissittää justiin ja oikeella hetkellä, hyvis ajoin, mut ei liian,
ennen mahdollista kehää.
Kelpokepo ruksii myäs kaikki jo kehäs olleet ja ympyröi sinne menevät koissulit,
ja laittaa sijoitukset ylös ohjelmakirjaseen.
Jossei laita, voi tulla huutia.

3. Kelpokepo kiitää kehään.
Koska seuraa kehää, kelpokepo tietää justiin, milloin pitää vaihtaa näytelmähihna,
ojentaa esittäjälle lihapullat ja harjata alas pönöttävät perskarvat.
Kelpokepo on aina näytelmis ines ja skenes.
Jossei. Tulee huutia.

4. Tarvittaes kelpokepo seisoo justiin siinä, minne esittäjä hänet osoittaa.
Ja tarvittaes vaihtaa paikkaa. Salamana. Koska koira.
Jossei se koissuli nää kepoo, se kattoo vinoon, ja on pilalla.
Joskus, jos se näkee, se kattoo vinoon. Pilalla.
Kelpokepon on haistettava nää variaatiot.
Ja toteutettava. Mielellään eilen.

5. Kelpokepo korjaa kaiken.
Kelpokepo purkaa teltan, tuolit, häkit ja vie roskat roskiin. Kepo kantaa kaiken autoon.
Samalla tempoo vasemmassa kädessä innokas Taimikinkku, ehkä myös äiteensä Hemppa.

6. Kelpokepo kannustaa kaikkia.
Kehässä, sen laidalla, veispuukissa, instassa ja parkkipaikalla. Kelpokepo kuuntelee murheet ja on rohkeesti syypää pilalle menneeseen näytelmään. Koska vinossa.
Kelpokepo on eri reilu kaveri.

7. Kotona kelpokepo kumoaa kupin kuumaa tai kylmää. Kitusiin.
Ja vannoo, että ehkä ensi kerralla tekee kaiken vieläkin paremmin.

Tämmösii täl kertaa ja loput palautteina
Tee TaimiKinkku Minellin