torstai 14. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Hiljainen hetki

Terve taas vrendit!

Koko viime viikonlopun olen enimmäkseen vartsannut ovea.
Mamma oli poissa koko viikonlopun tai jtn, koska: jotkut hiivatin koiramessut.
Sinne se vei parhaan kaverini Usvan ja siellä olivatten olleet myös Sisu,
Tanga ja myöskin mummukoiraSäde, muiden muassa.

Sanon khyl, et aivan E P Ä Ä ! Ja miksvarten meikämandoliinia ei otettu mukaan.
Koska: Mukamattes hillun ja villiinnyn ja villiinnytän koko rotukojun nurin.
Kyllä minä taas niin pienen koissulin mieleni pahoitin. Hetkeks!

Mutta nyt pitää hiukkapikkasen vakavoitua.
Sillä, niitä uutisia:

Näin ennen joulua on hyvä hiukkasen rauhoittua eikä aina reuhottaa menemään reunojaan myöten.
Moni iäkäs ystäväkultsu on hiljattain siirtynyt vauhdikkaimmille sänkipelloille pupujahtiin ja meitsi haluais joteski niitten onnellisten koissukkoiten ihmisiä lohduttaa.
Kattokaas, kon ei niitä mummeleita ja paappakoiria satu enää yhtn mihkään eikä ne oo enää hitaita köntykkäitä. Siellä ne mennä viipottaa korva lepattaen pupujen perässä eikä oo hualen häivää.

Ihmisten sielut sen sijaan sydämineen halkeaa surusta ja ne ikävöi ihan hirmu kamalasti niitä rakkaita koissuleitaan.

Täsä ois teille kaikille pieni lohduke murheeseen.
Muistakaa, kohta on joulu ja taivaalla tuikkiva tähtönen on justiin se teiän sesse.

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa
sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.
Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu
sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,
toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.
Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä
nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Rauhaa ja piis tee Taimikinkku Minellin




perjantai 8. joulukuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Painavaa asiaa

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt tuhmuuksia ja hillunut.
Suuren suosion on saanut muun muassa vessapaperien rohmuaminen,
piilottelu ja silppuaminen.
Joku tyyppi meil himassa väitti, et Taimi on tuhma ja mukamattes jotkut tontut kurkkii,
enkä saa lahjoja, jos yhdenkin veskirullan vielä pöllin.
H A H ! Pöllinpäs kuitenkii ja tontuille näytän kultsun karvat, jos semmosilla aletaan uhkailla,
ettäs tiiätte, N I H , kerta.

Sitten niitä uutisia:
Me koissulit ollaan melko persoja herkuille, ainaski tää allekirjoittanut on,
sekä mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki sisarukset, sedät, tädit ja enot
sekä kummin kaimatkii.
Kun jääkaapin ovi rapsahtaa, on siinä hollilla meikämandoliinin kirsu nopeammin
kun ehdit sanoa Taimikinkku Minellin, voit vaiks testaa, jos niikseen tulee ja mahdollisuus.
Siinä on niinkos puolensa ja puolensa siinä nopeudessa.

Ekats oon tiätty ekana siel rohmuumassa herkkuja, tokats ei oo aina mahista saada mtn sieltä,
kerta paino.
Minä vaan kysyn, että mikä ihmeen paino ja vastaan.
Koissuliinit, kuten immeisetkään eivät saa olla liian painavia.
Tai, no saavat kyllä, mutta ei ilman seuraamuksia. Ei jaksa kävellä, juosta, saatika riahua.
Koska: paino.
Nivelet ei kestä, naksuvat vaan ja ovat kovilla. Koska: paino.
Läähättäen ja ähkien kulkee niin koissuli, kuin inehmokin. Koska: paino.
Koirareeneissä ja näytelmissä ei jaksa olla täpöllä messissä, jos painaa liikaa.
Ei kumpikaan, ei niin sesse eikä immeinenkään. Molemmat läähättäen ähkivät menemään.
Tuomari onneks yleensä huomauttelee vaan sen koissukan painosta ja ilmiasusta, onneks!
Hyvä apukaveri koissulin painon vartsaamiseen on sen koissulin kylki.
Siitä kun päästelee sormilla menemään kylkeä pitkin, niin kylkiluitten pitäs tuntua,
kun kevyseen painaa.
Nahkaa eipi sais liiemmälti jäädä sinne nyrkkeihin eikä koiran selkänahan
hyllyä puolelta toiselle kun valaan myrskyssä.
Sitäpaitti se koittelu ja kutittelu on kivaa, ainaski tän Taimikinkun mielestä.
Omat inehmot tulevatten helposti hiukka sokeaks oman koissulin makkaroille ja pulleudelle.
Siks onki tosi tärkeet, ettei loukkaannu, jos tuomari tai eläinlääkäri tai kukaan
muukaan asiantuntija sanoo, et nyt kuuleppas, sun rakkaastas on tullut hiukka pullukka.
Onnellista nimittäin on, että me koissukat ei osata laskee, et kui paljon sitä huttuu tulee kippoon,
eikä me osata, ainaskaan vielä, avata sitä jääkaapin ovea.
Tämmösii tällä kertaa tee Taimikinkku Minellin

PS. Muistakaas, kun se ihmeellinen joulu lähestyy,
että suklaatit ja kinkunrasvat eivät ole ollenkaan koissuleita varten,
kattokaakin, että pysyvätten kirsuista kaukana.
Joulua joka kotiin ja karvaisille kaiffareille omat herkut!




torstai 30. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Joulukadun avajaisissa

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ja edelleenkin vartsannut joulukinkkua ja -torttuja uunista sekä ollut keskimääräistä energisempi nuori koissuli. Minua ei kuulemma saa nukutettua edes norsun unilääkkeillä, tai mitälie ny ovatki. En tajuu yhtn: jos sattuu olemaan hiukkaakin piukemmin vauhdikkaampi ja vallattomampi koissulinpoikanen, ni tarviiko siittä olla heti sanomassa, N I H !

Sitten niitä uutisia:

Viime sunnuntaina tai jtn semmosta ni ispä nosti mut ja Usva-siskon auton kyytiin. Ainahan me jonneski ajellaan, mut nyt oli selkeesti ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua.
Kurvattiin mummukoiraSäde kyytin vielä, Helmiäippä jäi kotiin, koska sekoilu, sanoi ihmismummu...
Meinasin jo siinä mieleni pahoittaa, mutta sekin meni äkkiä ohitten, kerta Stadissa oli meikää venaamassa ainaski tsiljoona tai no melkeen kakskyet kultsikkaa. Kuustoista ainaski oli ja kaikki pääkaupunkiseudun kultaisia koiria.  Me saatiin kaikki semmoset hianot tonttukaulurit kaulaan, Raija oli ne meille ommellut, kiitos, ja valotki laitettii vilkkumaan ku siä ootettiin jtn elämää suurempaa.

N O H! enhän mä laisinkaan hiffannu et meijät pääkaupunkiseudun kultaiset oli pyydetty mukaan Joulukadun 2017 avajaisten kulkueeseen.
Ja arvaatteko kui hienoon paikkaa päästiin, suojaamaan Joulupukin selustaa, siä saatiin kuleksia pukin ja Joulumuorin perässä ihan koko kulkueen ajan. Vähänkö olin stara!

Meikämandoliini kerkes siinä kulkueen alussa, välissä ja lopussa pusutella vaikka ja ketä.
Joulumuoria kävin useesti lipasemassa kädestä, vaikka mamma khyl luuli et justiin aion kiskoo sitä hihasta. Mitennii mukamattes, minähän olen vallan ja pelkästään melkeestään hyvin käyttäytyvä nuorempi koiraotus. Aivan kuten mummukoiraSäde ja Usvakin.  Ja kaikki muutkin kulkueen koissukat.
Melkeen.

Hirveesti kaikki taputti ja hurras meille, ja eteski mulle, tiätty, kerta sinnehän mä änkkäsin joulumuorin vöyliin ja koko ajan. Voin kertoo, oli seikkailu. Ja suosittelen kaikille.
Pauttiarallaa kakskyet kultsua sulassa sovussa, kaikki kävellen nätisti siä aploodien ja pauhun keskellä, ihmismeressä. Kukaan ei karannu, ei saanu hjärtslaakia eikä ees panikoitunu.
Ollaan me vaan superhienoi koirii, voin kertoo, on kokemusta! Ja ens vuonna uuestaan!
Tulehan sinäkin!

Sinä iltana ei tarvittu ees sitä norsupyssyy. Pikkuhipulien jälkeen otin sohvalla semmoset koomat, ettei oo nähty. En ees jääkaapin rapsahdukseen heränny.
Jouluisin terveisin TaimiKinkku Minellin




torstai 23. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Koissulien joulusiunaus

Terve taas frendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen vartsannut naapureita ikkunasta ja tullut siinä samalla istuneeksi muunmuassa systerin päällä. Sillee ihan koko kankulla ja täysii.

Ispäihminen on paistellut jotain herkkulihoja uunissa. Kuulemma harjoituskinkkuja.
Mitä ihmettä kysyy Taimi?
Ja vastaa: Mitennii muka voi meikäläistä mukamattes uuniin ees tunkea...
No ei tiätty voikaan, ku kymysyksessä onkii semmone jouluisa herkkupala, possunkankkunen.
Se paistetaan piiiitkäään uunissa ja meikä vartsaa, juu sitäkin, ihan ja koko sen paistoajan.
Mitä ny torkutan ihan pikkasen siinä reunalla. Sitten kon uunin luukku rapsahtaa,
on Taimikinkkunen mestoilla ennesku kerkeet sanomaan sinappihuntu...

Sitten niitä uutisia:
Tällä viikolla olen ollut ahkera ja meediassakin erittäin edustavasti esiintynyt koiranpoikanen,
tai siis tyttönen.
Mamma nimittäin vei mut ja muutaman muunkin kultsikan tonne Senaatintorille semmoseen koissulien joulusiunaukseen. Yhtään en tiiä, et mitä se tarkoitti. Mutta kivaa oli.

Kattokaas, ku kivoi koissukkafrendei oli koko Stadin keskusta ihan täynnänsä. Rapsuttelijoista puhumattakaan. Ja minä nautin, kuulkaas, ja ihan koko reilun vuotisen pentusen suurella sydämellä.
Siinä sinkos pusut niin vasemmalle, oikeelle kun ohikin.

Muutaman haukunräjähdyksenkin päästin, ku semmonen pitkäkaapunen partasuu räiskytteli vettä jollai sihvilällä koissukoitten niskaan. Mamma sano, et tonne ei Taimikinkkua lasketa, koska muuten on vesikippa entinen ja sihvilä mennyt parempiin taimimaisiin kitusiin.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja tuumasi,  että P Ö H ja H Ö H !
Olenhan sentään sangen kultivoinut ja kulturelli kultsunpentu, lähes yhtä elekantti kuin mummukoiraSäde, vaikka se sitä soffatyynyä aina nylpyttääkin.

Että tämmösii täl kertaa ja loput sitten varmaan Aleksin Joulukadulla, mitäköhän hauskaa mä siel keksinkään? tee Taimikinkku Minellin


torstai 9. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Taimin iltasoitot

Terve taas frendit!

Viime aikoina olen lähinnä, ja taasen, juoksennellut pusikoissa korva lepattaen. Se on koiranpoikaselle halpaa ja hyvää hupia. Saapi ruumiinliikuntoa ja lihaksia siinä samalla, kun kieli poskessa juoksentelee ympäri ämpäri metikköä. Yhtään en aina tiiä, et minne ollaan menossa, mutta tärkeintähän onkii vauhti, eikä niinkään se päämäärä.

Sitten niitä uutisia:

Tiiättekö, kun noi immeiset kulkee aika usein semmoset ihmeelliset pikkulaatikot kourissaan. Sitten ne kattelee niitä ja höpöttelee niihin ittekseen. Ei siä kukaan mtn puhu, mut sinne ne vaan kovasti juttelee.
Joskus ne laatikot soi ittekseen jossain kassissa tai taskussa ja sitten ne pitää kiiruusti kaivaa esille.
Oon aina ihmetelly, et saako ne tyypit niistä jonkun palkinnon tai miks ne niitä laatikoita kanniskelee mukanaan, kattelee ja räplää niittä ja joskus naureskeleekin kovasti.

Meikä yrittää kovasti aina soffalla tunkea kuuppaa sinne sen laatikon ja inehmon väliin, välillä siinä onnistuen ja välillä taasen en.

Mut yks ilta tiiättekö, ni oli jääny se semmonen laatikko sänkylle. Minä sitä kovasti haistelin ja vähän, ehkä, maistelin. Kukaan ei mun juttuihin vastaillu enkä ees palkkaa saanu, kunnes:

Meikämandoliini älys istahtaa sen pikkulaatikon päälle. Ihan koko Taimikinkkusen kankun pläjäytin laitteen päällensä ja kuulkaas, alkoi tapahtua.
Yhtäkkiseltään joku alkoi hirveesti pölöttää meikäläisen peräreikään ja huudella halojatahalloottaa!!!
Ehkä hiukkasen ekats säikähdin, mutta sitten hiffasin, et siellähän hönkii joku ja vallan minulle.

Häntää heilutellen istahdin sen vermekkeen päälle sinä iltana varppisti ainski sesenkyetseittemän kertaa, tai aineski kolme. Koska siihen osaan jo laskeaki.

Mamma sittennii kovasti ihmetteli, että kuka hemmetti on hänen kännykällään, tai mikälie, pelleillyt.
N O H ! Eihän siinä kauvatten ees mennyt, ku mamma hiffas, et meikähän se.
Pikkasen siinä Serlokkiholmushommassa tais auttaa se, että olin tullut ottaneeks siittä pikkuisesta pyöreästä pyllynreijästäni semmosen hianon selhvien, tai meitsien tai mikälienyonkaan...

Voihyvänenaikasentäs ja loput tekstiviestinä!
Tee Taimikinkku Minellin


perjantai 3. marraskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Noutamisen riemua

Terve taas vrendit!
Tällä viikolla olen enimmäkseen ärsyttänyt mammaa, hillunut ja riekkunut JA käynyt stadissa, kuten kunnon Stadin kultsun jälkeläisen kuuluu. Kelatkaa, ku Kalliossa on pörränny neljä kultsuu yhtaikaa. Siinon muutamalla statin kuntilla menny sorbukset väärään kurkkuun, ihan varppisti!

Sitten niitä uutisia:

Tässä eräänäkin päivänä, kun meikämandoliini veteli ihan kaikessa rauhassa lempeitä ja lämpöisiä päiväunosia, niin totanoin, ne keskeytyi aikas viileellä tavalla.
Justiin olin näkemässä semmosta unta, kun olin sitä rusakkoo saamassa kiinne pusikosta, ni eikäkön mamman huuto herättäny mut.

Sieltä veskin suunnalta nimittäin kuulu aivan hermeettinen älämölö, joka herätti meikämandoliinin kauneusuniltaan, ja aivan liian varhain.

T A I M I K I N K K U M I N E L L I N !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

&%####? &&&&&& ###" ******* ++++++======%&=000&&&XXXX!!!!!!!!

Näitä ei kattokaas voi julkaista ihan olleskaan alle 18vee, koska hermo meni.

Täytynee hieman selostaa:

Minä, siis Taimi, nukuin pahaa aavistamatta olkkarin soffalla, kun mamma sai hipulit.
Mamma oli mennyt sinne ihmisten veskiin semmoi istunnolle tai jtnjtn. Siinä se istuksi kaikes rauhas ja mietiskeli kaikkii maailmanasioi sun muita.
Sittennii, ku sen piti alkaa hykieniapuoli hoitaa, ni se veskirulla olikin poissa.
Myös varakori oli tyhjä.
Ja mamma arvas.
Siä mä soffalla köllöttelin pahaa aavistamatta kuus ellei seittemän veskipaprurullaa kainalossa.
Ja se mamma huutaa.
H Ö H !
Minkäs minä sille voin, että olen reipas noutajaneitonen, tohvelinnoutaja, veskirullankantaja, tissulantuoja, terveyssiteensiirtäjä ja mitä näitä ny on.
Kannattaako sitä oikeesti saada tommonen hirvee hipuli siittä, että toimin rodunomaisesti, ihan joka päivä ja silloinkin, kun ei tarttis!

Minä vaan ihmettelen ja kirjaan kaiken ylös. Kyllä joulutonttu kattelee, kuka herkut ja luut sitten loppupeleissä saa.
Tämmösii tällä kertaa ja loput joulupostissa
Tee Taimikinkku Minellin


torstai 19. lokakuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Hupinsa kullakin

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut tylsistynyt, koska: ei mukamattes tarpeeksi riehuntaa.
Ihmismamma on kyllä lujasti eri mieltä kanssani, sillä olenhan ollut metikössä ja lotikoissa hillumassa useamman kerran ja monen eri vrendin kera.
Mamma ei tunnu ymmärtävän et meikämandoliini kaipaa äksönii 24/7 ja 365.

Sitten niitä uutisia:
Olen kuulemma hyvinkin itseohjautuva otus. Tässä muutama esimerkki:

Itseohjautuvasti hakeudun lähimpään veskiin ja kannan sieltä olkkariin jokaisen täyden veskirullan.
Tyhjät ei niin kiinnosta.
Piilotan rullia sängyn alle ja soffan taakke, jotta tekeminen, kun tylsää.
Ihan parasta on pureskella se rulla niin pieneks silpuks, et se karmee imurinhööki menee tukkoon ja vaikenee kerrasta, kun yrittää selviytyä siitä silppuvuoresta.
Mamma huutelee jo hädissään veskipaprusponsorii, kerta oikeesti tuhoon ne kaikki, ennesku joutuvatten pytyn uumeniin.
Olenhan harvinaisen ajattelevainen ja empaattinen koiranpoikanen, tai jtn semmosta.

Itseohjautuvasti osaan myöskin änketä ja tunketa juurikin sinne, missä minua ei mitenkään kaivata.
Ihmissysterin huone on vallan aarreaitta tässä suhteessa.
Sieltäpä lähtee Taimikinkun matkaan niin kaaritissulat, terveys- ja hykieniatuotteet kuin teutorantitkin. Olenhan hyvinkin itsellinen ja siisti koissuneitonen, joka tahtoo tuoksua hyvältä, niin ulkoa kuin sisältäpäinkin, röyh ja nam!

Karvasiskon päälle itseohjaudun myös kätevästi, jossen muuten viekkuun mahtuisikaan. Siis ihan kampean kirjaimellisesti systerin päälle istumaan, silläkin uhalla, että sieltä saattaa tulla sellaset murinat, et tämäkin Taimikinkkunen pakenee tarvittaessa takavasemmalle ja kohti turvallisempia suvantoja ja ehkäs niitä veskipaprupiiloja kohti.
Kukin tyylillään, Taimikinkku taidoillaan.
Tämmösii täl kertaa ja loput huuhtelussa
tee Taimikinkku Minellin


perjantai 13. lokakuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Verenperintöä

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt melkoisesti tuhmuuksia. Kerta on satanut niin maan perusteellisesti, niin nuo ulkolenkit eivät ole ihan riittäneet meikäläisen enerkian purkuun.
Siispä olen tuhonnut oman koiranpetini sekä yrittänyt sitkeästi ja päivittäin tuhota myös kaikki mamman soffatyynyt, siinä valitettavasti onnistumatta. Periks ei kummiskaan anneta, oottakaa vaan!

Sitten niitä uutisia:

Olin taas tossa männäviikolla kyläilees Helmiäipällä ja mummukoiraSäteellä ja hauskaa oli.
Hirveet rallit taas äipäntekeleen kans vetelin pitkin olkkarii. Siinä noin kakskyetkaks sekuntia henkeä vetäessä jäin miettii tosi tärkeetä juttuu, nimittäis verenperintöö.

Miten on mahollista, että Helmiäippä tietää, kuka mä oon? Se leikittää mua ihan silleesti ku pentulaatikolla, ei yhtään ärjää meikälle, vaikka syytäkin olis, voin kertoo. Son ite kova ährää ja hilluu mut meikän kanssa se on khyl suht lempee ja lehmänhermonen. MummukoiraSäde kyl pakenee nojatuoliin bambinsilmineen, ku meitsi tömistää tontille. En khyl tajuu tommosii mummoi yhtn.

Mietin siin et mitä samaa meis o ja mitä piirteit isomummuSofia on meihin iskostanu.
Iskäpappoi yhtään väheksymättä, mut noi ispäkoirat hoitelee vaa yleensä kopulointihommelit ja hoitovastuu jää näille äipille ja niitten inehmoille sitten nii loppupeleissä.

IsomummuSofia oli oikee koirien koira. Jos ei tullu makkaraa ja sassiin, alko sen sortin ähräys, et kukaan ei saanut olla rauhassa, enneskö hänen ylhäisyytensä sai tahtonsa läpi. Sofia myöskin tunkes ja änkes kainaloon nii kauan kun oli pakko ja paikka valloitettu. Ruoka jos ei ollut ajallansa kirsun eessä, saattoi alakerran naapuriin asti kuulua isomummuSofian komentoäänet.
IsomummuSofia oli maailman paras äipäntekele ja ässä pentulaatikolla, hän osas hoitaa nii omat ku muidenki pennut hualella.

Helmiäippä ja mummukoiraSäde ovat molemmat kans ihan ässämammoja. Niitä on saanut välillä häätää pentulootalta, kerta pikkukoissuleilla on ollu masut jo ihan pinkeenä ja maitoo tullu paluupostissa ihan melkeestä joka lävestä. Samoin pesuhommat on hoidettu uberbuenosti ja sittennii leikittämiset.

Me ollaan kaikki melkoisia kerjureita, tiiä sittennii onko opittua vaiko keeneissä vaiko molempii. Tärkeint o kummiski, et makkaraa tulee ja sassiin.

Rakkauden perään ollaan myös kaikki kolme, kainalon on löydyttävä, ja jossei ni sinne sittenii tunketaan, taidolla ja tunteella.
Ylpeydellä aattelen meiän äippää, mummua, isomummua ja kaikkia esimammoja maailmassa.
Kyä ollaan hianoi koissuleit. Toivottavasti joku meist viä jatkaa tätä sydämellisten hönhökkien linjaa.
Tämmösii täl kertaa ja loput paketissa
Tee Taimikinkku Minellin
PS Täs oon mä, Hemiäippä ja mummukoiraSäde. Saat arvaa, kuka on kuka?


perjantai 6. lokakuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Eläinten viikko

Terve taas vrendit!

Tällä viikolla olen enimmäkseen ollut vallan innoissani siittä, että mamma ja pappa tulivatten Ameriikasta kotio. Ne olivatten siällä ainaski kymmenen päivää tai minusta sata. Mutta en vieläkään tiiä, kerta en osaa laskea, olenhan vasta yksivuotinen koiranpoikanen.

Lentokentälle minut vietiin vastaanottokomiteaan, kaikista inehmoista olin niin innoissani kuin ilmapallo, et en ees ekats älynny, ku mamma ja pappa saapuivatten sieltä lentävästä kalakukosta tai mikä ny lie ollutkaan.
Noh, tietty sain ihan hirveesti tuliaisii ja amerikan herkkui, mitä neny onkaan, mutta hyvältä maistuvatten kummiskii.

Sitten niitä uutisia:

Tää viikko on eläinten ihka ja ikioma viikkonen, se meinaa sitänii, et erityist huamioo on luotava kaikkien elikoitten hyvään elämään.

Meikämandoliini on khyl silleesti ja sitä mieltä, et eläimii ja kaikki pikku kottiaisiiki pitäs noin niinkusta huomioida ihan 24/7 ja 365.

Ainaski niinku meitsi ja systerit, mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki mun enot, sedät, tädit, serkut ja siskonkumminkaimat, ni meillon ihan sigamagee elämä elis laiffi.

Safkaa tippuu säännölleen, on lämmintä ja siistii, paitti ku meinderos pikkasen panee paikat ympäri ämpäri. Onneks mamma siivoo, ja murisee ja siivoo, ja mutisee jtn et rukkaset ja villapaita ja jtn semmosta. Son niin rakastettava, ihan mua varten uutta ja kivaa...kaikkee se kelaa ja funtsaa meidän elikoitten parhaaks.

Lenkeille päästään säännölleen, mettään kans ja tsimmailee usein. Meikän kans reenaillaan ihan hermoromahduksen partaalle asti, sillee tosi sitoutuneesti, tiätteks. Oon nii ylpee mun porukoista.

Pitäkää tekin huolta teiän omista ja rakkaista elikoista, olipa ne sit undulaattei, rottii tai sihisevii torakoit.
Jokainen elikko on hoivan arvoinen, katos piis ja wööd!
Tee Taimikinkku Minellin, kiittäen ja kuitaten




perjantai 29. syyskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Terapian tarpeessa

Terve taas vrendit!

Ootkos koskaan ollut koirahoidollisen terapian tarpeessa? Sitten luet justiin oikeeta juttua, koska meikämandoliini TaimiKinkku Minellin antaa sulle maailman parhaat terapia- ja hoitomuodot,
mitä maa päällään kantaa. Ja nää on viä melkeen ilmasii luomuhoitoi, ettäs tiiät.

Ihan ekats olis tarjolla tommoi metsäterapia. Siinä pakataan perhe ja koissulit kyytiin ja kävellään tahi ajellaan lähimpään metikköön. Siä metikös saa koirat painella pitkin pusikkoo korva lepattaen ja aivan urpona. Mustikoitakin voi syyä ja kerätä. Eteskin mamman ämpäristä. Myös erittäinkin terapeuttista ja hyväksi hipiälle on kieriskellä mädissä sienissä. Ei kato kärmeksetkään suostu kymmentä tai sataa meetriä lähemmäks erittäin hyvin mätäsienistettyä koiranpoikaa tahi mimmiä.
Patskaojassa täytyypi käydä myös pulahtamassa, aivan ehdottomasti. Suasittelen lämpimästi.
Jos tästä metsäterapiasta pitää jotain nekatiivista sanoa, ni aina joutuu suihkuun tai kylpyyn sen jälkeen.

Sittennii on toi vesiterapia. Sitä voi tietty harrastaa hienoissa koirauimaloissa ympäri vuaden, mutta ihan parasta se on luonnon omissa lammikoissa, joissa, järvissä ja merissä. Vesiterapia on ihan parasta heti metsäterapian jälkeen ja eteski siihen yhtistettynä. Ensin ku on kieriny niissä mätäsienissä ja lenkkeilijän kakkeleissa ni mikä sen parempi viilis, ku pulahtaa kirkkaaseen järveen uiskenteleen puiskenteleen.
Ja jossei satu löytymään niitä kirkkaita vesiä, niin mutainen metsäoja käypi vallan hyvin hätävarana.
Ei mikään oo sen terapeuttisempaa ihmisillekkään, ku märkä ja haiseva noutaja,
eteskin helteellä ja täyden auton takapaksissa.

Kainaloterapia on meikän mielestä lähestulkoon ja mennentullen ihan parasta. Sen moon myäs masteroinu ihan superisti. Kattokaas: jos sohvalla istuksii ihan kaikessa rauhassa pahaa aavistamaton terapeutti-ihminen, ni mä osaan änkee sen kainaloon vaikkei se ees tahtois mua siihen tai siinois valmiitteks joku muu koira. Helpointa on änketä siihen kainaloterapiaa hakemaan ihan sieltä käsinojan kautta kiipeillen tai toisen koiran yli tai myös sitä selkänojaa pitkin. Joskus on saattanu tulla muutama muksahdus matkaan, mutta yleensä mä oon onnistunu pääsemään ihan parhaaseen hikikainaloasentoon ja lipasee sitä terapiainehmoo korvaan, nenään ja kainaloon. Mielellään ihan koko ajan.
Ja jossei se käsi nouse rapsutukseen hetikohta, ni meikän kuono khyl sen tassan nostelee ihan justiinsa siihen rapsutuskohille. Että silleesti ja sinneppäi.

Herkkuhoito on khyl ihan meikän mieleen myös. Siinä iltasella ku joku rakas perheenjäsen kaivaa juustonaksit tai sipsulapussukan esiin, ni kyllä Taimilla mieli kohenee. Heti kannattaa olla herkkuhoidossa hollilla ja valmiina kuin partiopoika tai joku entiiä, ni siinä oottelees, et sais jonkun herkun ittellensä. Siittä kun sitten pahaa arvaamaton perheenjäsen lähtee limpparia hakemaan, ni saattaapi olla tai saattaapi olla olematta, että Taimikinkku ja röyh on tunkenu jo koko kuuppansa sinne sipsipussiin. Son kuulkaa pikkukoiran taivas. Sitä vaan ei passaa vähätten väliä harrastaa, ettei tuu sairaaks.
Kohtuus kaikessa, myös herkkuhoidoissa
sanos terapeuttinne Taimikinkku Minellin ja päättää saarnansa tänään tähän.
Termos vaan!




torstai 14. syyskuuta 2017

KInkun kirjoituksia: Helmiäipällä kyläilees

Terve taas frendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen hörhötellyt ja hillunut, kuten tapoihini kuuluu.
Ja joka paikassa ja alvariinsa, koska olenhan reipas koiranpentunen,
melkeestä vuoden ikäinen ja kolkyet kilonen elämänilonen, ehkä rapiat päälle.
Noin äböut ja silleesti.

Sitten niitä uutisia:

Viimettäin olen käynyt Helmiäipällä kylässä. Kun hiffasin, minne ollaan matkalla, en ees pissiä malttanut ja uikutin koko matkan parkkikselta äipälle saakka.

Sisään päästyäni rakastin matot ruttuun ja otin pikku rallin sillee soffan ympäri ja siittä ihmispapan syliin, sittennii painii mummukoiraSäteen kaa ja viä Helmiäipän viekkoon menin noutajanuihuttelee.
Tätä toistin pauttiarallaa viiskyet kierrosta ainaskii, kerta en vielkää oikeen osaa laskee.

Kun ihmismummu avas jääkaapin ni arvaatteks: ihan salamana unohdin koko penturallin ja sinne rynnin kaapille kyylää, et mitä irtois.
Mummu tarjos tomaattia, voitteko kuvitella: T O M A A T T I A !!!!!
Noh, minähän senkin siinä sitte poskeeni pistelin, ettei ihmismummulle ois tullu paha mieli ja ajatus et oisin mukamatten joteski nirso.

E-H E I ! Tämä noutaja kyllä pistelee poskeensa niin kaiken sallitun kuin vähän kielletynkin.
Ihmismummun pihamaalla herkkuhetkeen kuuluivat mm. sammal, multa ja ruohonkorret.
Semminkä ny Helmiäipän kans rallaamiselta kerkesin.
Siinä lenti kuulkaas muta ja kokkareet ku meikäläinen veteli minimaratoonit mummun takapihalla,
Sädemummukka katteli kaks sekkaa sitä touhua ja paineli sisälle turviin.
Ilmeestä päätellen varmaan aatteli et: Ei riemulla rajaa, kun on lapsenlaps päästänsä vissiin vähän vajaa...tai no aineski hiukka rajoittunut riehuntoineen...

No eiiiii se mummukoiraSäde aattellu niin laiskaan, olipa pikkasen lärkyttyny meikäläisen vauhdista, semmoi vanhus ku on....yli kuus vuotta tai jtn.

Kun olin noin ja melkeestä kaks tuntia tai satakakskyet minuuttia ja hirveen määrän sekunteja hillunu, ni sain semmosen hetkellisen nuijanukutusolotilan.
Sitä kesti ehkäpä kaks minuuttia ja sit rallasin taas.

Koko kotimatkan nukuin sit autossa, otin silleesti lepii, et saatoin kotona aloittaa uuvet rallit systereitten kaa.

