Ny o kuulkaas plunssakausi kohilla, ellei vallan päällänsä.
Ekaks sairastu meiän ihmisispä. Se vaa makoili sohvalla ja huokaili, pyärtyili melkeen ja silloli kuumettaki poskessa, ainskii sata astetta. Varmuuveks se mittas sitä kuumetta varppisti joka kolmas minuutti ja piti siit sit jtn exelitaulukkoo tiatokoneella.
Silloli kans hylje nenässä. Niiku meikäl ku oli se penneliyskä. Tai no, silt se ainaski kullosti. Ku meiän iskä aivasti miesplunssassa, ni olohuoneen verhotki tuulettu. Olkkarin pöydälle kertys semmoi vuori niit mintunhajusii nessui. Siinä kuulkaas alko nokka vuotaa myötätunnosta terveemmänki oloselta tyypiltä. Eikä niit nessui saanu laittaa roskiin, ku niit pysty viel aiva hyvi käyttää...
Suihkus ei voinu käydä, ku sattu, ei vaihtaa vaatteit, sama syy. Ei syyä, paitti karssua. Ei juua, paitti limpparia ja jättää päivän saldoks ainskii seskyetkaks mukia pitki keittiöö. Joissai saatto olla viä mehuu. Yöllä iski horkkakohtaus, sit piti saada peittoo ja lääkettä ja juotavaa, semmosel kualemakoriseval äänellä. Määkä e vittiny nukkua ispän jalois, ku alko olee melkonen aromipesä koko ukko. Mukavint oli kuiteskii ku ispäihminen oli kotona, aina irtos lördarii ku se kävi hakee uuden mehumukillisen. Voin kertoo, koko aja o maggara loppu.
Äippä muris jtn et hemmetin miesflunssa ja luuli selvinneensä siittäki. Hah, voin kertoo, ei onnannu!
Luajan kiitos ispä sairastu eka, muuton sois khyl ollu vielkii sairaampi, ku mitä oikeesti. Kato, iha kiusalla. Eikä se terve o vielkää, kuulostaa iha keuhkotautiselt kissalta tai joltai semmoselta.
No, sit oli äipä vuoro. Siel se yöllä hytis peittojen alla, riivinrauta kurkus. Nii se alkaa, varrokaas vaa!
Sit se hiihteli pyjamapöksyis pitki huushollii ja teki kummiski kaikki himahommelit siin samalla.
Naisimmeisellä ku o nuha, ni se laittaa käjet kärsä eteen ja sanoo sillee nätisti: Tsiuh!
Siinei heilu ees vasemman varpaan kynsi. Nessut menee roskii kerralla ja tiskipöydäl o yks basiliskomuki vaa plunssanaisen käyttöön.
Sillai tylsä toi äippä o, ettei se oikee syä mtn. Ei se ravaa jääkaapil alvariinsa ees mehua ryystämässä.
Silt ei irtoo laisinkaan tota maggaraa kute ispältä. Se sano, et ruokahalu läks. En sitte nii tiiä, et mihin. Ite se toivo et ei tarttis palatakaan, pysyis vaa poissa. Nii, se ruokahalu.
En tajuu. Meikäl ku oli se sesseplunssa, ni khyl maistu silti ruaka, ja ihan aina ku tarjottii, ja vaikkei ois tarjottukkaa.
Meikä vahtaa reippaasti molempii, eteski äipän vieres tulee goisattuu, ku se tuoksuu hyvält, vaiks onki melkose kuuma pakkaus, sillee iha kirjaimellisesti.
Onneks o nii hemmetin kylmä, et ei tartte meitsienkää ravata ulkona alvariinsa, ku äippä o kipee. Vaik se khyl kyörää ittesä ylös, oli sit millane plunssa vaa. Iha meiän takii.
Pietään peukkui et noi porukat paranis pian ja äipänki ruokahalu tulis takas kotiin. Saatas sitä juustoo ees vähä useemmin.
Pakkasterkuin Hemppa ja Säde
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti