Kinkun kirjoituksia: Taimin joulutervehdys

Oli jouluinen yö, kun talossakaan ei liikkunut kukaan, ei pihaustakaan.
Kultaiset uinuivat pedeissään, siankorvat ja herkut mielessään.
Pukkia oottaen nukkui talon väki, jouluisaa unta koiratkin näki.

Minä ja mamma uinuimme hyvin, kun äkkiä katkesi unemme syvin.
Minä hyppäsin ilmaan ja ikkunaan riensin
päästin ilmoille haukun, oli kielletty, tiesin.

Kuu loistaen hangelle valoa näytti ja ihmetys kultaisen mielen täytti.
Oli pihalla reki ja kyydissä sen istui parrakas mies kättä heilauttaen.
Hän viittilöi minulle hanskallaan, vislas perään ja käskytti saapumaan.

Minä herätin mamman ja yhdessä me pihamaallemme riensimme.
Joulupukki tullut oli noutamaan kultaisia rekeään kiskomaan.

" Nyt Taimi ja Helmi tänne näin, teitä tarvitsen, kiiruusti reelle päin!
Myös Nuppu ja Peppi äkkiä apuun
ennen kuin rekeen mä itse kapuun.
Usva ja Säde ja Kaste mukaan, ei jouluna yksin saa jäädä kukaan.
Sisu ja Tanga myös vauhdilla tänne,
meitä oottavat pienet ystävämme."

Niin asettui kultainen airue eteen, valjaat tarkastain pukki kävi istumaan rekeen.
Kuu valaisi näyn niin ihmeellisen: pukki, reki ja lauma kultainen.

Nyt matkasi valjakko ympäri maan, iloa vieden kulkeissaan.

Kun aamu alkoi sarastaa, palas reki pinnalle maan.
Niin kauniiksi pukki kultaiset suki
joulusadunkin heille kiitokseks luki.

" Hyvää joulua kultaiset ja kotiväki!" Huusi pukki, kun auringon nousevan näki.
"Ensi jouluun taas, me tapaamme vielä, olkaa kiltisti nyt kodeissanne siellä!"

Niin Pukki matkaansa yksinään lähti.
Unta vai totta?
Sen kertoilee tähti.
Hyvää joulua kaikille karvakorville ja ihmisväellä! Toivottaa Taimikinkku ystävineen

Kinkun kirjoituksia: Joulukadulle mars!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen mököttänyt ja ollut maanvaivana, koska tylsää.
Usvalla on plunssa, ku on liikaa kylmällä kieriny mutaojissa, eikä se jaksa leikkiä.
Sillä vaan nokka vuotaa ja pääkin on vissiin kipee.
En tajuu.
Meikämandoliini sen sijaan on härkkinyt sitten sitäkin enämpi koko muuta porukkaa. Hypin vasten ja yritän vaan saada niitä noutajapainimaan, kun Usva ei jaksa.
Miten ne ei voi tajuta....Sitten käskevät rauhottua, ja jos ihan vähän väärin kuulen ja luulen, että pitää kohtsillään alkaa reuhottua, ni heti ovat sanomassa.

Onnekseen on tulossa jotain mukavaa ja Usvakin alkaa parantua, sillä tiiäätteks?

Me pääkaupunkiseudun kultaiset päästään taas mukaan joulukadun avajaisiin Aleksille ihan sinne Helsingin keskustaan. Ja viel juhlavuonna. Joulukatu avattiin eka kerran meinaas 70 vuotta sitten.
Tänä vuonna kulkue lähtee klo 16 ja kiertää Unioninkadun kautta Aleksilta Espalle
sunnuntaina 25.11.2018.
Meitä kultsuja on tänä vuonna mukana jo yli neljäkymmentä, voitko aatella?

Aineski neljäkymmentä kultaista koissulia kulkee sulassa sovussa siä ihmismeressä. Kaikil o hienot valopannant ja joulukaulurit. Ihmisil on punaset pipot ja hienot samanväriset t-paidat päällä.
Ollaan saatu ne Golden ringiltä ja Riemu- lemmikkikaupalta. K I I T O S !

Tänä vuonna me kävellään isojen heppojen takana, toivottavasti pääsisin antaa niilleki pusut.
Kyllä ny alkaa jo vähän jänskättää. Kerron sit, et kui tänä vuonna reissu sujui, vaikka kyllähän meikämandloliini jo tietää, että hyvin se menee. mutta menköön.
Sillä onhan satavarman varpisti selvää, että me stadilaiset kultsikkagimmat ja kundit viedään joulukadulle superisti rakkautta ja joulun tunnelmaa ja kannetaan meiän valopantoja ylpeydellä!

Tuuhan sinäkin sinne joulukadulle meitä katsomaan ja kannustamaan!
Jouluisin terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: korvat koristeena

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen saanut kuulla, että minulla on korvat ikään kuin koristeena. Yhtään ei meikämandoliini tajua, et mitä sillä vois tarkoittaa.
Mamma sit hieman valotti tätä asiaa meitsilleki. Ihan en oo varppi, et oisin samaa mieltä, mutta ehkä kuuntelin, ehkä en.

Metsälenkeillä eteski ja mukamattes meikäläisen korvat vaan mennä lepattaa, enkäs kuulemma kuule yhtn mtn.
V Ä Ä R I N !
Kuulen kyllä kaiken, mutta jos kiinnostaa, niin reagoin. Mieti ny itekki, kumpi on kiinnostavampi:
Mätäsienet vai mamman kitapurjeitten lepatus?
Vastaantuleva sienestäjämummu vai kuivankäntty namupala mamman taskusta?
Peura, hirvi, rusakko, vasaani ja kettu ja mitä näitä ny on vai mamman pillitys? Enkä ny meinaa itkemistä vaa sitä noutajan pilliä, jossa on melkosen läpitunkeva ääni, aineski näi koiranpoikasen mielestä.
Kyllähän meitsi sit aina loppupeleissä painelee takapaksiin, ku muut on ootelleet tovin ja karjuneet otsasuonet pulleina mun suloista nimeäni. Ehkä oon vielä vetässy riemurallit mutaojan kautta, ennen viimeistä loppusoittoa.

Sitten mä tykkään mennä autossa istuksimaan mieluiten etupenkille, ku takapaksiin. Viimetteksi ku lähettii mettälenkille, ni kaikki muut koirat meni kiltiste takaronkkaan istumaan, mutta eikäkön mun mielestä etupenkki on paljon tilavampi, mukavampi ja siinä saa kivasti kattella maisemia.
Mamma siinä tovin maanitteli meikää takaronkkaan, minne kaikki koissulit kuuluis.
JA taas oli Taimikinkulla korvat väärtepäin päässä, ja kuulossa vikaa ja vahat käytävissä ja ties mitä. Kyllä minä melkein niin mieleni pahoitin, kerta kummiski kaiken kuulin. Enpähän kohtsillää oikeen suostunu reakoimaan, koska ahdasta. Mun puolesta mamma sais itte mennä sinne takaronkkaan istuksimaan nenä toisen hanurissa, ni tietäis sit kui mukava etupenkillä o istuksia.