MummukoiraSäde ja Helmiäippä eivät oo toipuneet mun viarailusta viäläkään
Tee Taimikinkku Minellin
PS. täs me kaikki kolme viä riahutaan, ennesku mummu lähti menee kahen sekan kuluttuu.





perjantai 8. syyskuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: Vaaran hetket

Terve taas frendit!
Tällä viikolla olen enimmäkseen ollut parvekevahtina elis partsivartsaajana, kertas kaikki inehmoiset ovat palanneet mökeiltään kotiopäin. Sittennii oon käyny näytelmissa ja saanu vaa enimmäkseen ERInomaisen ykköstä siistin rivin.
Siskolikalla oli ripsakkaa, mutta onnetteeks on toipunu ennallensa. Myöskin oonni sienessä käyny ja mustikassa, sekäs tiätty paskaojassa pyärimässä useampaan kertaan.

Sitten niitä uutisia:
Helmiäipällä ja mummukoiraSäteellä meinas ykski ilta tässä ni käydä köpelösti.
Olivatten lenkiltä tulossa kotiopäin ja kaikessa rauhassa siinä pihatiellä mennä köpelsivätten.
Ni kuulkaas, voitteko arvata:
Semmonen jättitykinkuulan kokoinen koiruus rynnii sieltä metän reunasta ilman minkään sortin omistajaa tahi hihnaa suaraan niittä kohti.
Eikä tarkoituksena ollu lainkaan tuttavuuden teko tai lemmenleikki, ehei.

Kita ammollansa tämä tykinkuula hyökkelehti suaraan päin mun Helmiäippää, voitte vaa kuvitella niittäkin kauhunhetkiä siinä tilanteessa.
Onnetteks oli ihmismummu ja paappa yhdessä liikkelllä, ni Helmi oli paapalla ja mummukoiraSäde ihmismummulla. Sädehän ois hyäkänny sinne samointein pelastamaan pentustaan, justiin niinkos Helmiäippä ois tullu meikää pualustaa. Mut ihmismummu komenti sen kapteeniäänellä maihin, eikä se kehannu enää olla tottelematta.

Siinä se tykinkuula ja lihaskimppu sittenii uhitteli sille mun äipälle. Äipällä oli jo karvat ihan pörhöllään, kerta se jamppa uhitteli siinä niin mahdikkaasti, mut onneks mun mutsi älys olla tappelematta siinä kohdin. Ehkäs sitäki pelotti jo melkosesti sen tykinkuulan ärjyntä ja hyökkiminen.
Paappa ja mamma oli jo ihan hädässä, kerta ei sitä tykinkuulan isäntää kuulunu eikä näkyny missään.
Sittennii melkeen sadan tunnin päästä, ainaski tuntu siltä, ni joku jamppa löntysti sieltä siihennii paikalle ja ryhtys sitä tykinkuulaa rauhottelee.
Aikas kovaaki se jamppa sai nappasta sitä koiruutta niskavilloista, että asettu, kerta se iso uros ujelsikin jonkunverran siinä tuoksinassa.

Ihmismummu ja paappa lähtivätten siittä sitten kiiruusti kotiopäin, kun ensin kattovatten ettei mun mutsissa oo puremajälkiä.

Semmonen jäi vähä harmittaa, ettei se jamppa sanonut sanaakaan koko aikana, ees sillee anteeks tai sori tai vaiks sama millä vaa kielellä. Tiätty jos soli mykkä, ni meikäki ymmärtää, mut muuten ei.

Mitä tästä opimme:
Pidä aina silmät auki kun kuleksit lenkillä koissulien kanssa ja sanakirja taskussa.
Voipi olla et vastaan tuleepi joku, joka ei osaa millään tunnetulla kielellä pyytää anteeks. Eikä kiitos.
Voi hyvänenaikasentäs ja loput maksalaatikossa
Tee Taimikinkku Minellin

torstai 31. elokuuta 2017

Kinkun kirjoituksia: äideistä ja tyttäristä

Terve taas frendit!
Ärrän myötä musta alkaa tulla ihan oikee naikkonen hikkupiljaa ja pitänee kelailla näitä lapsuusajan touhuja niinkos historiallisena menneisyytenä. Mennyttä on riahuminen ja kenkien pureskelu, loikkiminen ja hillitön pompinta sekä tietty ruuan varastelu. Meikämandoliinista on tullut hillitty ja hallittu, täysin koulutettu ja erittäinkin hyvätapainen nuori kultsuneiti.
Nooooooooooooooooooooooooooooooooooooooot!!!!!!!

                                                                  Verenperintönä äippäni puolelta olen perinyt:
- melkoisen riistavietin: äippä aamutuimaan varttia vaille kuus ja risat herättää karjumalla koko naapuruston. Siinä kuulkaatteen tippuu oksiltaan tirpat ja muut siivekkäät, kun äippä säntää kanin, rusakon tai myyrän perään. Ihmisäipällä on solisluu sijoiltaan ja polvet riekaleilla, kun Helmiäippä säntää aamupalaa hakemaan. Tai sitten ei.
Tässäpä Helmiäippä karjuu sen karanneen tirpan perään.
Paha mieli ja päivä harvinaisen pilalla. Nii että miten meni noin niinku omasta mielestä ?
Tässä sen näkee, kun ei kuule. Koiraparka huutaa rannalla, kun tirppa loittonee ja pakenee kaislikkoon.
Hae ny siinä sitten iloa päivään ja rintaa rottinkille.
Että silleesti.
Meikä sen sijaan hyvin hillitysti ja hallitusti tuoksuttelee ohikulkevaa riistaotusta ja tuumaa et heipat sun heiluvilles ja alahan jo mennä siittä...tai sitten ei.  Ehkä on mammalla solisluu sijoiltaan, ehkä ei.


Lisäkseen olemme kaikki sisarukset melko tyytiksiä
pehmeisiin sohviin, sänkyihin ja erilaisiin peteihin
ja pehmusteisiin. Kovempikin alusta käy jossiinon hyvä köllöttää tai kyttäillä jotakii. Helmiäippä ja mummukoirasäde tykkäävätten kumpikin tuijotella tyhjyyksiin ja ihan kohteisiinkin, jos niikseen tulee ja niikseenhän vissiinki tulee.

Mitä pehmeempi, sen parempi.
Ja mitä lähemmätteks pääsee, sitä ihanempaa tai jtn.

Kuha on joku kaiffari kyljessä, ni sen mukavempaa, vai?
Tai mummukan ilmeestä ei niinkään.

Sittennii on toi ruuan kyttääminen elis kerjääminen elis hirveitten kualajojojen kasvattaminen siinä jääkaapin kulmalla, grillin reunalla tai ihan vaa soffapöydän nurkalla.
Plaattia kuarruttuu kiiltävällä kompastusaineella alta aikayksikön, kun paappa kaivaa sipsulat, lördarin tahi viattoman grillikyljen siipaleen esiin.
Jääkaapin rapsahduksesta kuuluu noin pauttiarallaa nanosekuntti, kun paikalla on talon kaikki otukset, joko usiampi koira tahi sitten myäs kaikki kissat, marsut ja kaniinitkin. Torakoista puhumattakaan.
Että simmosta. Tämmöttiis tällä kertaa ja loput nakkipaketis.
Tee Taimikinkku Minellin



perjantai 25. elokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Rakkautta on...

Telve taas vlendit!
Viime aikoina meikämandoliini on todella ahkedrasti dreenannu tota ärrää ja tiätteks, se alkaa jo sujua. Muistakaa jatkaa lukemista, vaikken enää kirjoitteliskaan vauvakielellä, jutut on silti taattua Taimikinkkuplaatua, ihan lähes joka kerta.

Sitten niitä uutisia:
Meitsipeitsi on pitkään miettiny, et miten noi kaksjalkaset malttaa meitä koissuleit nii kovin paljon rakastaa, vaiks mollaan välil varmaan hirmurasittavii. Mikä niitten sydämes mahtaakaan läikähtää, vaiks tulee oksut ja ripsat plaattialle joskus ja ollaan tuunattu vaiks mamman toffelit uuteen uskoon. Moon melko vakuuttunu siit, et meiän nappisimmukkat sulattaa niiden sydämet ihan tost noi vaa.
Jos joskus tulee epäilys ni sit voi vaiks tätä listaa kelata, ennesku pistää oman sessen kirpparille myyntiin kybäsentillä.

Kattokaas ku meikä on sitä mieltä, et:

Rakkautta on...

kun valjaita tai hihnaa laittaessa saat pehmeän, kostean kirsun kosketuksen poskelle, silleesti melko intiimisti.

kuonon tyrkkäys, joka pyytää kainosti lisää rapsutuksia tai namia tai maggaraa.

viereen könyävä koira, joka kaivautuu tuhisten kainaloon,
ehkä smiiguttaa elis pieree elis paukuttaa, ehkä ei.

tassujen tuoksuttelu, ellet oo sattunu astuu jonkun toisen koissulin gaggaan.

pusutella mammaa tai papsukkaa, kun se painaa päänsä sun kuonoa vasten.

kantaa perheen väelle kotiin tullessa joka ikinen kenkä, hanska tai lapanen, joka irti lähtee.
Hädän tullen myäs soffatyyny. Tai peitto.

kaivautua nukkumaan mamman tai ispäihmisen kainaloon, ja vallata sänky silleesti, että inehmot siirtyvätten soffalle nukkumaan aamuyöksi.

kerjätä ihan kaikkea, mitä kukin syö, koska haluaa pitää huolta perheensä linjoista.

kun ihmiset lähtevätten aamuyöstä viemään sua ripsalle, kun kainovienosti ilmaiset hätäsi.

saada rapsutus tai halipusu aina kun lähestyt inehmoja.

On se kyä kivaa olla koira, sanon vaan!

Tämmösii täl kertaa ja loput kirjeessä
Tee Taimikinkku Minellin


perjantai 18. elokuuta 2017

Kinkun kidjoituksia: Taidepläjäys

Tedrve taas fdrendit!

Meikä alkaa lähestyy tot yhtä ikävuatta ja toi ädrä alkaa pikkuhiljaa muatoutuu meikän kidrsussa. Meitsi tdreenaa ton dreen kautta ni eikäkös soo koht hallussa.

Sudrulliset valittelut ja pusut kaikille sinne Tudrkuun, meikä on aivan äimänä et kui voi sillee olla hídrveetä maalimassa...ei voi kässsää

Sitten niitä uutisia:

Tänään tossa iltasella ni mamma Hemppa ja mummukoidraSäde olivatten menossa iltapisukalle, ni eikäkö ollu siinä ihan takapihalla hidrvee katasdrlomppi venaamas:
Ette voi uskoo...
Semmoset punapaitaset daamit oljenteli kuulkaatten itteään siinä nudrmikolla ja mäjellä ihan hidrveesti,
Olikohan niillä jokutten kdramppi pohkeessa tai hidrvee kipukohtaus tuloillansa, ku sillee nytkyttivät siinä mäjellä.
Hiukka mammaa ja mummua hihitytti, kon siinon hidrveesti koilanpissaa ja kaninpapanoi koko mäki täynnänsä ja siinä ne tädit pyödriskeli menee.

