Kinkun kirjoituksia: Hupinsa kullakin

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut tylsistynyt, koska: ei mukamattes tarpeeksi riehuntaa.
Ihmismamma on kyllä lujasti eri mieltä kanssani, sillä olenhan ollut metikössä ja lotikoissa hillumassa useamman kerran ja monen eri vrendin kera.
Mamma ei tunnu ymmärtävän et meikämandoliini kaipaa äksönii 24/7 ja 365.

Sitten niitä uutisia:
Olen kuulemma hyvinkin itseohjautuva otus. Tässä muutama esimerkki:

Itseohjautuvasti hakeudun lähimpään veskiin ja kannan sieltä olkkariin jokaisen täyden veskirullan.
Tyhjät ei niin kiinnosta.
Piilotan rullia sängyn alle ja soffan taakke, jotta tekeminen, kun tylsää.
Ihan parasta on pureskella se rulla niin pieneks silpuks, et se karmee imurinhööki menee tukkoon ja vaikenee kerrasta, kun yrittää selviytyä siitä silppuvuoresta.
Mamma huutelee jo hädissään veskipaprusponsorii, kerta oikeesti tuhoon ne kaikki, ennesku joutuvatten pytyn uumeniin.
Olenhan harvinaisen ajattelevainen ja empaattinen koiranpoikanen, tai jtn semmosta.

Itseohjautuvasti osaan myöskin änketä ja tunketa juurikin sinne, missä minua ei mitenkään kaivata.
Ihmissysterin huone on vallan aarreaitta tässä suhteessa.
Sieltäpä lähtee Taimikinkun matkaan niin kaaritissulat, terveys- ja hykieniatuotteet kuin teutorantitkin. Olenhan hyvinkin itsellinen ja siisti koissuneitonen, joka tahtoo tuoksua hyvältä, niin ulkoa kuin sisältäpäinkin, röyh ja nam!

Karvasiskon päälle itseohjaudun myös kätevästi, jossen muuten viekkuun mahtuisikaan. Siis ihan kampean kirjaimellisesti systerin päälle istumaan, silläkin uhalla, että sieltä saattaa tulla sellaset murinat, et tämäkin Taimikinkkunen pakenee tarvittaessa takavasemmalle ja kohti turvallisempia suvantoja ja ehkäs niitä veskipaprupiiloja kohti.
Kukin tyylillään, Taimikinkku taidoillaan.
Tämmösii täl kertaa ja loput huuhtelussa
tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Verenperintöä

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen tehnyt melkoisesti tuhmuuksia. Kerta on satanut niin maan perusteellisesti, niin nuo ulkolenkit eivät ole ihan riittäneet meikäläisen enerkian purkuun.
Siispä olen tuhonnut oman koiranpetini sekä yrittänyt sitkeästi ja päivittäin tuhota myös kaikki mamman soffatyynyt, siinä valitettavasti onnistumatta. Periks ei kummiskaan anneta, oottakaa vaan!

Sitten niitä uutisia:

Olin taas tossa männäviikolla kyläilees Helmiäipällä ja mummukoiraSäteellä ja hauskaa oli.
Hirveet rallit taas äipäntekeleen kans vetelin pitkin olkkarii. Siinä noin kakskyetkaks sekuntia henkeä vetäessä jäin miettii tosi tärkeetä juttuu, nimittäis verenperintöö.

Miten on mahollista, että Helmiäippä tietää, kuka mä oon? Se leikittää mua ihan silleesti ku pentulaatikolla, ei yhtään ärjää meikälle, vaikka syytäkin olis, voin kertoo. Son ite kova ährää ja hilluu mut meikän kanssa se on khyl suht lempee ja lehmänhermonen. MummukoiraSäde kyl pakenee nojatuoliin bambinsilmineen, ku meitsi tömistää tontille. En khyl tajuu tommosii mummoi yhtn.

Mietin siin et mitä samaa meis o ja mitä piirteit isomummuSofia on meihin iskostanu.
Iskäpappoi yhtään väheksymättä, mut noi ispäkoirat hoitelee vaa yleensä kopulointihommelit ja hoitovastuu jää näille äipille ja niitten inehmoille sitten nii loppupeleissä.