Olen myös masteroinut hiljaistakin hiljaisemman voikkuleivän pöydältäpöllinnän tekniikan. Ainut ongelma on, että toi mamma tietää, mitä yritän, kun on liiankin kanssa hiljaista köökin puolella.
Jos mammalle tulee kiire johki esmes veskiin aamulla ja se jättää voikkuleivät siihen pöydälle ni voitte varppisti arvata et voikut on veks, kun se palaa takas.
Eikä auta vaikka se kui huutelis sieltä veskistä, et T A I M I !
Voikkuleipä on koissukkalle ku seireeni merimiehelle tai jtn. Sieltä se tuoksuttaa pöydältä, et syö minut.... Alkuun söin vaan päälliset, mutta nyttemmin oon oppinu, et koko paketti on parempi.
Ja sitten se mamma taas noituu mun korvia, kun palaa aamupalalle. Onneks se tekee aina uudet voikkulit... voin sit viel yrittää uuestaan...

Tämmösii täl kertaa ja muistakaa tekin pitää tarvittaessa ne korvat ihan vaan koristeena, pääsette paljon helpommalla
Tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Voihan kakka, mikä pylly!

Terve taas vrendit!

Tällä viikolla olen enimmäkseen vartsannut mammaa ja pappaa, koska ne kehtasivat jättää meidät ja mennä jonnekin loma-nimiseen paikkaan. Olivatten poissa monta hetkeä, ehti olla useampi aamupala, lounas ja päivällinen ennesku tulivat kotio. Nyt istuksin keskimäärin mamman ja papan päällä, etteivät enää karkaisi mihkään.

Oon tässä viime aikoina fundeerannut, miten toi teininuoriso käyttää kaikensortin voimasanoja, ihan sillee, ku kohtaavat kadulla. Aina pissalenkeillä kuulen, miten he iloisesti tervehtivät toisiaan. Aikas usein siellä keskusteluissa vilahtaa toi nartun alapää. Minä sitä tovin pohdiskelin ja päädyin kirjoittamaan teillekin oikeen aivopläjäyksen, et mitä koissukat sanois toisilleen ja ihmistyypeille kohdatessaan vaikka koirapuistossa, jos osaisivat ihmisten kieltä. Tässä muutama esimerkki!
Ja koska olen jo melkoisen sivistynyt koiranpoikanen, niin enpäs käytä niitä rumia pyllysanoja olleskaan, nih!

- Ah, arvoisa nuorempi koiraneiti, saisinko mitenkään haistella herkullista takapuoltanne, lienee kohta juoksut alkamassa? Kyseli vanhempi herrakoira puistossa tavatessa.
- Jokohan menisit siittä nenäs kanssa, ennesku alkaa hampaas kolista, varoitan nyt ensin ihan nätisti, mutta voin kertoo, ettei kauaa hyvä heilu! Ei oo mitään juoksuja, justiin oon parfymoinu itteni kaninraadossa, että menetkös siitä.

- Anteeksi nyt vaan, mutta tämä oli kyllä meikämandoliinin kuoppa. Voisitkos pentunen mitenkään siirtyä siitä toiselle puolelle hillumaan, että saan jatkaa kaivuuhommia rauhassa?
- Ai mitää? Kuoppakuoppakuoppa, jihuuu, hiekkahiekka, oooo, keppikeppikeppi.....

- Siitähän tässä kyllä ny lähetään, että tämä on niinkus meikäläisen koirapuisto, eikä tänne oo juurikaan asiaa, kuin harvoilla ja valituilla, ettäs tiiätte! Komensi hyvinkin paljon vanhempi rouvakoira kaikkia puistoon tulijoita.
Kunnes sisään astui suurehko tanskandogi.
- Aijaa, no joo menny siittä, emmää mtn meinannukkaa.

- Ooooo, paras vrendi saapuu....tuu ny, tuu jo, vauhtii, hanaa ja kierroksii! Mennääks vetää hervoton rundi ympäri metsää ja tullaan takas vasta kun noi huutaa kitapurjeet lepattaen?
- Joo, aivan varpin ehdottomasti. Voidaaks käydä sit viel mutaojan kautta pyörii varvikossa?
- Hei niin tod! Jihuuuuu! Pakko päästä mineraalikylpyyn!

- Voitko muuten mitenkään irrottaa niitä naskaleita meikän korvasta? Voitko oikeesti? Sattuu todella paljon, enkä nyt viittis käydä tässä riehumaan. Ihan viatonta painiahan tämä vielä on, mutta noi sun hampaat, pliis? Ennenku vedän sua totaalisesti pataan...

- Mikä hitti täällä haisee? Aivan törkee lemu? Ai sori, se onkin sun takahutlari. Mees hakee vähä jeesii noilta ihmistyypeiltä. Sulla on jääny melko hermeettinen kikkare kiinni pyllykarvoihin. Äläkä ny syö sitä....voi hyvänen ja aika sentäs....sinne meni.

- Hei taas toi ihmistyyppi tulee, jolla on aina herkkuja taskussa. Voidaaks sillee niinko piirittää se ja sillä aikaa kun se rapsuttaa yhtä, ni meikkis käy pöllii namit sen taskusta? Oisko hyvä?
ÄN  NYY TEE NYT !

- Mun lempi-ihminen tulee, jeeeeee, se tuleeee, se lähestyy jo, kattokaa ny, se on jo ovella....vitsit ku vetäsen tästä hirveellä vauhdilla ja lipasen sitä nenästä...kohta mä varmaan kualen...en khestäää odottaa enää....

- Voitasko ihmistyyppi ihan oikeesti jo lähtee menee? Toi saakutin nuorempi uroskoira onny nylkyttäny meikäläistä vasemmasta takajalasta, kyljestä ja päästä ainaski puol tuntii. Lisäks se on ominu mun kuopan ja vieny kepinki suusta. Se on tunkenu kielensä mun kitalakeen ja korvakäytävään useampaankin kertaan, en tykkää. Nii että voitko laittaa ny sen kännykän taskuun ja lakata dataamasta, meitsi on ihan done. Kiitsa.

Tämmösiä tällä kertaa ja loput google trasleitilla. Hae koira- ihminen-valikolla.
terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: ihmislasten koulusta

Terve taas vrendit!

Ny on lomat lusittu ja meikämandoliini is bäk!

Näin tossa yks aamupäivä ihmismummun, ku olin Usva-siskon kans lenkillä. Aijettä oli hauskaa.
Mummu oli menossa siitä työpaikaltaan, ihmiskoulusta kotia kohti ja se oli aika surkeen olonen, sillee häntä koipien välissä ja korvatki lerputti.
Minä ja Usva sitä kauheesti yritettiin piristää hyppimällä vasten ja pussaamalla nenään.
Kovasti se meitä rapsuttelikin ja kiirehti sitten bussille naama kuolassa ja talvitakki mudassa.

Minä sitten kotona jäin miettimään et miks se ihmismummu oli töistä tullessaan niin surkuna, ihan ku ois paras luu viety just nenun eestä, nii surkeena se oli.
Helmiäippä sitten mulle valisti, et millasta sen työ on.

Ihmismummu on joku ihmeen erikoisope. Sen hommana on olla supersydämellinen ja auttavainen kaikille niille ihmislapsille, jotka tarvii ihmislasten koulussa apua vähän enemmänki.
Yleensä se tykkää kovasti työstään, mutta välillä sille tulee se surumieli, kun osa niistä ihmislapsista ei olleskaan arvosta sen hommaa.

Ykski päivä se yritti auttaa yhtä poikalasta laskemaan tehtäviä, ni se poika käski sen mennä haistelemaan vaikka mummukoiran pyllyä! Minä nyt vallan ymmärrän, että sehän on tutustumiskäsky, mutta ihmismaailmassa ei vissiin niinkään.
Sitten se jatkoi vielä ja käski tän erikoisopen painumaan tyttökoiran pimpsaan ja vielä haistelemaan sitä! No eihän meiän mummu oo mikään innokas uroskoira, et höh. Eikä se ees mahtuis mihkään semmosiin, ne on kuulkaas ahtaita paikkoja ne!