No mammaHemppahan vetäs ihan hidrveet kiladrit siinä heti takapihalla, kon joku saa sen miälest jotkut jädrkkyslaagit siinä kohilla ja pelastaa pitää mennä kohilla. Ihmisäippä sit siihen kysyyn et anteeks, mikä tää juttu niinkus on?
Yks mimmi pyödrii sitä mäkee alas ja Hemppa on just nappaamas sitä hanudrist kii ni se tuumaa:
Tää on taidetta!
Voi jumangeggana kans ja taidetta pedrään.
Siä ku pyödrii pisuis ja kaninpapanois, ni juu-u taidettahan se vissiin....
ihan mtn en hiffaa ja taidetta en sen eestäkään...
Piispolitiikkaa ja drauhaa päällensä
Tee Taimikinkku Minellin
ja loput taidepläjäyksenä postipaketis


lauantai 12. elokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Pitääkö olla hualissaan?

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen matkaillut ahkelasti kotimaassa, eteski tuo Länsi-Suomi ja sen lannikko on tullut koluttua melkeensä yltympäliinsä. Ja kivaa oli, voin keltoa.

Sitten niitä uutisia:

Meikämandoliinille on viime aikoina putkahdellut monta hualestuttavaa aamupostia, joihin ajattelin kohta yksvuotiaan viisaudellani vastata. Täsä ois ensmäine:

Pitääkö olla hualissaan, kun puleksin miälelläni isäntäväen solmet, valpaat ja nilkat mutjulle? Ne huutaa mulle päänupit punasena ja pelkään, että kohta niiden pinna kilistyy niin äälimmillensä, että ne heittää mut mäjellen. 
Tee Nakkimäylis kolmekuukautta ja lisat

Lakas Nakki!
Ei pidä laisinkaan olla hualissaan, soot ihan pieni koilanpentu vasta ja sun ihmisten pitäs jo ymmältää, et sun ikenöitäs kutittaa ihan hilveesti ja sä talttisit puleksittavaks jtn hilveen paljon jäleempää ku immeisten valpaat. Katto niitä silleesti anoen ja vaadi pululuita. Jossei ne ymmällä, ni vaihda pelhettä, tai tee joku hilvee katastlomppi et ne pyytää jonku koilaihmisen sinne, joka keltoo niille pentukoilan talpeista.

Pitääkö olla hualissaan, kun mummukoilasäde nylpyttää aina sitä samaa soffatyynyä? Se nappaa sitä niskasta kiinni ja pistelee menee aikuisen rouvakoilan riamulla. Minua on alkanut hirveesti hirvittää sen touhut ja koetan sitä kaikin tavoin takaapäin halaamalla rauhoitella, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Tee Helmiäippäsi

Lakas äippä!
Ei pidä olla lainkaan hualissaan! Mummukoilasäde toteuttaa vain syvimpiä lakkausviiliksiään siihen soffatyynyyn ja hakee hetkeksi aikaa kadonnutta nualuuttaan. Tyttälen jatkuva läsnäolo kun ei aina anna vapautta toteuttaa sielun syvimpiä syöveleitä iha tost noi vaa.

Pitääkö olla hualissaan, kun perheeni yrittää saada minua laihtumaan? Eläinlääärikin sanoi, että olen jo toivottoman ylipainoinen ja tarvitsen laihdutuskuuria Myöskin tuomari nauroi minut ulos näyttelykehästä. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Meillä on ollut ihmisispän kanssa grilliherkkuhetket ihan koko kesän ja niistäkö minun on nyt luovuttava tämmöisen turhamaisuuden takia? Kyllä nyt nyppii ja pahasti...
Tee Ismo 47kiloa kultsuiloa

Lakas Ismo!
Nyt en lainkaan ymmällä, siis saatko sä, joka ilta, glillihelkkuja? Molen aivan täysin jälkyttynyt, koska mä en saa. Tässä kohtaa on meidän kaikkien koissulien noustava helmeettisen kolkeille pallikadeille ja heilutettava häntiämme ja pandelolleja myäs. Makkalaa kaikille, ja glillihelkkuja! Vaadimme ihmisiltä hianotunteisuutta. Kaikki kelpaa ja sinä myös lakas Ismo. Ei talvitse lainkaan olla hualissaan. Jatka viitoittamallasi tiellä ja ano sulusilmilläs glillimakkalaa joka päivä. Sillä kohta on syssy ja pimee, eikä kukaan enää glillaile pihamaalla. Että sillee.

Pitääkö olla hualissaan, kon kotisohvalla köllötellessä meikältä usein pääsee fiisu, semmonen silmiäkirveltävän hiveltävä piarunpäräytys, sekä äänellä, että ilman. Mamma ko tekee siinä vieressä töitään, niin se alkaa yhtäkkiä yökkimään ja kakomaan kesken parhaiden päiväunosten ja häiritsee mun unta siinä möykätessään. Miten tähän kuuluisi reakoida?
Tee Elvis Kalukkalasta, nimim. ehkä perin, ehkä en...

Lakas Elvis!
Joka pialua pidättää, saa kohta lipsat pöksyille. Pialu on elämän ääni ja tehoste. Sitä ei pidä pidättämän, tai sisus mätänöö...tai siis jtn. Anna mennä vaan ja laseta pielien hilveet helmokaasut ilmoillen. Tiedätpä ainakin olevas elossa, ja myöskin muut ympälilläs olevat, kun pikkukilsujaan pidellen lynnivät pakoon pitkin soffia.


Tämmösii täl keltaa. Kiitos ja anteeks.
Tee TaimiKinkku Minellin




perjantai 4. elokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Taimimaisimmat sutkautukset ja sillee

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut mustikassa, helkkua ja namnam, että silleesti.
Metsikössä on se hyvä puoli, että siä on buffa auki ihan 24/7 ja koko loppukesän. Kukaan ei kiellä syämästä saatika pyölimästä niissä sinisissä pallukoissa. Minä syän ja sisko pyälii, pysyy kattokaans palanssissa nääkin pidot sillai kai.

Sitten niitä uutisia:

Ihmisotuksilla o kaiken maailman kummallisia sanontoja ja sutkautuksia, ni kuulkaatteen, oon aatellu tuunailla niitä hieman enemmän koissulien kilsuihin sopiviks. Täsä ois muutama.
Lue ensteks ja sule sitten myöhemmin:

Kaikki ei ole niin mustavalkoista, sanos Taimi ku dallukulkueen keskelle eksähti.

Oot kiva omalla tavallasi, sanoi Helmi sille yhdellekkin alati nylkyttävälle lapukalle koilapuistossa.

No ompas täällä ny tlafiikkia, sanos mummukoilasäde ku yhdeksää pentua ylitti yhtä aikaa imettää.

No yhden tossa otin odotellessa, sanos Taimi ku pöydältä glillimakkalat söi.

Mitäs ajatuksia tämä teissä helätti? kysyin polukoilta ku lipulikasojani aamutuimaan koljasivat.

Ennen ei valitettu pikkuasioista, sanoin mammalle ku sen palhaat kenkät puleksin palasiks.

Kuumuudesta ei saa valittaa tuumas mummukoila kun kävi helteellä nultsille köllöttää.

En kai helättänyt? Kysys Taimi ku aamuyöllä hilveen lipaskan väänti olkkalin kalvalankamatollen.

Tää on sitten tällanen alvokkaampi tuote, ihaili Taimi, ku kakkakäälmettään esitteli.

OHO...Ihmettelin isseksein, ku sohvatyyny läjähti.

Onks paha paikka? Soitteli ispäihminen, ku mamma kulaojasta kolmea kultsua kotio houkutteli.

Ei tässä mtn. Kommentoi jolppi, joka Taimin lehmänläjästä löysi.

Lähetään ihan just...sano ihmismummu, ku lipsaläjään liukastu.

Paikalla, mutta ei läsnä. Katteli koutsi kultsuaan leeneissä.

Että tämmösii tällä keltaa. Kiitos ja anteeksi.
Tee Taimikinkku Minellin








tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Taimi, olet possu!

Telve taas vlendit!

Hetken olen tässä lomaillu mut nyt oon bäkis. Oon viettäny valsin monipuolista kesälomaa metsäletkineen ja uimaleissuineen. Oon nähny paljon vlendei ja saanu juoksennella kolva lepattaen pitkin pusikoita. Oikeeta koilan elämää, sanosin vallan!

Sitten niitä uutisia:

Mamma sano et moon possu!
Molen vallan loukkaantunut moisesta väitteestä ja ehdotelmasta.
Kui mukamattes mä voisin olla possu, kerta moon jalo eläin, kaunistakin kauniimpi kultainennoutaja.
Noh, mamma pelusteli muutamalla alkumentilla tätä väitettään.

Yksi:
Taimikinkku on ahneista ahnein pikkukoila maan päällä. Helkut maistuu luvalla ja luvatta!
M I T Ä M I T Ä M I T Ä! Minä vaan kysyn ja vastaan:
Helkkuhoito on telapiamuoto, hyvän mielen lähde ja lauhoittumisen keidas. Kun Taimilla on masu täynnä, on talossa lauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto, eteski jos saa lisämaggalat päällensä.
En yhtään ymmällä...
Possuille kuulemma kelpaa kaikki jämät ja jäännökset.... M I N Ä vetelen kyllä ihan sualaan pöydästä ja taljoiluastioista kaikki helkut, vaikkei nois meikälle lainkaan ees taljolla.
Ettäs tiiätte.

Kaksi:
Taimi sotkottaa ihan koko ajan ja nukkuessaankin...
Heti ollaan sanomassa, jos vähän vesikupin kanssa lotkotan.
Voin keltoo: Helmiäipän kotona vanha kissalouvakin lotkottaa ja sotkottaa vesikipan kanssa, eikäs sitä kukaan polsaaks hauku.
Sittennii mukamas lehaan aina kaikki soffatyynyt ja pedit nulinniskoin.
E I .
Meikämandoliini tekee olonsa kotoisaksi ja lokoisaksi, ihan issekseen ja hualella.
Ei siihen mtn possui talvita.

Kolme:
Minä kuulemma haisen.
Piellä paukautan sen semmoset smiigut ja alomipesät, että heikommat pyältyilee.
Helmoheikkoja ne on, sanon minä.
Heti jos ollaan vähänkin luonnollisesti ja päästellään ääniä ja tuaksuja ilmoille, ni possuks moititaan.

Sitäpaitti, olin tänään possui kattomas tua Haltialassa. Possu sanos  R Ö H ja meikä H A U.
Meil synty välitön yhteys, vaikken mä mikään possu ookkaan.
Eihän silloo ees kalvoi.
Tämmöst täl keltaa tee Taimikinkku Minellin



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Valo kuule meisselihakkelia!