IsomummuSofia oli oikee koirien koira. Jos ei tullu makkaraa ja sassiin, alko sen sortin ähräys, et kukaan ei saanut olla rauhassa, enneskö hänen ylhäisyytensä sai tahtonsa läpi. Sofia myöskin tunkes ja änkes kainaloon nii kauan kun oli pakko ja paikka valloitettu. Ruoka jos ei ollut ajallansa kirsun eessä, saattoi alakerran naapuriin asti kuulua isomummuSofian komentoäänet.
IsomummuSofia oli maailman paras äipäntekele ja ässä pentulaatikolla, hän osas hoitaa nii omat ku muidenki pennut hualella.

Helmiäippä ja mummukoiraSäde ovat molemmat kans ihan ässämammoja. Niitä on saanut välillä häätää pentulootalta, kerta pikkukoissuleilla on ollu masut jo ihan pinkeenä ja maitoo tullu paluupostissa ihan melkeestä joka lävestä. Samoin pesuhommat on hoidettu uberbuenosti ja sittennii leikittämiset.

Me ollaan kaikki melkoisia kerjureita, tiiä sittennii onko opittua vaiko keeneissä vaiko molempii. Tärkeint o kummiski, et makkaraa tulee ja sassiin.

Rakkauden perään ollaan myös kaikki kolme, kainalon on löydyttävä, ja jossei ni sinne sittenii tunketaan, taidolla ja tunteella.
Ylpeydellä aattelen meiän äippää, mummua, isomummua ja kaikkia esimammoja maailmassa.
Kyä ollaan hianoi koissuleit. Toivottavasti joku meist viä jatkaa tätä sydämellisten hönhökkien linjaa.
Tämmösii täl kertaa ja loput paketissa
Tee Taimikinkku Minellin
PS Täs oon mä, Hemiäippä ja mummukoiraSäde. Saat arvaa, kuka on kuka?

Kinkun kirjoituksia: Eläinten viikko

Terve taas vrendit!

Tällä viikolla olen enimmäkseen ollut vallan innoissani siittä, että mamma ja pappa tulivatten Ameriikasta kotio. Ne olivatten siällä ainaski kymmenen päivää tai minusta sata. Mutta en vieläkään tiiä, kerta en osaa laskea, olenhan vasta yksivuotinen koiranpoikanen.

Lentokentälle minut vietiin vastaanottokomiteaan, kaikista inehmoista olin niin innoissani kuin ilmapallo, et en ees ekats älynny, ku mamma ja pappa saapuivatten sieltä lentävästä kalakukosta tai mikä ny lie ollutkaan.
Noh, tietty sain ihan hirveesti tuliaisii ja amerikan herkkui, mitä neny onkaan, mutta hyvältä maistuvatten kummiskii.

Sitten niitä uutisia:

Tää viikko on eläinten ihka ja ikioma viikkonen, se meinaa sitänii, et erityist huamioo on luotava kaikkien elikoitten hyvään elämään.

Meikämandoliini on khyl silleesti ja sitä mieltä, et eläimii ja kaikki pikku kottiaisiiki pitäs noin niinkusta huomioida ihan 24/7 ja 365.

Ainaski niinku meitsi ja systerit, mummukoiraSäde, Helmiäippä, kaikki mun enot, sedät, tädit, serkut ja siskonkumminkaimat, ni meillon ihan sigamagee elämä elis laiffi.

Safkaa tippuu säännölleen, on lämmintä ja siistii, paitti ku meinderos pikkasen panee paikat ympäri ämpäri. Onneks mamma siivoo, ja murisee ja siivoo, ja mutisee jtn et rukkaset ja villapaita ja jtn semmosta. Son niin rakastettava, ihan mua varten uutta ja kivaa...kaikkee se kelaa ja funtsaa meidän elikoitten parhaaks.

Lenkeille päästään säännölleen, mettään kans ja tsimmailee usein. Meikän kans reenaillaan ihan hermoromahduksen partaalle asti, sillee tosi sitoutuneesti, tiätteks. Oon nii ylpee mun porukoista.

Pitäkää tekin huolta teiän omista ja rakkaista elikoista, olipa ne sit undulaattei, rottii tai sihisevii torakoit.
Jokainen elikko on hoivan arvoinen, katos piis ja wööd!
Tee Taimikinkku Minellin, kiittäen ja kuitaten