Kerran se vei sitten nuorisoo ruokalaan, son niinku meiän keittiö, mut hirveen iso ja siellä on kuulkaa herkkupaloja lattiat täynnä. Oikea koissulien paratiisi! Yhtään en ymmärrä, kun kerran lämmintä ja minusta vallan maukasta ruokaa olis ollut tarjolla, ni nää mukelot tuumas vaan ovelta et voihan pimpsa, mitä kakkaa! Ja lähtivät sitten luvatta lähimarkettiin sipsin ja limukan ostoon.

Kyllä meikämandoliinikin sipsistä tykkää, mutta kunnon ruokaa pitää koiralapsen saada, että jaksaa hyppiä ja pomppia ja opetella sessejuttuja. Eikä siellä ruokalassa ees ollut mitään pimpsoja tai kakkaa tarjolla, vaan kanakastiketta ja riisiä, N A M!

Useimmiten ihmismummu on kummiski ihan iloinen, koska moni koululainen tykkää mennnä sen tunneille opiskelemaan laskujuttuja ja jotain enkkuu ja ruotsii. Yhtään en tiiä, et mitä ne on, mutta varmaan neki harjoittelee siel herkkunamien kanssa et istu ja paikka. Ja tietty katso ja kuuntele.
Ne mä meinaan osaan jo aikas hyvin kanssa. Vaik oon vasta kaks.

Mun pitäs varmaan mennä ihmismummun kaiffariks sinne kouluun. Kato aina ku joku käskis haistella pyllyy tai painuu pimpsaan, ni meikkis vois näyttää, et ei kannata. Pimpsaan ei mahu ja pyllyssä voi haista aamuinen kakka. Opettaisin minä niille myös rapsutusterapiaa ja halijaxuja. Ja jos joku kävis ihan riehuu, ni ottaisin sen riehokkeen Taimisyleilyyn, sieltä kun ei ihan heti pääsiskään poies.

Tsemppiä syksyyn kaikille ja toivotaan paljon lumisadetta, etten enää sotke sitä mummun takkia
Rakkain terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Koirien wilma

Terve taas vrendit!

Viime aikoina meikämandoliini on tehnyt paljon tutkivaa lukutyötä. Tuhosin mammam lehtikorista ainaski yhden vuosikerran verran naistenlehtiä. Siinä luomisvimmani keskellä osui silmiin artikkeli ihmiskoululaisten semmosesta raportointihommajutskasta ku wilma. Sinne saa opettajat laitella kaikensortin merkintöjä pikku pilttien päivätoimista. Pärähti sitten pikkuinen aivopieru ja mietin, et mimmonen vois olla koirien oma wilma.
PS. Koirien nimet on muutettu, ettei tule kelleen paha mieli.

Tässä muutamia merkintöjä:

Tiedoksi: Epäasiallinen käyttäytyminen: Rekku haukkui muita koiria kovaäänisesti koirapuistossa. Olisi syytä keskustella kotona käytöksestä.

Tiedoksi: tuntityöskentelyn laiminlyönti: Simo kuljeksi päämäärättömästi ympäri luokkaa ja pissi tuolinjalkaan. Sisäsiisteyttä tulisi noudattaa. Kotiläksyksi kuivaksi harjoittelua.

Tiedoksi: Opiskeluvälineet kotona. Saimi väittää jättäneensä repun kotiin. Huoltaja kuitenkin kertoo Saimin syöneen sekä repun että sen sisällön edellisiltana.

Tiedoksi: Kotitehtävät tekemättä. Tuska väittää siskonsa Saimin syöneen kotiläksyt. Huoltaja vahvistaa asian.

Tiedoksi: Opiskelu muualla. Risu sai viettää päivän metsälenkillä koulun sijaan. Päivä oli täysi kymppi.

Tiedoksi: Oppimistilanteen häiritseminen: Metsälenkin päätteeksi Risu syöksyi metriseen mutaojaan ja kieriskeli siellä kaikista kielloista huolimatta.

Tiedoksi: Luvaton poissaolo. Kelmi karkasi mökin pihalta naapuritontille, kävi uimassa heidän rannassaan, juoksi sisälle taloon, vei pullapitkon pöydältä ja palasi takaisin omalle tontille. 
Kelmin omistaja käyköön siivoamassa aiheutetut sotkut ja leipokoon anastetun pitkon tilalle uuden.

Tiedoksi: Työskenteli ahkerasti. Paavi kaivoi tänään takapihalle melkein metrisen kuopan. Isäntänsä oli siitä vähemmän ylpeä, kun pimeässä kompuroi kuoppaan. Ahkeruudesta Paavi saa positiivisen merkinnän, työturvallisuudesta ei niinkään.

Tiedoksi: Poissaolo luvallinen. Heteellä on tänään aivan kammottava ruiskuripuli ja hän oksentelee lähes tauotta. Hede on vietävä lääkäriin nesteytykseen ja saamaan pahoinvointilääkettä. Harjoittelemme kotona ripulintähtäystä karvalankamaton ohi sekä vatsa-antibiootin nielemistä ulos sylkemättä tahi karkuun juoksematta.

Tiedoksi: Ilmaisi itseään rohkeasti vuorovaikutustilanteessa. Kelmi oli tänään äitinsä Heteen kanssa koirapuistoilemassa. Liiankin innokas uroskoira lähestyi häntä kopulointimielessä useampaan kertaan. Toisin sanoen : yritti päästä pukille. Kelmi ilmaisi itseään urokseen nähden hyvinkin asiallisesti: takajaloilla seisten ja hampaat irvessä äristen. Johan oppi poika olemaan! Hienoa, Kelmi.

Tiedoksi: Osallistui tunnilla: Kelmi, Saimi, Hede, Risu ja Tuska olivat tänään luontopolulla. He osallistuivat ahkerasti opetukseen heinää syöden ja mätäsienissä kierien. Saimi saa vielä ryhmässä erikoismaininnan suunnistajan kakkakasan kaivelusta. MummukoiraHede viimeisteli ryhmätyön syömällä loput tuotokset sammalmättäältä.

Että tämmösiä aivopieruja tällä kertaa, ja loput pannaan postipaketissa tulemaan. Mukavia tulevia syyslomia vaan kaikille
terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Hyvää eläinten päivää!

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen käynyt metsälenkeillä, uimassa rapaojissa ja hakemassa herkkuja lähieläinkaupasta.

Meikämandoliinilla on nyt tärkeää asiaa: On kaikensorttisten elukoitten ihkaoma päivä.
Minullahan on paras ja aivan superelämä, justiin täytin kaks vuotta, eikä ykskään hetki oo ollu huono.

Minä ja kaikki rakkaat läheiset elikot saadaan joka päivä rakkautta ja hoivaa, ruokaa ja rapsutuksia. Meillä on erittäinkin mukavat ja lämpöiset pedit, nukun nimittäin mamman vieressä joka yö.
Jos tullaan kipeiks, meitä hoidetaan, viedään lääkäriin ja tarkistetaan sittenki viel kymmenen kertaa, et ollaan varppisti kuosissa.
Me ollaan puhtaita ja hoidettuja, kammattuja ja puunattuja, eteski jokaisen rapakeikan jälkeen.

Mut tiiättekö: kaikilla elikoilla ei oo asiat yhtä hyvin.
Ja se on minusta suuri vääryys.

On eläimiä, jotka makaa omissa kakoissaan, ei saa ruokaa juuri olleskaan ja niillä on paksut ketjut kintuissa tai kauloissa.
Osa eläimistä elää koko elämänsä semmosissa pikkukopeissa, jossa ei ees kääntyyn mahdu.

Joku hirvee tyyppi saattaa teettää samalle koissukalle joka vuos monet pentuset, eikä hoida niitä olleskaan ja sitte ne pentuset on kitukasvusia ja sairaita.
Joku toinen torvi potkii ja hakkaa kaikkia elukoitaan, ei anna ruokaa eikä päästä niitä ees pihalle.

Näistä tyypeistä meikämandoliini tulee niin kiukkuseksi, että sanon ison komentohaukun ja top tykkänään!

Pitäs olla semmonen laki, et inehmoisten kuuluis ensin todistaa, et osaa huolehtia elikoista, olipas ne sitten kissoja, koiria, kanoja taikka sihinätorakoita, ennesku saavat ottaa yhtäkään eläintä vastuulleen.

Tulee vallan surumieli ja iso itku, kun edes miettii, että kaikilla elikoilla ei oo tässä maailmassa asiat hyvin.

Siksipä sanonkin teille kaikille, että rakastakaa ja huolehtikaa eläimistänne, hoitakaa niitä ja katsokaa, et niillä on kaikki hyvin 24/ 7 ja 365.

Hyvää eläintenpäivää kaikille kaiffareille toivottaa Taimikinkku Minellin frendeineen

Kinkun kirjoituksia: Metsästävä kultainen

Terve taas frendit!

Tiiättekös, kun meikämandoliini on yhtäkkiseltään oivaltanut, et oonkin justiin tietyn rotuinen koissukka.  Olen erittäinkin noheva ja nopealiikkeinen kultsumimmi ja tietty siitä hirveen ylpee. Meillonki tiettyi koiramaisia erikoispiirteitä, joita kaikilla sesseroduilla ei oo ollenkaan. Me uidaan, eteski mutarapakoissa, jahdataan lähiökaneja ja -kissoja, kieritään mätäsienissä ja kalanperkeissä sekä yritetään ottaa kiinni jokikinen lintu, olipa se sitten lentävä, uiva tai muuten vaan kaakattava. Moni kultainen käy ihmisineen metsällä ihan aikuistenoikeesti, ja pärjää siellä ihan superbuenosti. Meitsiähän rupes tietty kovasti kiinnostamaan, et miks me kultaiset ollaan justiin tämmösii. Kuka ihme on mahtanut keksiä tämmöisen rodun, joka ui ja noutaa, on tosi kaunis ja hienoturkkinen sekä maailman hyväluontoisin. Siispä otin selvää, ja mitä löysinkään.

Olipas kerran yksi vaari, semmoinen papparainen Enkuissa, siis tuolla Brittein saarilla.

Sitä otti pattiin. Se oli kova pappa metsästämään ja sitä harmitti, kun sen piti ite uiskennella pamauttamansa linnunräpäköt eli sorsat jorpakosta tai heinikosta. Se kelas ja mietti ja fundeeras, et no voi hitsin pitsi! Tässähän pitää jotain keksiä, ettei joka kerta kintut kastu ja iske kauhea miesflunssa, kun halutaan rouvaloordin kanssa herkullista sorsapaistia.

Tää pappa oli yks loordi sieltä Enkuista, semmonen Söör Tweedmouth, se on enkkuu ja meinaa niinku Kangassuuta...Tällä Kangassuun papalla oli paljon koissuja, mutta se oli ihan kyllästynyt, kun kukaan niistä karvakorvista ei osannut tuoda sille niitä pamautettuja sorsia sieltä jorpakosta. Kangassuun vaari kelas varmaan yli kakskyet vuotta tai jtn, et miten se sais semmosen sessen, ku tekis nii. Pappaparalla ehti  olla monta miesflunssaa ja hirmumärät kengät ennesku se sai kuulkaas hirveen aivopierun:

Kattokaas ny, kun sillä  Kangassuun papalla oli semmone keltainen noutaja ku Nous tai Nenukka, noin tuttavallisesti. No tää papsu sit löysi semmosen mimmin sille Nenulle pari vuotta myöhemmin, semmosen vesispanielitypykän. Noh, arvaattehan te, kun kaksi kaunista kohtaa, ni mitä siitä sitten seuraa:  Tietty Nenukka ja Nättimys saivat neljä ihanaa koiravauvelia: Krookus, Esikko, Kevätesikko ja Ada.

Ja arvaattekin varmaan, mikä se Kangassuun papan aivopieru oli: nää Nenun ja Nättimyksen jälkeläiset olivatkin sitten tosi fiksuja ja filmaattisia, ne osas uida ihan justiin yhtä hyvin ku meikämandoliini ja ne toivat sille papalle niitä sorsia sieltä jorpakosta ihan tosta noin vaan. Ei tarvinnut enää papsun itte kaivella sorsia heinikosta takapuoli pystyssä varpaat märkinä. Ja koska se alkoikin olla jo aika vanha papsu, ni se oli tosi häpi, ku ne koissut teki noutohommat ja etsinnät sen puolesta.

Nii ja mikä olikaan tämän tarinan syvin olemus: Nää Nenulin ja Nättimyksen jälkeläiset, nää kukkikset, ni ne o justiin meidän kultsujen esimummoi- ja pappoi ja niiden pennut ja niiden pentujen pennut ja nii eespäin....

Pitää kyl tolle Kangassuun papalle ja sen koissuille heilauttaa häntää ja lipastaa ihan hermeettinen ilmapusu jonneki sinne pilven reunalle, ku ilman sitä pappaa ja sen koissuileita ei meitä kultsuja olis ollenkaan. Ei niin minkään värisii, mallisii, muotosii eikä luontosii. Nyt meillon kultsui jotka noutaa, uiskentelee, ettii tyyppei metiköstä, sniffailee, hiffailee, nukkuu soffalla ja pikkasen tuhnuttelee. Jotkut osaa jorata, heittää yläfemmat, tehä temppui ja kreisibailata. Yks varsinkin on toosi taitava syömään vessapaperia, parketin reunaa, kynsiviiloja ja sohvatyynyjä. Esmes noin lyhyesti ilmaistuna.

Mä uskon varppisti, et Kangassuun pappa rakastaa ihan jokaista kultsua, joka täällä pallon päällä tänä päivänä iloisesti häntä heiluen ja korva lepattaen ilostuttaa porukoita.

Etenkin mä luulen et se syvästi rakastais myös meikäläistä, koska olenhan vallan ainutkertainen, ja hyvinkin persoonallinen Taimikinkkunen.

Kinkun kirjoituksia: Kun me joskus vanhetaan

Terve taas frendit!
Tällä kertaa meikämandoliinilla on erityisenkin arvokasta asiaa.
Nimittäis siittä, kun me kaikki vanhetaan. Siis tullaan vanhoiks, ikäännytään,
muututaan harmaiks tai valkosiks ja ollaan arvokkaita.

Meikähän siis on viä todella nuori ja vetree koiranpoikanen,eikä suinkaan sieltä arvokkaimmasta päästä, aineskaan käytöksen puolesta tai mummukoiraSäteen mielestä.
Mutta meilläpä asustaa pari arvokasta  vanhempaa leidikoiraa, jotka kyllä tietää maailman menosta yhtä ja toista, voin kertoa.
Ne on kertoneet meikäläisellekin sitä yhtä ja sitä toistakin vanhuskoirien hoidosta ja kunnioituksesta.
Joskus ihan hiukkapikkasen hampaat irvellä.

No ei vaineskaan. Vanhempi koissuherra tahi -rouva on yleensä harvinaisen lupsakka tapaus.
Jopa liiankin, jos mammalta kysyy. Eikä siltä kysytä.
Koska: mummu- ja paappakoirilla on täysi oikeus kääkötellä maailman hitaiten. Ne saattaapi jäädä kököttämään keskelle tietä ja vaatimaan herkkuja sekä kotiinpaluuta ihan kesken pissilenkinkin.
Ne on kattokaas nii viksui, et ihan itte tietävät, milloin pitää mennä kotio ja mieluiten levolle.

Vanhuskoirilla on usein nälkä. Voipi olla, etteivät muista juuri syöneensä ja siks pyytävätten taas sitä murkinaa. Mummuja ja paappoja ei silti pidä kummiskaan liian pulleiks päästää, vaiks kui niitä rakastais. Koska kyllä varppisti muistatte: se painojutska.

Sittennii niitten mummukoitten hampulit pitää tarkistaa kanssa ja säännölleen. Eikä pidä laisinkaan säikähtää, jos niitä poistellaan. Vanhemmat koissut osaa syödä vähemmilläkin hampailla.
Ei, eikä ole olemassa mtn koirien tekohampaita. Älkää uskoko ihan kaikkee!

Muista sitten kans, et koiraa voi hoitaa ja lääkitä vain sen verran, kun on määrä. Se tarkoittaa sitä, että ei loputtomiin pidä antaa vanhuksen kärvistellä kipeenä ja kivuissa, vaikka oma sydän halkeis.
Rakastava ihminen päästää koissunsa laukkaamaan paremmille sänkipelloille korva lepattaen ennesku se on ihan liian reppana. Se on sitä tosirakkautta se, ettäs tiiätte. Ja loppuun asti pitää saada olla oman ihmisen sylissä, ihan viime henkäykseen asti,  nii että on turvallista lähteä, kun sen aika tulee.
Loppuun laitan vielä lohduks pikkuvärssyn kaikille vanhuskoirien immeisille, siihen kohtaan sitte ku sinne sänkipellolle käy matka.

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa

sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.

Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu

sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,

toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.

Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä

nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Tämmösii täl kertaa ja nessut esiin tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kuusikon kutsu

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen nauttinut elämästä, kuten kunnon koissulin kuuluukin.
Meikämandoliini on nimittäinkin viettänyt paljon aikaa metsikössä juosten, korva lepattaen ja kieli kirjaimellisesti vyön alla.

Tiiättekö, kun tuossa syksyisessä metsässä on sitä jotain. Ihmissienestäjän mielessä on tietysti tatti, kantarelli, torvisieni ja kaikensortin könsikkäät ja käävät.

Meikän mielessä on tiätty ja eteski mädät sienet. Mitä haisevammat, sen herkummat.
Mamman mielestä mulla on erityistaito: mitä mädemmän sienen löydän, sitä enemmän se kiinnostaa.
Eikä se siihen jää.
Niissä mädissä sienissä on joku taika, se syksyn taika. Seireenin lailla ne huhuilevat Taimikinkkua kierimään. Ja minälikkahan kierin.
Mätien sienien kutsu on täysin vastustamaton. Vaikka mamma kui huutais nuppi punaisena, että eieiei sinne nyt lainkaan mennä, niin jotenkin korvani lukkiutuvat ja sieniin on vain mentävä pyörimään.

Tietysti, jos löydän useamman mätäsienikasan, sen parempi.
Viime kerralla kuusikossa oli kolme. Mätäsienikekoa.
Minä pyörin kaikissa.
Päällepäätteeks kävin mutaojassa viilentymässä ja kierimässä hiekkakuopalla.

Kotimatkalla olikin sitten ihmeen uikutusta joka suunnasta, että hyhhyh, mikä haju...
Taimi löyhkää, yäääk, mää oksennan kohta...

PYH ja PAH sanon minä! Kateellisten panettelua ja aivan turhaa vinkuvonkua. Kuiteski oisivat ittelleen halunneet seireeniparfymoidun herkkutuoksun, öödömätäsienen. Saahan sinne mennä kuka vaan pyörimään ja hyörimään kuusikon kulmalle sienimetsälle.

Kyllä minä sitten kotona niin mieleni pahoitin, kun kylpyyn passittivat ja kaiken öödömätäsienen poies pesivät.

Kannattaa kokeilla, saattaapi olla elämys, minä ainakin tykkäsin, mamma ei niinkään!
Terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kuolasta kerrottua

Terve taas vrendit!

Meikämandoliini ajatteli nyt jatkaa tällä eriteteemalla, koska esmes tää kuola liittyy olennaisesti monen kultsun, ja tiätty muunkin rodun arkipäivään.

Kuola on semmoista eritettä, että sitä jokoste sietää tahi sitten ei. Jos et kuolaavista koirista tykkää, ni älä sitte aineskaan ota kultsua. Vaikkestaan sei sais olla syy, miksei koiraa ota, koska joka koira erittää jotain ällöä. Eli jos ällööt eritteitä, ni ota semmoi pehmokoira, jonka saa vaikka leluosastolta.

Muttamutta, pidemmittä puheitta kultaisten omistajille ja muillekin, esittelen erilaisii kuolatyyppei ja justiinsa:

Lemmenjojot:
Lemmenjojot on erityisesti narttukoirien perässä kuolaavien urosten tahi juoksuisten narttujen erikoiskuolaa. Ukkelikoissu kun oikeen innostuu narttujen pissukoita haistelee, alkaa molemmin puolin leukapieliä valua sellaiset kuolajojot, ettet oo ennen nähny. Innostuessaan saattaa uroskoira pyöräyttää jojot kuonon ympäri ja siittää sitten emännän tai isännän hihaan tai lahkeeseen. Jojo on niin sitkasta sorttia, ettei se irtoa nurmikkoon eikä puun lehteen, vaan vaatii puhdistuakseen kunnon vesipesun. Äläkä erehdy luulemaan, että vain urokset kuolaa. Ehei, juoksuinen narttu kuolaa, väpättää huuliaan ja nuoleskelee urospissoja siinä missä pojatkin. Puhumattakaan itsensä tarjoamisesta ohi kulkeville lastenrattaillekin, jos niikseen tulee.

Namikuolat:
Koulutustilanteissa on useinkin mammalla tai papsulla taskussaan herkkuja, joilla houkutellaan koissuliinit tekemään, kuten pyydetään. Koska meitillä on erittäinkin hyvä hajuaisti, ni me tiietään koko ajan, että siellä pussukassa on namiskaa. Siitä seuraa väistämätön ketjureaktio: ennesku ees herkku on kirsun eessä, saattaapi reenitilanteessa valua semmoset herkkukuolat suupielistä, ettet arvaakaan. Sitä kuolaa on sitten pikkupakkasilla sormikkaissa, hihoissa, lahkeissa ja takin helmassa. Koirapuistoissa myöskin kannattaa varautua useaan herkkukuolajojoon, koska kaikki muutkin kuin se oma sesse haistavat herkut taskussasi ja käyvät kuolanaamoillaan sua tökkimässä.

Sapuskajojo:
Kun ruoka-aika lähestyy, ryhmittyy kuolaava koirasi ruuanjakelupisteen läheisyyteen. Muista silloin, että on sukat tai tossukat jaloissa, koska kuola on erittäin liukasta paljaan varpaan alla, ihan kaikissa lattiamateriaaleissa. Samalla kuin mittailet sörsseleitä kippoon, odottaa koirasi tahi viisi sapuskajojot valuen ruokahetkeä. Kun käännät selkäsi, et voi uskoa, mikä määrä kuolaa lattialla on, ennesku oot kerran siihen kunnolla liukastunut.

Makkaran tahi muun ihmisruuan himokuola:
Jos mamsu tai pappa on opettanut sut pahoille tavoille, elis saat sieltä jääkaapista tai lautaselta jotaki herkkua, ni kuolamäärä on hillitön. Eteski jos ihmispappa syö sohvalla juustonakseja, pitsaa, hampurilaisia tai muita sipsulaherkkuja. Siinä istuu tattina eessä yks tai useampi sesse ja silmä tarkkana seuraa joka suupalaa. Odottavan aika on pitkä ja niin on kuolavanakin. Tässä kohtaa muistutan taas siitä liukastumisvaarasta ja myöskin lautasen tahi sipsulapussin vahtimatta jättämisestä. Muuten voit sanoa mitä todennäköisemmin hyvästit herkkuleivälles, juustonakseille tai pitsaviipaleelle. Vain kuolavana on todisteena tapahtuneesta ruokarikoksesta,

Tämmössii täl kertaa ja lisää taas tulevaisuudessa
terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Ihan kakka juttu

Terve taas vrendit!

Viime aikoina meikämandoliini on pohtinut harvinaisen syvällisiä.
Jopa etten peräti sanoisi ihan kimurantteja ja kiemuraisia asioita.

Nimittäin kakkaa. Ja eteski näitä koirien kakka-asioita.
Meitin rakkaat ja huolehtivat emännät ja isännät kun keräilevät näitä kärmeksiä 365 ja joskus melkeen 24/7. Isommissa koiraperheissä ihan lapiotolkulla.

Ni ajattelin, et jos hieman valaisisin näitä erilaisia kakkendaaleja, eteski tuoreille pennun omistajille. Kato ihan koskaan ei voi tietää, mitä sieltä milloinkin tulee.

1. Kärmeskakka
Son sellanen ranteen paksuinen ja puolimetrinen pyyttoni. Tulee yleensä yöaikaan ja jo kahdeksanviikkoiselta pennulta keskelle kalleinta silkkimattoa. Läjiä saattaa olla useampi.
Kärmeskakka tulee myös satavarmana, jos mammis tai papsu on unohtanut ottaa kakkapussukoita mukaan lenkille. Siinäs sitten häpeillen potkit boakärmeksen kokoista pökälettä ojaan, juuei kukaan huomaa mtn...ja sillai.

2. Heinäkakka
Ensin koissuli päkeltää normikierukat pusikkoon. Sitten alkaa ähinä ja puskenta. Mielellään juostaan ympäri nurmikkoa siten, että se viimeinen takamukseen junttaantunut pökäle sotkee kaikki perskarvatkin. Mutta pötkylä ei vaan irtoa. Sinne vaan sitten reippaasti kakkapussin vuoraamin sormin pinsettiotteella kohti peräosastoa ja pökäleen päästä kiinni. Yleensä matkaan tarttuu väkiseltään ja valehtelematta niin pitkä heinänvihne, ettet oo ennen luonnossa nähnykkään. Silmämuniaan muljautellen koissukka tuijottaa, et mitäs hittiä nyt tapahtui. Heinäkakasta päästyään koiranpoika on yleensä niin tyytyväinen, että saattaa päkeltää pikkuboat vielä siihen perään. Ja tieteski olit käyttänyt sen vikan kakkapussin siihen heinänvetoon...

3. Ripskakka
Alkaa yleensä noin pauttiarallaa sunnuntai-iltana klo 23.05 ja jatkuu siitä noin tunnin välein,  juuri aina kun olet nukahtanut, ni aamuviiteen. Justiin kun olet käynyt yöpuulle, kuuluu eteisen ovelta vienoa ynähtelyä. Aikas kuunneltuas, nouset pystyyn ja koira lähteekin jo sellaisella faartilla ovesta, ettet ehdi morjensta sanoa. Mahdollisimman kauas kotiovelta ja syvimpään ojaan tai heinikkoon on ripsakka pyöräytettävä. Siinä pyjama päällä sitten yrität saada päkeltävää koissua puskasta ja takaisin sisään. Juur, kun nukahdat uudelleen, alkaa sama laulu ja pihalle vonkaus. Aamulla, kun kello soi, mietit jälleen, et miksköhän meillonkaan koira...sillä ei ole enää mtn hätää, koska ripsakat on väännetty ja vatta tyhjä. Itellä ei ollukkaan nii väliä.

4. Salakakka tai yllärikakka
Joskus koira vaan päkeltää ja päkeltää siellä puskan juuressa. Etsii paikkaa, pyörien hyörien, ja taas päkeltää. Kuulet äänen, haistat hajunkin, muttamutta. Kakkaa ei ole missään. Ei pökäleen pökälettä, ei kiemuran kiemuraa, ei niin missään. Tietenkin ja juuri silloin kävelee siittä ohitse hyvinkin kaikkitietäväinen vanhempi frouvashenkilö, joka kovasanaisesti tiukkaa: Ai, et sitten korjaa koirasi jätöksiä. Hyi, häpeä! Ihan turha sanoa mtn takaisin ja mutista jtn ettei sitä kakkaa ees löydy...

Tässäpä teitille opiksi ja ojennukseksi tämäkin kakka juttu, mutta tulipahan tehtyä.
Lisää eritteitä ensi kerralla
terveisin TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Hoivaa ja huolenpitoa

Terve taas vrendit!
Tällä viikolla olen ajatellut pohtia ihmisotusten huolenpitokykyä ja hoivaa meistä koissuleista, kissukoista ja kaiken maailman nelijalkaisista.

Esmes jos meikämandoliini on kietaissut huiviinsa  koko makarooliloodan, joka on hellalle jätetty jäähtyyn, ni huudetaanko? No, ehkä iha vähä.
Mutta entäs sitte, kun yön reunalla alkaa hirvittävä ripsaoksu hiipiä esille, ahneellaonkakkainenloppu ja silleesti tapaan. Ni huudetaanko?
No ei tieteskää. Uninen inehmo vie ulos, antaa lääkettä, hoivaa ja hualehtii, ihan tieteski.

Entäs sitte, jos oon kerenny kerran tyhjentää puolet ruokasäkistä. Maha on ku tynnyri, valmiina sanomaan riksraks ja poks aivan millä hetkellä hyvänsä.
Komennetaanko pikkukoissulia ja annetaanko kyytiä?
No ehkä ihavähä.
Sitten kon pitää käydä sesenkyentseittemän kertaa tyhjennyksellä aamuyön tunteina, niin komentaako kukaan?
Ei tieteskää. Sitten vahitaan ja valvotaan mahollista suolitukosta ja juotetaan ja syötetään tiäsmitä parsaa ja parafiinia, jotta koissun poika voisi jatkossakin mahd hyvin. Röyh!

Entäs kun mettästä löytyy lennokas läjä? Se paras ja aromikkain? Nimittäin ihmisläjä. Jonkun kortsupukuisen suunnistajanplantun tai maratoonarinalun jättämä?
Sinne kun ennättää kierimään ja pyörimään ja maistelemaan ennesku emäntä ehtii eitä sanomaan.
Ni huudetaanko silloinkaan.
Noh, ehkä ihan pikkuhippasen.
Mutta kotona sittennii pestään hampaat, korvat, pyllynreijät ja kaikki muutkin onkalot noin kymmeneenkin kertaan.
Jos nimittäin on yhtn mtn asiaa mamman viereen sänkyyn kakkahönkäyksien kera.
Ja jos yällä sattuu tulemaan yhtään mitään ripsan tai oksun kaltaista, ni aina hoidetaan.

Mää niin toivon, et teitillä kaikilla on samanlaiset inehmot ku meikämandoliinilla, mummulla ja äipällä, siskoilla ja tädeillä sekä sedillä. Meist pidetään kuulkaatten yhtä hyvää ellei parempaa hualta kun kuninkaallisista.
Vaiks sitähän me melkeestään ollaankin! Kultaisia parhaasta päästä.
Tämmösii täl kertaa ja loput ens viikolla
tee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kuulumisia koiramaailmasta

Terve taas vrendit!
Kuumaakin kuumeemman ja hermeettisen hikisen kesän jälkeen meikämandoliini is bäk!

Jos ehti tulla ikävä, nii ei enää.

Tänään ajattelin aivopieraista teille ajatuksia ja kuulumisia koirien maailmasta.
Vasitenkin, kun kaikki treenit ja koirakoulut sun muut härpäkkeet alkavat taas toden teolla.
Annan justiin neuvoja ja ohjeita, miten hirmu hyvin pärjää näissä kaiken maailman temppu-, näytelmä- ja muissa koiraharrastuksissa siten, että ihmisotus ei hirveesti ota ja hermostu, jos pikkasen käyt perseilemään kesken intensiiviharjoitusten.

1. Ole aina kuuntelevinasi ihmisohjaajaa.
Oikeastihan ei juur tartte, koska moni höpisee niin paljon, että oikeesti tajusit jo ekasta käsimerkistä, mitä piti tehdä, mutta kannattaa vedättää namin toivossa ihmisotusta pidempäänkin.

2. Esitä tyhmää.
Koska koirathan ovat lähtökohtaisesti aina ihmistä viisaampia, on helppo esittää tyhmää. Siten saa enemmän karssua ja namupaloja kirsun eteen. Mitä tyhmempää esität, sen paremmiksi herkut muuttuvat. Parhaimmillaan kuumimmillaan kaivaa ihmisotus hädissään sisäfilettä taskustaan, että saa koissukan tottelemaan. Siis: tyhmäile. Ja pötsi kiittää. Röyh ja nam!

3. Älä ole koskaan liian innokas.
Joudut tekemään hirveän määrän hommia, jos liikaa intoudut ihmisen kanssa touhuamaan.
Esitä aina laiskempaa kuin oletkaan, niin saat varppisti enemmän namiskaa kuin olemalla reipas.

4. Älä ole liian nöyrä.
Kannattaa aina ihan pikkuhilppasen esittää loukkantunutta, kun leikataan kynsiä, trimmataan, pestään tahi föönataan. Alas painettu kirsu ja luppasilmänen katse tuottavat huomattavan enenevissä määrin palkkioita, kun liian innokas käytös. Kokeile, et kadu!

5. Muista kuitenkin kunnioittaa ihmisotusta.
Älä hypi vasten. Älä hauku. Äläkä varsinkaan perseile liikaa.
Sopivassa määrin suoritettuina nämäkin toiminnat tuottavat palkkion, kun osaat lopettaa mukamattes ajoissa....

Mukavia reenihetkiä kaikille kanssakoissukoille ja leppoisaa herkkusyksyä
Toivottelee Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Hyvää matkaa Manta-täti!

Terve taas vrendit!

Mulla on surunpäivä, koska Helmiäipän sisko ja mummuSäteen tytär Manta on lähtenyt ihan liian äkkiä sateenkaarisillalle.

Manta oli semmonen hyväntekijäkoira, oman perheen hypokoira.
Joku vissiin tartti semmosta taitavaa koiraa taivaassa, koska Manta sinne liian äkkiä kutsuttiin.

MummuSäteellä on surumieli ja se pyys mua julkasee tän pienen aatoksen Mantan taivasmatkalle.
Manta sai nukkua rauhassa ikiuneen oman perheen kainalossa kodin turvassa.

Älä pelkää kuolemaa lapseni
se uneen vain tuudittaa.
Ja jälleen kun avaat silmäsi
se nauraa, nauraa vaan.

Ja sen nauru on sametinpehmeä
kuin kesän tuuli yllä maan
se kietoo sinut vaippaansa ja uneen tuudittaa.

Siis älä pelkää kuolemaa lapseni
sitä ei olekaan
on vain lämmin kesätuuli ja pehmeä unen maa.

Hyvää matkaa Manta-rakas!

Toivottavat Helmi-sisko, Säde-äippä ja kaikki sisarukset ja sukulaiset perheineen

PS. Tässä on mun Helmiäippä sisaruksineen ihan vaavoina vielä, Sädemamman kainalossa

Kinkun Kirjoituksia: Rekku Reinon päivää!

Terve taas vrendit!

Tässä kohtaa kauneinta Suomen suvea mulla pukkaa ihan hermeettinen runosuonen kukinta tai joku semmoi.  Onhan ihan oikeestikki Rekku Reinon, eli tuon suuren koissulirunoilijamme päivä. Ihmisväki tuntenee Eino Leinon hieman paremmin, mutta koirien kulttuurista tietämättömät vaviskoot!
Ihan pakko suoltaa teitin iloks kesäisiä värssyjä.
Olkaatten hyvät, jos sielu sietää. Kiitos ja anteeks.

Hymyilevä kultsu

Ken yhtä kultsua rakastaa, se kaikkia rakastaapi.
Ken kultsun eteiseen unohtaa, ilman kenkiä olla saapi.

Ken kultsun kanssa on onnellinen, se tahtois onnehen jokaisen
ja kertoo, kertoo ja kertoo vaan oman kultsunsa toimista.

Oi, ootteko koskaan te painaneet pään pehmeää turkkia vasten.
ja nostaneet siitä sen pikaiseen kun kuolattu poski on lasten.

Ja ootteko menneet te milloinkaan te aamulla järven rantaan,
kun kultsu on noussut jo vuoteeltaan ja painellut pyörimään santaan.
Se ravistaa hiekat sun silmilles ja sokaistaa sut ihan täysin
Sit kaataa sut tyynehen järvehen, istuu siinä kuin lempeys säysein.
Sitä tunnetta unhota et.

Taimiturnos

Varisparven laulu korvissani, kirsun yllä heiluu uusi luu
kesäpäivän onni omanani, pikkupieruun tuoksut velhoutuu.

En mä riehu, enkä edes huokaa
mutta makkaraa jo mulle tuokaa.
Tuoksut grillien ja höyryt sen
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle ulvon herra ihanainen
juoksupehva tuoksuu aikalainen.
Siitä ymmärrä mä mtn en, olenhan vaan koiranpoikanen.

Nautin kesästä ja viihdyn niin, sulle runoilen  ja hyvin teen
syliin kampean ja pesän teen
pusun annan vielä, siihen jään.

Metikössä

Mä metsän polkua jolkottelen kesäillan aatteissain
ja muistan sen linnunraatosen
ihan tässä juuri näin.
Ja riemusta rintani paisuu
ja mä kaivelen, kaivelen vain.

Tuol metsässä kannon alle
minä muistan
se haudattiin
niin vienoa, ihmeellistä
ja mä kaivoin kaivoin niin.

Minä koissuli vain sen tiedän
se on aarre ja herkkua niin,
koko viikon muhinut lintunen
minä kampeen sen kitusiin.