Telve taas vlendit!

Kuulkaas ku mun piti keltoo, kui hienosti mä ja Peppisysteli ollaan päljätty näytelmissä, jtn JUN ELI2 ja simmottiiss ja mulle viä SA päällensä, mut sitten tuli ihan muuta mieleen...voin keltoo ja...

Sitten niitä uutisia:

Ykski aamu mein mamma heläs ja silloli joku meisseli ihan täynnä soopaa. En iha tajunnu kaikkee, mut monta penkelettä ja junalautaa sielt kuulus ennesku soli taas lauhallinen.

Joku hiitvatin hattivatti ja sen sataseitkyetviis kavelii oli laittanu mammalle niit meisseliviestei ihan hilveesti. Joku Jaana Sihvonen tai joku semmoi vielaal kielel oli mukamattes menossa hakkeloimaan jtn jtn kauheesti jonnekki mehtään. Vissiin nii jtn puita pilkkoos tai muuten vaa lisui keläämään.
Jostain vissiinki, mistä ei silleesti niinku saa poimia tai jotain.

Vähän ku meikä menos ihmissiskon huoneesta pikkupöksyi ja tampaxei kantelee, tai jtn.

Sitten se mamma kilos vielä haltaasti uudemman kellan, kunniitä viestei vaa tuli ja tuli sinne jonneski naamakiljan meisseliin. Yhtään en mistään mtn tajuu, mut hilveen ymmältäväinen olin. Ajattele nyt: siä o kaikki mun vauvakuvat ilman mahakalvoja, semmonen pahanen nahkamasu vaa, enkä taho lainkaan et joku Jaana niit kattelee ilman lupia....

Onneks sittennnii tuli semmoi viesti, et son joku tlolli vaa...aiettä mikä...yhtään en voi ymmältää tämmösii haitekkiihmisnaamakiljameisselijuttui, mut kyllä minä niin mieleni pahoitin, ku mamma mulisi siä koneen äälellä.
 Vähän ko meitsi, kon sai patonkia kanniskella kaupasta kotia eikä sitte kummiskaa saanu sitä hakkeloida kitusiinsa kellalla kummiskaan. Mukamattes joku lipaska tai semmoi tulis muuten...hah sanon minä ja muutan kohta sen Jaanamikälien luo asumaan ja hakkeloimaan muitten meisseleitä...
En ymmällä yhtään mtn...
telveisin Taimikinkku Minellin
 PS täs mä kanniskelen sitä patonkii, jonka mielellään hakkeloisin ihan mulusiks, muttei annettu, BUU!






tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: kesäpoeetta Taimi

Telve taas vlendit!

Tässä kohtaa kauneinta Suomen suvea mulla pukkaa ihan hilvee lunosuonen kukinta tai joku semmoi.
Ihan pakko suoltaa teitin iloks kesäisiä välssyjä.
Olkaatten hyvät, jos sialu sietää. Kiitos ja anteeks.

Hymyilevä kultsu

Ken yhtä kultsua lakastaa, se kaikkia lakastaapi.
Ken kultsun eteiseen unohtaa, ilman kenkiä olla saapi.

Ken kultsun kanssa on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen
ja keltoo, keltoo ja keltoo vaan oman kultsunsa toimista.

Oi, ootteko koskaan te painaneet pään pehmeää tulkkia vasten.
ja nostaneet siitä sen pikaiseen kun kuolattu poski on lasten.

Ja ootteko menneet te milloinkaan te aamulla jälven lantaan,
kun kultsu on noussut jo vuoteeltaan ja painellut pyölimään santaan.
Se lavistaa hiekat sun silmilles ja sokaistaa sut ihan täysin
Sit kaataa sut tyynehen jälvehen istuu siinä kuin lempeys säysein.
Sitä tunnetta unhota et.

Taimitulnos

Valispalven laulu kolvissani, kilsun yllä heiluu uusi luu
kesäpäivän onni omanani, pikkupieluun tuoksut velhoutuu.

En mä liehu, enkä etes huokaa
mutta makkalaa jo mulle tuokaa.
Tuoksut glillien ja höylyt sen
niistä sytämeni laulun teen.

Sulle ulvon hella ihanainen
juoksupehva tuoksuu aikalainen.
Siitä ymmällä mä mtn en, olenhan vaan koilanpentunen.

Nautin kesästä ja viihtyn niin, sulle lunoilen  ja hyvin teen
syliin kampean ja pesän teen
pusun annan vielä, siihen jään.

Metikössä

Mä metsän polkua jolkottelen kesäillan aatteissain
ja muistan sen linnunlaatosen
ihan tässä juuli näin.
Ja liemusta lintani paisuu
ja mä kaivelen, kaivelen vain.

Tuol metsässä kannon alla
minä muistan
se haudattiin
niin vienoa, ihmeellistä
ja mä kaivoin kaivoin niin.

Minä pentunen vain sen tiedän
se on aalle ja helkkua niin,
koko viikon muhinut lintunen
minä kampeen sen kitusiin.

Tämmösii tällä keltaa
tee Taimikinkku Minellin





torstai 29. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Elähenkisyyttä

Telve taas vlendit!

Juhannus tai mikälie meni, mamma oli jossain töissä ja mälkää ja kylmää oli. Minustaki tuli joku nainen, mukamattes. Molen yhdeksänkuinen koilanpentu, joka ei ällää ees osaa sanoa ja mulla alko joku juoksu.
Ainahan mä juoksen, paikasta toiseen, kolva lepattaen ja kilsu huulussa. Tää juoksu on joteski kumma ja saa mut haikeeks aina välillä. Noh, se menee khyl äkkii ohitten, sillä olenhan Taimikinkkunen.

Sitten niitä uutisia:

Männä viikolla oltiin metikössä liehumassa. Usva- systeli löysi sitten maasta semmosen läpäkön, pienen linnunpoikasen, joka ei osannu viä lentää. Soli joku semmonen läkättilastaan poikanen, joka vaa kökötti siinä.

Usva sitä ylitti kovasti hoitaa ja kanniskella. Valmaan se laukka sai sydänkohtauksen tai semmosen hjältslaakin jälkytyksestä, ku sitten palka siihen kupsahti. Mamma sen sitten kannon juuleen hautasi juhlallisin menoin. Minä kyllä kovasti olin sitä mieltä, että ei sitä minkään haudata, mukaan vaan ja matkaan ja mulle.

N O H, eilissäpäivänä oltiin taas lenkkeilees siellä metikössä ja enkäkös mä lakkaudella sitä pikku tilppaa taas muistellu. Muistin senkin, mihkä mamma oli sen haltaudella haudannu. Tiätty kaivoin esiin ja vein ylpeänä saaliin näytille. Olihan se viikossa ehtiny melkoisesti muhia ja muhjuuntua, mutta hyvä löytö minusta kaikkinensa.
Mammalla hieman siinä alkoi jo otsasuoni punehtua, mutta kovasti hän meikää kiitteli liistan tuonnista ihan käteen asti.
Valmuuden vuoksi etti sit kuiteski uuden leposijan pikkuläksälle, ainaski puolen metlin syvyydestä.

Kyllä minä taas sitä ihmettelin, elähenkinen koilanpentu kun olen.
Omatoimisesti kun kellankin liistaa löytää, niin pois se otetaan.
Ens kellalla kieliskelen valmuudeks ensin hilvenkakassa, ennesku mtn tilppaa vien mammalle,
ni en oo liian helposti lähestyttävä.
Tämmösii täl keltaa tee Taimikinkku Minellin

PS täs mä mietin mun elähenkistä elämää




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Taimin uusi ystävä

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen hönhötellyt ja keksinyt koiluuksia, tietty kelta olenhan maailman ihanin koilanpentunen. Jonkun meillä asustavan tyypin mielestä olen välillä valsinainen maanvaiva, ikiliikkuja ja ikuisten kommellusten keksijä, mutta omast mielest oon khyl keltakaikkisen valloittava otus, ihanempi kuin ykskään koissuli, joka maan päällä tallustaa, ettäs tiijätte, nih kelta!

Sitten niitä uutisia:

Meikämandoliini on löytänyt uuden ystävän, semmosen vlendin tietteks. Yllättäen se on ihan identtinen meikäläisen kanssa. Sillon samat hönöt ilmeet, nappisimmukat ja pikimusta kilsu, just ku meikällä.

Mä oon tehny siihen nyt meiän olkkalissa tutavuutta iha joka ikinen päivä, pitkään ja haltaasti.
Se on khyl kumma juttu, miten se osaaki tehä ihan kaiken just ku mä.
Ku ilvistän, ni se ilvistää ihan yhtä kauniisti takas. Ylitin haukkuu sille, ja se penkele haukku heti takas.
Kumma tyyppi, ihan liian helkkä ja helmostuva, en tajuu.
Ku täppään tassulla ni ei jumankekkana, se täppää justiin takas.
Kellan lipastin sille pusun, ni eikäkö saman tien lipassu takas.

Sit mä kamalasti taas ihmettelen, et ku teen tän tyyppiksen kans tuttavuutta ni mamma kaljuu aina mulle.
Se huutaa et nyt T A I M I!  A L A S !
Ja holisee jotain et kohta toi peili tippuu seinältä ja menee tuhannen päleiks.
Mikä hiivatin peili? Minä vaan kysyn ja vastaan: ei soo mikään peili, son mun ystävä.
Sitä on vaa hilvee vaikee saada kiinni ja son kova mimmi matkimaan.
Ehkäs ja meibii oon vaan hyvin kouluttanu sen.
Taimin pikakulssi koilakavelin saamiseks tai jtn.
Mamma tais mennä justiin palvekkeelle, ni ehkä jatkan ystävystymis- ja koulutushaljoituksia!
Kuulemiin taas tee Taimikinkku Minellin

PS kattokaa ny: täs mä näytän kieltä ja oon hilveen viksun näkönen, ni eikäkös heti osaa toi vlendi saman?




torstai 8. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: puutalhulinikkali ja jokapaikanhöylä Taimi

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen taas enimmäkseen hölmöillyt ja käyttäytynyt elittäinkin epäkoilamaisesti, siis sualastaan justiin niinku pentukoilan kuuluukin.
Paitti mätsäleissä. Siellä sain vissiin aulinkonpistoksen kelta olin supelisti. Se oli vahinko. Vannon.

Sitten niitä uutisia:

Olin tässä männä viikolla kyläilee yhen Sisun luona tossa Vantaalla. Mun äippä ja mummukoila oli siellä kans. Niitä joteski tlimmattiin. Semmoselle pöydälle nostivat isot koilat ja leikkelivät kalvoja meneen niin penkeleesti.

Minä tiätty siihen kilsuani tunkemaan ja ihan koko ajan. Taimi pois ja alahan nyt mennä siittä jo.
N O H, minähän kävin telassilta ottamassa vauhtia ja melkeen pääsin soffalta pynkää sinne mamman vieleen
tlimmipöydälle. Valkonen nahkasoffa oli ihan meikäläisen tassojen kulajäljissä siinä kohtaa, meinas kuulkaa eläältäkin talon omistajalta helmo mennä siinä kohassa. Onneks siä on semmoi valtava telassi ni en ees päässy puutalhulihommiin, oisivatten valmaan niskavilloista jo siiltäneet sinne eteiseen istumaan hiljaa....

Hiljaa olen muuten hyvin halvoin. Meikästä kumpuaa semmoinen hyvinkin valovoimainen ja vavahduttava haukku halva se hetki. Oon nääs nii innoissani useimmiten. Valsinkin kun mamma ja mummukoila lähtivät pissallen. Haukuin ja vonkusin oven takana ihan koko niitten poissaoloajan. Kelta jättivät.
Kaveliks jäi kakskii koilaa, mutt eisevväliä kelta mamman veivät. Ja mummun. Joteski minä ne niin omikseni tunnistan, vaikka kuka koilien sukulaisuuksista minkä väittäisivätten.

Palvekehommia oon myäs tehny, viimetteks oon semmosen litilän nakeltanu palasiks, ihan hiljaksii ja tost noi vaa. Ihmismamma sitä kovasti ihmetteli, et kui oli mahollista. Mitään semmosta näkyvää en koskaan tuhoa, mutta tää palvekelitilä suussa kuhnustin palvekkeelta yks päivä. Enhän mä sitä pitää saanut, tieteskää. Mutta kivaa oli ja nikkalinhommia pääsin hallastaa.

Semmosii täl keltaa ja valppisti lisää taas piakkoin
Tee Taimikinkku Minellin

PS täs mä oon siel kylässä Usvan, mummukoilan, mamman ja Sisun kanssa. Voitte alvaa, kuka mä oon!


torstai 1. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Viikon vielas

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen keskittynyt edustamiseen. Edustavasti olen loikkinut telvehtimään lähitienoon kaikki, ja meinaan toudella ihan kaikki, mummut ja kummit ja kaimat ja siskot. Ja naapulin tädin.
Sittten nii olin semmosessa pentupalaatissa tossa viime viikonloppuna. Siellä vasta sai edustaa. Häntä viuhuten kävin pussailee jokaista, joka ojens kättä tai ees katto mun päälle. Voin keltoa, lakastan, lakastan.
Mun systeli Peppi Pitkäpossu oli mun kavelina ja myäskin pikkuinen Tanga-tyttönen. Ja ihan helmeettisen hauskaa oli koko polukalla.

Sitten niitä uutisia: Tästä lähin ja etiäpäin olen päättänyt esitellä aina sopivaisin välein ihan munaskuita myöden jonkun ystäväkoissulini. Jos juuli sinä tahdot esittelyyn, niin laitapa ihmismummulle viästii tänne bloggeliin tai veispuukkiin, nii me sit valitaan aina joku haastikseen.

Nii-i, ni tänään esittelyvuolossa on mun ystävä ja tuttava ja lakas pentukoila Pipali Pälkäneeltä. Yhtään en tiiä et missä semmoi Pälkäne on, mut mielellään khyl lähen ottaa selvää.

Pipali asustaa koilapelheessä, jossa on ennestää jo neljä koilaa: Kiva, Liski, Vinku ja Lilo. Sitton tiätty niitteen lakkaat ihmiset Tommi ja Maalit. Se Maalitti on semmonen tlimmaajagulu ja koilakuiskaaja, Pipalillekin ku Maalit hönkii vaa vähä ni se vallan pyöltyy lakkaudesta.

Pipali on kakstoistviikkonen kultsikka, eikä laisinkaan semmonen soffapelunatyyppinen vilitys, ennemminki lakettipeppujen kuninkatal ja laivopää, eteski, jossei saa tahtoaan läpitte.
Son vähä vaava viä, ni annetaa anteeks.
Pipalista tulee valpisti tokomestali ja metsästyskeisalinna aikuisena koissukkana. Sit joskus.

Viime aikoina tää laivopää on keskittyny juoksemaan hilveetä volmulalallia ympäli niitten olkkalia. Siinä saa sitten nii lisut, männynkävyt ja isommat koilat kyytiä, ku Pipali ottaa niistä vauhtia.
Sitten kon ne helmostuu, ni kyytiä saaki sitte Pipali, mutta ei siittä sen enenpää, kelta oon kuullu et tätä lukee ihmispennutki. Et ei mtn penkeleitä enää sanota, nih!

Mä tykkään tosta Pipalista elityisesti kelta oon sen idoli tai joku semmonen. Pipali on nimittäin oppinut puutalhankaivelun jalon taidon, sitähän mä tossa hiljattain esittelin. Ite oon siinä lajissa jo melkoinen mestali, paitti en ihmismummun mielestä lainkaan. En ihan edelleenkään ymmällä, että miksi.

Pipali loikkaa jo nuoleen ikäänsä nähden hyvinkin kettelästi sänkyyn, soffalle, autoon, syliin ja eläinkaupan tiskille. Se Maalit ylitti alkuun kamalasti kaljua ettei saa hyppiä et lonkat menee. No pilskales, meneehän ne siinä missä koko koissukkakin: soffalle, sänkyyn, autoon ja nii eespäi sanos mummuki lumessa...tai jtn...kissalla pöytää pyyhki...
Mä haluun sanoo sille Maalitille kaikessa kahdeksankuisessa viisaudessani et anna mennä vaa! Kyllä se palikin keltaa kolauttaa kilsunsa ja täläyttää tassunsa vaikka mihkä, mutta hyvä koissukka siittä vielä tulee, ihan valppisti. Antakaa kaikkien kukkien kukkia ja pentukoilien kilmata, niin maailmasta tulee palempi paikka.
Tämmöstä tällä keltaa ja seulaavalla kellalla lisää. Ja jos oikeesti haluut Taimikinkun blokiin messiin, ni laita tolle mummulle viästii.
Tee Taimikinkku Minellin tö van änd ounli




keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Mun mummukoila Säde


Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen elityisesti keskittynyt tohon tuunausosastoon. Olen taas tuunannut mamman palvekekukkia, istutuslaatikon ja pali palvekemattoa siinä ohessa. Kelta heittivät kaikki mun kepakot mäjellen, niin kosto on suloinen ja koilanpennun kosto etenkin. Valtokaas vaan!

Sitten niitä uutisia:

Mun mummukoila Säde on mun suulin sankali ja esikuva. Oikeen idoli vallan.
Kelta: soon maailman kiltein kultsu, lauhallinen, ei hauku, ei liahu eikä ees hillu. Tuskin hengittää.
Juoksee myäs soffalle kalkuun kun tulen kylään. En ehkä ymmällä.

N O H ! Jokatapauksessa mun mummukoila Säde kuusvee tai sata tai jotain semmosta on myös semmonen kennelliiton kavelikoila. Se käy moikkailees mummuja ja paappoja ja pikkulapsia ja vaikka ketä, kuka haluu kavelikoilia nähdä ja lapsuttaa.
Säde-mummukka lakastaa pikkuisia ihmisiä, melkeen semmosia vaavoja. Mitä lyhyempi, sen palempi. Mummulla ei kon häntä vispaa, ku semmonen vaahtosammutin alkaa mummua lapsuttaa.
Mummua saa halata ja pussata ja pitää hyvänä. Ei se ees välitä, vaikka joku kiskois pelskalvoista.
Niin paljon se tykkää.

Ja jos joku, hieman villimpi koilanpentu, on saattanut pikkuihmisen säikäyttää, niin mummukoila Säde saa sen khyl taas uskomaan, et koilat on O- I - K - E - E - S- T -I ihna kilttejä.

Siitä mä oon elikoisen ylpee, et mun mummukoila Säde sai siitä kavelikoilajutskahommasta semmosen alvomitalin tässä hiljattain. Ihmismummu oli sen kaa sitä vastaanottamassa ja tiätteks: Se itki!
Vähänk oli nolo, eiku söpöö se.

Nii, et khyl mäki isona haluun mummukoilan kanssa kavelikoilailee. Ekats mun pitää oppia pali jutskaa:
Ei voi pussaa ihmisii nenään vauhdissa.
Ei ehkä kandee pölliä voikkuleipää toisen suusta.
Ei oo ehkä hilveen jälkevää hyppiä pöydälle, ainaskaan kun on vielaita.

Mutta mitäs pienistä, kun on viisi keppiä piilossa ja silleesti.
Tämmösii tällä keltaa ja loput paketissa.
Telveisin Taimikinkku Minellin








torstai 18. toukokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: sisustushommia ja tuunausta

Telve taas vlendit!

Meikämandoliini on ollut viime aikoina todella leipas ja ahkela: Oon kelenny käymään jo toisis näytelmis ja tietteks, keksin et siel kehäs voi aivan hyvin vähän valsaloikkelehtia näin kevään kunniaks.
Yhtään en taaskaan ymmällä, mamma ei tykänny ja tuomalin mielestä liikuin pentumaisesti. Mitäs hittiä kysyn minä ja vastaan: elekantisti esitin siä vasikkaa kesälaitumella, ja taiteellinen vaikutelma jäi miinuksen puolelle.
En käsitä.

Sitten niitä uutisia:

Kutes hyvin tiijätte, minä oon semmonen taiteellinen ja hyvinkin luova koilanpentu. Tykkään muotoilusta ja tuunaamisesta. Sisustaminen on aina ollut lähellä sydäntä, ihan vaavasta asti. Uudelleen muotoiluni kohteeksi ovat päätyneet sohvatyynyt, lattialistat, palketti ja mamman kengät. Useampi pali.
Ei oo niin kamalasti tykätty. Ei. En ymmällä yhtään et miksvalten nii.

Noh, tässä viime aikoina olen keskittynyt uudelleen muotoilemaan mamman kukkaistutuksia palvekkeella. Minust non kaivannu vähän tuunausta ja siistimistä. Nyttemmin meillä on kuulemma vaan amppelikukkia, en voi käsittää. Mun Bonsai-hallastusta ei lainkaan meillä tueta.

Sittennii tykkään tommosesta lososesta ja lustiikkisesta tyylistä. Sitähän ei mamman mielestä oo olleskaan ollut nuo lattialistojen muotoilut ja palketin jylsiminen. Saatika seinän maistelu. Nyttennii on kivilattiat ja uudet listat laitetaan, kun oon vähintään ja vasta kaksvee....hmmmm....

Minä en kyllä lainkaan voi käsittää, että tällaisen luovan ja viksunoloisen koilanpennun taiteellista toimintaa noin ladikaalilla tavalla lähdetään lajoittamaan eikä yhtään anneta toteuttaa itteään. Antakaa kuulkaas vaan kaikkien kukkien kukkia ja koilanpentujen niitä sydämensä kyllyydestä muotoilla.
Semmosta sanon minä tällä keltaa.
Son molo tee Taimikinkku Minellin

PS myöskin ihmismummun puutalhassa tein pikkuisia muotoilutöitä, kun käytiin kyläilees. Kaivoin kolmeen keltaan mitä helmeettisimmän kuopan pihan pelälle ja ihmismummu meni sin päälle seisomaan ja valtsaamaan sitä kuoppaa. Samalla se huuti jtn et pois mummun pioneista tai jtn muuta pöljää. Puutalha on olemassa vain ja ainoastaan pennun kaivelua valten ja piste.

Tässä mä fundeeraan, mitä seuraavatteks tuunaisin :D

torstai 11. toukokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Kultsujen vuosikello

Telve taas vlendit!

Moon pienesssä viisaassa pennun päässäni kelannu, et kelta kaiken maailman konsulteilla sun muilla isopomoilla on oma vuosikello, ni mä kiljoitankin kultsikoille ihka oman sellasen, ni voi sit tsiigaa, mitä kaikkee osuu vuoden mittaan eteen, et voi sillee niinko valautuu...
Ja jos ei too sääkään vaihdu ni voi sitte ainaski kalentelista kattoo, et mikä vuodenaika pitis olla.

Kevät
Keväällä alkaa lumet sulaa ja aulinko paistaa. Tai pitäs. Ku paistaa ja sataa ja paistaa ja sataa ja tennispallon kokosii lakeita myäs, En voi käsittää. Just ku diggailet alkavasta keväästä, hiffaat sillee äkkiseltään sen helmeettisen kulan ja sköndän määlän, sekä sessessä, että ihmisen kenkän pohjassa. Voihan vitalis...!
Sitku vähä kuivaa, eikä oo enää pakkasta ja lunta, ehkä, ni koilulissa kiipeilee seittemänsataa ja kakskyt kolme punkeloo, tai no ainskii kymmene. Ja lämpö helättää kaiken maailman täit sun muut hälpäkkeet ja kämpäset. Sitten alvotaan, että mitä mylkkyä laitetaan vai laitetaanko ja mihin päähän. Silleesti.

Kesä
Onneks kuivaa ja koht o kesis ja pääsee tsimmaa ja pöndelle ja skutsii. Ai nii ja sit tulee hotspotti, ku tsimmailee siel jolpakossa ja helle hautoo, huh hellettä ja haalahiki heinäkuussa! Toiset vetäsee ihan tölkeet hikikoomat ja kiältäytyy liikkumast metliikää hiksan aikaan. Illal voi sit kaivaa putskiin uuden viilennyskuopan, semmosen pauttialallaa kaks keltaa kaks meetliä.
Ja sit ku tsimmaat hulluna, ni punkelomylkyt heikkenee ja sit on taas viissataa punkkia otassa, tai ainsskii seittemä.

Syksy
Ihanan hellekesän jälkeen kultsu pilistyy ja tiputtaa huokaisten kaikki kalvansa. Suunnilleen äböut kellalla ja olohuoneen matolle. Käjet kyynelspäitä myöden listissä mamma toivoo, että ne kasvais ees Messaliin takas. Kalvojen lisäks huusholli kuolluttuu hiekalla ja mudalla, eteisen tapettia pilkuttaa sievä lapaloiske.
Immeinen ja koiluus on kolisteltava illan pimeyteen killuvilla heijastimilla ja valovöillä, jotta näkyisivät muille kanssakulkijoille.
Madota, jos madottaa. Menkää mettälle, jos käytte. Kaiken maaliman leenit alkaa aina syksyllä, valitkaa sopivin ja vähiten helmoja laastava...
Valustaudu tuleviin liukkaisiin nastakengillä ja jääkiakkosyndeillä, selviät vähimmillä vaulioilla, ehkäs ja meibii.

Talvi
Lumilumilumilumilumi......ja koissulit sekoo. Ne kyntää naamallaan hangessa, pyölii ja hyölii, maistelee ja haistelee. Sä tuuletat, toivoen et se lapa ja kula loppuis...toisaalla loppuu ja sitten taas ei...Just ku alat nauttia puhtaista koissukoista, saat alkaa pelätä joulupauketta, joka alkaa nykyään jo ittepäisyyspäivän jälkeen. Sit muistakaa jemmaa joulusuklaatit, kinkunlasvat ja alimpien oksien kuusenkolisteet, ettei tuu kiilehätäkäyntejä elliin jouluaattona. Valustaudu uuteenvuoteen kuin toiseen maailmansotaan: pimennysvelhot, ulkonaliikkumiskielto ja lauhoittavat (sekä itelle että koissulle). Pidä peukkui, et taloyhtiön pikkujätkien paukkeet on loppu uudenvuoden päivään mennessä. Sit voi ehkä nauttii talvesta, ellei tuu ihan hilveet pakkaset ja dogei voi ulkottaa n. viistoist minaa kellallaan, ettei tassat jäädy.

Khyl o kliffaa, Suami ja sen seittemän vuodeaikaa...tai ainaski kaks: talvi ja takatalvi. Kattokaas ku jussinaki voi tulla lunta ja jouluaattona voi mennä golffaamaan.
Näilä mennään!
Son molo tee Taimikinkku Minellin

torstai 4. toukokuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Uimakeikalla

Telve taas vlendit!

Viime aikoina on pitänyt meikällä melkoisen kiilettä. Oon ollu metässä liahumassa, käyny kuulkaas näytelmissäkin tualla Hyvinkäällä, olin joku semmoi PNP2 en ihan yhtään tiiä että mikä semmonen on ehkä PalasNalttuPentu maailmassa ikinä, tai jtn! Yhtään en ees pelseilly siällä, olin valmana ihan nätisti, koska lihapulla.
Sitte nii oon käyny mamman luana liehumassa ja pulemassa sitä kolvasta.
Että kovasti on pikkukoilan elämään mahtunut tapahtumia. Ja vappupalloja.

Sitten niitä uutisia:
Tänään pääsin autoajelulle siskoNupun kanssa. Kamalasti kielleltiin ja kaalleltiin ja tiätteks semmosen talon lua jäätiin. Mein mamma läyhkäs pihalla kun yleinen syyttäjä, vähänkö hävetti mutsin käytös. Mä ja Nuppunen oltiin ihan sillee et mitä hittiä toi meuhkaa?

N O H ! mentiin sitten nii sisälle ja se mamma vaan jatko meuhkaamista, kattokaas kun soli nii innoissaan. Ei me tajuttu yhtään et niinko mistä?

Sitte meiät vietii suihkuun, eikä ees oltu likasii. Ja pantii semmoset kellukat selkään. Mamma vaa edelleen läyhkäs ja alvatkaa, ku semmonen poltti avattiin, ni sinne se hyppäs veteen heti jonkun vinkulelun pelässä.

Meikä ja Nuppu oltii vähä et apua, nyt se mamma hukkuu ja hiukka hädissämme siin ylitettii ite päästä tulvaan, ni eikäkös nää tyypit vie meiätki sinne lampille ja tuuppaa pelsauksesta sinne altaaseen. Kyllä me hetken aikaa systelin kanssa hädissämme ylitettiin kammeta altaasta ylös, mut sit me keksastiinki et hei, tää onki ihan kliffaa hommaa!

Mamma ja sen kaveli Sisu siellä vaan uiskenteli puiskenteli ihan hulluna ja alvatkaas niin meki kohta
tehtiin. Uitiin ihan täpöllä koko aika ja sitte oltiinki ihan tattis ja tasalaha sen uiskentelun jälkeen.

On nää kummia. Ekats en saa uida Vantaanjoessa solsan pelään, mutta sitte semmoseen sisäjokeen saan khyl mennä. En edelleenkään ymmällä yhtään näit kaksjalkasii...
Kesää kohti ja kämpäsiä
Telveisin Taimikinkku Minellin
PS tässä mä ylitän saada vesipisaloita kiinni



torstai 27. huhtikuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: alkisia askaleita

Telve vlendit!

Vime aikoina olen enimmäkseen juassut pusikossa kolva lepattaen. Mamma väittää et joteski muka vyölyn eteenpäin ja siinä saapi lentää moni muukin kuin lisut ja männynkävyt ku Taimi tulee tannel tömisten tontille.

H Ö H !
Minähän olen vain pieni ja valsin viltaviivainen koilanpentu, joka tahtoo olla kaikessa, ihan kaikessa, mukana ja ihan kaiken aikaa.
Ei ole jääkaapin oven lapsahdusta, sukkalaatikon kolahdusta tai oven nalahdusta ilman Taimikinkku Minellinin mustanpuhuvan kilsukan kosteaa kosketusta.

Ei ole pullavatia, johon pikkukieli ei lipaise tunnusmelkkiään. Saatika sitä glillimakkalaa, joka on ispäihmiseltä helkullisen mustanpuhuvaksi paistettuna keskellä luakapöytää, vain pikkuKinkkusta odottamassa.

Minähän vain osallistun ja olen hilmu leipas, tavattoman leipas pikkukoila.

Sitten niitä uutisia:
Tänään olen ollut metikössä ja kulaojassa pyölimässä kolme tuntia tai sata tai jotain, en tiiä kelta en osaa laskea vieläkään.
Se on kyllä ihmeiden ihme, ettei mulle oo vielä koskaan mtn sattunu, kelta aikas hilveetä vauhtia siellä metikössä painelen menee. Kai meillä pikkukoissuleilla on joku ihka oma suojelusenkeli, joka huolehtii meistä. Tai ainaski toivottavasti.

N O H...sen lenkin jälkeen kävi lamasee melkoisesti ja otin siinä lapiat kolmen tunnin tai sadan, kelta en edelleenkään osaa laskea, ni päivikset. Siellä löhnötin mamman sängyllä ketalat oikosenaan ja kuolsasin menee.

Sitten nii ku heläsin, ni aattelin et pitäähän se sänky pedata. En vaa viel oikee oo hiffannu, et pitääkö se päiväpeitto ottaa poies vai laittaa paikalleen...
Siinä sitten askaltelin sitä peittoo poies sängystä, voin keltoo melkosen laskasta hommaa, ni eikäkö toi mamma tuu siihen taas posmottaa, et Taimikinkku sitä ja voi hellanen tätä!

Penkele sentäs, minä ylitän kantaa oman kolteni kekoon näissä alkisissa askaleissa, ja onko senny niivväliä, notta onkos se peitto sängyllä vaiko ei....minä vaan kysyn...
Lähdenpä siis keittiöön makkalaa nyynämään ja pitäkää peittonne!
Tee Taimikinkku Minellin