Mä oon syts...eiku smytse...äh tsytsemaatti...eiku mmrrrr...Siis oon koko syksyn ja talven tuunannu meikän lempparinojatuolii sopivaks.
Siihen oon heittäny kaikki leijat, levittäny huolella säästetyt mudat ja ja hiekat muhimaan. Säilöny juoksun döfät hartaudella. Oon tehny siit meikän ikkarioman hajupesän, turvapeiton ja kultsumekan, jota sietäs tulla kauempaaki haistelee. Oikee maamerkin tääl Kantsus. Säteen turvanurkka, tule sinäkin viihtymään! Mitä nyt jos alkaa olla pikkuvauhtiraitaa siellä täällä ja semmone turvallinen hiekanbeigesävy sinivalkosessa kuosissa.
Tänään siin goisasin antaumuksella ku tsekkasin et taas se akka tulee turbosuuttimineen siihen heiluu. Sen mä viel siedän, just hikiseen.
Mut nyt. Ette voi tajuu. Ette usko. Tuskin koskaan, jos silloinkaan. Toi muikkeli.
Mä alan koht hyperlontiveivaan. Se vei mun päälliset. Se vei ne kaikki.
Vei ylös ja tunki johki semmoseen kitaan. Laitto jotai hajuainetta megeen. Paino nappia. Sit ne alko pyörii.
Täältä pesee, härifrån tvättas tai jotain se höpötti. Sit se P E- S I ne.
Pyhäinhäväistys. Sarkofaagi. Kelaa ny ku joku Joosepin parta tuupattais semmoseen kitaan. Tai keisarin viitta. Tai joku semmonen muu repliikki. Niinku meikän päälliset.
Se kita pilas ne. Sit se muidu pläjäytti ne takas paikallee ja houkutteli meikää sinne tuoliin. En mene. Mulkova silmä tuijotti sitä. Mä yritin jotai vaaraokoiran kirousta siihen langettaa. Belsebuubi! Byromaani! Kokeilin kaikkea. Kävin kerran haistaa.
Ja mulkotin lisää. Silmällä.
Ny ei hyvä heilu, eikä ees meikän häntä. Goisaan lattialla.
Täältä pesee, härifrån tvättas! Tai jotain. Säde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti