torstai 29. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Elähenkisyyttä

Telve taas vlendit!

Juhannus tai mikälie meni, mamma oli jossain töissä ja mälkää ja kylmää oli. Minustaki tuli joku nainen, mukamattes. Molen yhdeksänkuinen koilanpentu, joka ei ällää ees osaa sanoa ja mulla alko joku juoksu.
Ainahan mä juoksen, paikasta toiseen, kolva lepattaen ja kilsu huulussa. Tää juoksu on joteski kumma ja saa mut haikeeks aina välillä. Noh, se menee khyl äkkii ohitten, sillä olenhan Taimikinkkunen.

Sitten niitä uutisia:

Männä viikolla oltiin metikössä liehumassa. Usva- systeli löysi sitten maasta semmosen läpäkön, pienen linnunpoikasen, joka ei osannu viä lentää. Soli joku semmonen läkättilastaan poikanen, joka vaa kökötti siinä.

Usva sitä ylitti kovasti hoitaa ja kanniskella. Valmaan se laukka sai sydänkohtauksen tai semmosen hjältslaakin jälkytyksestä, ku sitten palka siihen kupsahti. Mamma sen sitten kannon juuleen hautasi juhlallisin menoin. Minä kyllä kovasti olin sitä mieltä, että ei sitä minkään haudata, mukaan vaan ja matkaan ja mulle.

N O H, eilissäpäivänä oltiin taas lenkkeilees siellä metikössä ja enkäkös mä lakkaudella sitä pikku tilppaa taas muistellu. Muistin senkin, mihkä mamma oli sen haltaudella haudannu. Tiätty kaivoin esiin ja vein ylpeänä saaliin näytille. Olihan se viikossa ehtiny melkoisesti muhia ja muhjuuntua, mutta hyvä löytö minusta kaikkinensa.
Mammalla hieman siinä alkoi jo otsasuoni punehtua, mutta kovasti hän meikää kiitteli liistan tuonnista ihan käteen asti.
Valmuuden vuoksi etti sit kuiteski uuden leposijan pikkuläksälle, ainaski puolen metlin syvyydestä.

Kyllä minä taas sitä ihmettelin, elähenkinen koilanpentu kun olen.
Omatoimisesti kun kellankin liistaa löytää, niin pois se otetaan.
Ens kellalla kieliskelen valmuudeks ensin hilvenkakassa, ennesku mtn tilppaa vien mammalle,
ni en oo liian helposti lähestyttävä.
Tämmösii täl keltaa tee Taimikinkku Minellin

PS täs mä mietin mun elähenkistä elämää




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Taimin uusi ystävä

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen hönhötellyt ja keksinyt koiluuksia, tietty kelta olenhan maailman ihanin koilanpentunen. Jonkun meillä asustavan tyypin mielestä olen välillä valsinainen maanvaiva, ikiliikkuja ja ikuisten kommellusten keksijä, mutta omast mielest oon khyl keltakaikkisen valloittava otus, ihanempi kuin ykskään koissuli, joka maan päällä tallustaa, ettäs tiijätte, nih kelta!

Sitten niitä uutisia:

Meikämandoliini on löytänyt uuden ystävän, semmosen vlendin tietteks. Yllättäen se on ihan identtinen meikäläisen kanssa. Sillon samat hönöt ilmeet, nappisimmukat ja pikimusta kilsu, just ku meikällä.

Mä oon tehny siihen nyt meiän olkkalissa tutavuutta iha joka ikinen päivä, pitkään ja haltaasti.
Se on khyl kumma juttu, miten se osaaki tehä ihan kaiken just ku mä.
Ku ilvistän, ni se ilvistää ihan yhtä kauniisti takas. Ylitin haukkuu sille, ja se penkele haukku heti takas.
Kumma tyyppi, ihan liian helkkä ja helmostuva, en tajuu.
Ku täppään tassulla ni ei jumankekkana, se täppää justiin takas.
Kellan lipastin sille pusun, ni eikäkö saman tien lipassu takas.

Sit mä kamalasti taas ihmettelen, et ku teen tän tyyppiksen kans tuttavuutta ni mamma kaljuu aina mulle.
Se huutaa et nyt T A I M I!  A L A S !
Ja holisee jotain et kohta toi peili tippuu seinältä ja menee tuhannen päleiks.
Mikä hiivatin peili? Minä vaan kysyn ja vastaan: ei soo mikään peili, son mun ystävä.
Sitä on vaa hilvee vaikee saada kiinni ja son kova mimmi matkimaan.
Ehkäs ja meibii oon vaan hyvin kouluttanu sen.
Taimin pikakulssi koilakavelin saamiseks tai jtn.
Mamma tais mennä justiin palvekkeelle, ni ehkä jatkan ystävystymis- ja koulutushaljoituksia!
Kuulemiin taas tee Taimikinkku Minellin

PS kattokaa ny: täs mä näytän kieltä ja oon hilveen viksun näkönen, ni eikäkös heti osaa toi vlendi saman?




torstai 8. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: puutalhulinikkali ja jokapaikanhöylä Taimi

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen taas enimmäkseen hölmöillyt ja käyttäytynyt elittäinkin epäkoilamaisesti, siis sualastaan justiin niinku pentukoilan kuuluukin.
Paitti mätsäleissä. Siellä sain vissiin aulinkonpistoksen kelta olin supelisti. Se oli vahinko. Vannon.

Sitten niitä uutisia:

Olin tässä männä viikolla kyläilee yhen Sisun luona tossa Vantaalla. Mun äippä ja mummukoila oli siellä kans. Niitä joteski tlimmattiin. Semmoselle pöydälle nostivat isot koilat ja leikkelivät kalvoja meneen niin penkeleesti.

Minä tiätty siihen kilsuani tunkemaan ja ihan koko ajan. Taimi pois ja alahan nyt mennä siittä jo.
N O H, minähän kävin telassilta ottamassa vauhtia ja melkeen pääsin soffalta pynkää sinne mamman vieleen
tlimmipöydälle. Valkonen nahkasoffa oli ihan meikäläisen tassojen kulajäljissä siinä kohtaa, meinas kuulkaa eläältäkin talon omistajalta helmo mennä siinä kohassa. Onneks siä on semmoi valtava telassi ni en ees päässy puutalhulihommiin, oisivatten valmaan niskavilloista jo siiltäneet sinne eteiseen istumaan hiljaa....

Hiljaa olen muuten hyvin halvoin. Meikästä kumpuaa semmoinen hyvinkin valovoimainen ja vavahduttava haukku halva se hetki. Oon nääs nii innoissani useimmiten. Valsinkin kun mamma ja mummukoila lähtivät pissallen. Haukuin ja vonkusin oven takana ihan koko niitten poissaoloajan. Kelta jättivät.
Kaveliks jäi kakskii koilaa, mutt eisevväliä kelta mamman veivät. Ja mummun. Joteski minä ne niin omikseni tunnistan, vaikka kuka koilien sukulaisuuksista minkä väittäisivätten.

Palvekehommia oon myäs tehny, viimetteks oon semmosen litilän nakeltanu palasiks, ihan hiljaksii ja tost noi vaa. Ihmismamma sitä kovasti ihmetteli, et kui oli mahollista. Mitään semmosta näkyvää en koskaan tuhoa, mutta tää palvekelitilä suussa kuhnustin palvekkeelta yks päivä. Enhän mä sitä pitää saanut, tieteskää. Mutta kivaa oli ja nikkalinhommia pääsin hallastaa.

Semmosii täl keltaa ja valppisti lisää taas piakkoin
Tee Taimikinkku Minellin

PS täs mä oon siel kylässä Usvan, mummukoilan, mamman ja Sisun kanssa. Voitte alvaa, kuka mä oon!


torstai 1. kesäkuuta 2017

Kinkun kiljoituksia: Viikon vielas

Telve taas vlendit!

Viime aikoina olen keskittynyt edustamiseen. Edustavasti olen loikkinut telvehtimään lähitienoon kaikki, ja meinaan toudella ihan kaikki, mummut ja kummit ja kaimat ja siskot. Ja naapulin tädin.
Sittten nii olin semmosessa pentupalaatissa tossa viime viikonloppuna. Siellä vasta sai edustaa. Häntä viuhuten kävin pussailee jokaista, joka ojens kättä tai ees katto mun päälle. Voin keltoa, lakastan, lakastan.
Mun systeli Peppi Pitkäpossu oli mun kavelina ja myäskin pikkuinen Tanga-tyttönen. Ja ihan helmeettisen hauskaa oli koko polukalla.

Sitten niitä uutisia: Tästä lähin ja etiäpäin olen päättänyt esitellä aina sopivaisin välein ihan munaskuita myöden jonkun ystäväkoissulini. Jos juuli sinä tahdot esittelyyn, niin laitapa ihmismummulle viästii tänne bloggeliin tai veispuukkiin, nii me sit valitaan aina joku haastikseen.

Nii-i, ni tänään esittelyvuolossa on mun ystävä ja tuttava ja lakas pentukoila Pipali Pälkäneeltä. Yhtään en tiiä et missä semmoi Pälkäne on, mut mielellään khyl lähen ottaa selvää.

Pipali asustaa koilapelheessä, jossa on ennestää jo neljä koilaa: Kiva, Liski, Vinku ja Lilo. Sitton tiätty niitteen lakkaat ihmiset Tommi ja Maalit. Se Maalitti on semmonen tlimmaajagulu ja koilakuiskaaja, Pipalillekin ku Maalit hönkii vaa vähä ni se vallan pyöltyy lakkaudesta.

Pipali on kakstoistviikkonen kultsikka, eikä laisinkaan semmonen soffapelunatyyppinen vilitys, ennemminki lakettipeppujen kuninkatal ja laivopää, eteski, jossei saa tahtoaan läpitte.
Son vähä vaava viä, ni annetaa anteeks.
Pipalista tulee valpisti tokomestali ja metsästyskeisalinna aikuisena koissukkana. Sit joskus.

Viime aikoina tää laivopää on keskittyny juoksemaan hilveetä volmulalallia ympäli niitten olkkalia. Siinä saa sitten nii lisut, männynkävyt ja isommat koilat kyytiä, ku Pipali ottaa niistä vauhtia.
Sitten kon ne helmostuu, ni kyytiä saaki sitte Pipali, mutta ei siittä sen enenpää, kelta oon kuullu et tätä lukee ihmispennutki. Et ei mtn penkeleitä enää sanota, nih!

Mä tykkään tosta Pipalista elityisesti kelta oon sen idoli tai joku semmonen. Pipali on nimittäin oppinut puutalhankaivelun jalon taidon, sitähän mä tossa hiljattain esittelin. Ite oon siinä lajissa jo melkoinen mestali, paitti en ihmismummun mielestä lainkaan. En ihan edelleenkään ymmällä, että miksi.

Pipali loikkaa jo nuoleen ikäänsä nähden hyvinkin kettelästi sänkyyn, soffalle, autoon, syliin ja eläinkaupan tiskille. Se Maalit ylitti alkuun kamalasti kaljua ettei saa hyppiä et lonkat menee. No pilskales, meneehän ne siinä missä koko koissukkakin: soffalle, sänkyyn, autoon ja nii eespäi sanos mummuki lumessa...tai jtn...kissalla pöytää pyyhki...
Mä haluun sanoo sille Maalitille kaikessa kahdeksankuisessa viisaudessani et anna mennä vaa! Kyllä se palikin keltaa kolauttaa kilsunsa ja täläyttää tassunsa vaikka mihkä, mutta hyvä koissukka siittä vielä tulee, ihan valppisti. Antakaa kaikkien kukkien kukkia ja pentukoilien kilmata, niin maailmasta tulee palempi paikka.
Tämmöstä tällä keltaa ja seulaavalla kellalla lisää. Ja jos oikeesti haluut Taimikinkun blokiin messiin, ni laita tolle mummulle viästii.
Tee Taimikinkku Minellin tö van änd ounli