Tämmösii tällä kertaa
tee Taimikinkku Minellin
PS. Tässä mä pohdin näitä runoteoksiani

Kinkun kirjoituksia: Taimi ja some

Terve taas vrendit!

Nyt on paikallaan näin loma-aikaan antaa muutama ohje, neuvo ja auttava tassu, jos alkaa olla onkelmia somen kanssa.

Istutko päivät pitkät naamakirjassa, puhelin liimaantuneena hikisiin kouriisi?

Onko sähköpostien tarkistaminen tärkein asia heti aamukaffen jälkeen?

Päivitätkö instagrammia useammin kuin pusuttelet rakkaitasi?

Onko snäppi vienyt itsekunnioituksesi ja ehkä, kenties järkesi?

Älä huoli, Taimikinkulla on ratkaisu kaikkeen!

Vuokraa meikämandoliini kotiisi

a) Jos on pienempi someonkelma, niin päiväksi

b) isomman someonkelman kanssa viikoksi

c) hätätapauksessa koko kuukaudeksi

Perustelut ja myyntipuhe:

Taimikinkku on valmiina apuun 24/7 ja ihan joka minuntti.
Taimikinkku someapu2000 hyökkää kännykän kimppuun välittömästi, kun tartut siihen hikisin, tärisevin näppeinesi.
Jos et heti laske kännyä käsistäsi, ottaa Taimi tassun avuksi ja läppää sen plaattialle ennesku ehit sanoa: mä vaan päivitän tätä...

Jos vielä jatkat kännyn räpläystä, kiipeää tämä ahkera someapuri syliisi, pussaa naamaasi ja
känny lentää huoneen toiseen päätyyn kuin Lillakin Tiinan keihäs konsanaan.
Äläkä yritä ollenkaan salapiilossa kaivella kännyä esiin, Taimikinkku on tukenasi tuossa tuokiossa.
Tarvittaessa hän kiipeää myös syliin ja estää aivan kokonaan minkäänlaisen kännykän käytön.

Sama toimii myös peliohjaimen ja tietokoneen hiiren kanssa. Siinä napottaa Taimi kuonoineen ja rakkautta tarjoten, ennesku ehdit laitteisiin kajota. Tarvittaessa Taimikinkkuliini tarjoaa myös koulutuspalveluita someapu2000- taitoihin juuri sinun koissullesi. Soita vaan someapu2000123koira ja homma hoituu kuin Kinkun kirjoitukset.

Tämmöttiis tällä kertaa ja loput sitten juhannuksen jälkeen, Taimikinkku on nyt lomalla...
terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Pennuntuoksuisia juttuja

Terve taas vrendit!

Onkos teille koskaan tullut sellaista ihan kauhean kamalaa pakottavaa tarvetta saada justiinsa jotain? Niinku meikämandoliinilla makkaraa ihmismummulta. Sitä on saatava heti ja sassiin tai mieluusti jo eilen, eiköstä niin?

Sellainen tunne tulee justiin, heti ja kohtsillään, kun istuksii kultsupentulaatikon reunalla tutkailemassa ensimmäistä kertaa elämässään niitä pieniä palleroita, jotka tuoksuvat vastustamattomasti mammakoiran maidolta ja pikkupentusilta.

Ennen ensimmäistä pentulaatikkokäyntiä on ehdottomasti:

a) pitänyt ottaa selville, millainen koissukka kultsu onkaan:

Semmonen vauhdikas ja perherakas harrastuskoira, joka kaipaa paljon liikuntaa ja virikkeitä. Vaikka siltä joskus näyttäis, niin meiolla mitään soffaperunoita, paitti kun ollaan vedetty äly ämpärissä pitkin metsää tuntitolkulla. Me rakastetaan keskimäärin kaikkea ja kaikkia ihan hirveesti, eteski ruokaa. Karvaa sinkoilee sinne tänne 24/7 ja kurakeleillä mahakarvat on mutarastoilla. Nukkumapaikan alta löytynee enemmän hiekkaa kun jostain Saharasta konsanaan. Kaikki vesilammikot, ojanpohjat ja lätäköt kelpaavat uimakohteiksi paremman puutteessa. Mutakuopista puhumattakaan.

Riistaviettiäkin riittää, ja raadoissa piehtarointi piristää aina, olipa kohde sitten pikkupäästäinen tai peura.

b) Jatkettava lukemista, jos edelleenkin haluat kultaisennoutajan luettuasi kohdan a.

c) Varmistettava, että pikkupentunen on terveitten vanhempien jälkeläinen, vastuulliselta ja asiansa osaavalta kasvattajalta hankittu sekä rekisteröity koiramaailman jäsen. Hyvä kasvattaja ohjaa ja neuvoo, auttaa ja tukee tuoretta kultsupennun omistajaa parhaansa mukaan sekä huolehtii siitä, että pennut muuttavat sellaisiin koteihin, joissa niistä pidetään hyvää huolta nahkamasusta vanhuskoissuliin.

d) oltava tehtynä koko perheen yhteinen päätös siitä, että kotiin tulee uusi perheenjäsen. Pikkuinen nahkamasu kultsikka ei ole mikään lelu eikä sitä hankita perheen pienimpien viihdykkeeksi. Kaikki koissulit pitää pennusta asti kouluttaa hyvin käyttäytyviksi koiramaailman jäseniksi, eikä se ole mikään maailman yksinkertaisin juttu, ainakaan hetsillään. Perheellä pitää olla, noin aineski suunnilleen, samat säännöt pikkupentusen suhteen. Se ei vaan käy, että on yks, joka komentaa ja kolme, jotka antaa periks.

Vaiks mä olisin khyl joskus ihan sitä mieltä.

e) oltava valmiiksi mietittynä, mitä kaikkea tulee tehdä ja hankkia, ennenku se pikkupallero tulee sitten kotio:

Pitää olla ruokakipot ja pissapaperit, hihna ja kaulapanta, leluja ja puruluita, petipaikka, kaikki johdot piilossa ja tietokoneet pois soffapöydiltä. Mummun itämainen perintömatto kannattaa rullata pois pissalammikoitten ja kakkakäärmeitten alta ennesku ehdit sanoa auuu! Silloin nimittäin naskalihammas iskee pottuvarpaaseen. Kamalan laiskakaan ei passais olla, jos tahtoo sisäsiistin koissulin, pitää nimittäin olla pelisilmää ja vilkkaat kintut, jotta ehdit ajoissa siirtää pentusen pihalle pissimään.

Yleensä tässä vaiheessa sumusilmäinen pentulaatikon reunalla istuva inehmo tuumaa vaan huokaillen, että joojoo ja nuhkuttelee pikkupentua täysin hurmaantuneena.

Tämäkin juttu kannattaa lukea sitten huolella toiseen kertaan,  kun pentu on asettunut uuteen kotiin ja ehtinyt pureskella ensimmäisen antennijohdon poikki, tuunannut lattialistat, kantanut nahkakenkäsi vessanpyttyyn, uinut vesikupissa, raastanut laminaattilattiasta neliön alan irti, vetänyt penturallia ympäri olohuonetta aamuneljältä, siten, että on samalla levittänyt kolme kakkakäärmettä melko laajalle alalle.

Onnea ja pennuntuoksuja vaan teillekin toivoo Taimikinkku Minellin

PS. Tässä me siskokset ollaan nahkamassuina Helmiäipän hellässä huomassa

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kesän kauheus

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen uiskennellut koirakaverini Sisun takapihalla uima-altaassa ja käynyt kiusaamassa aivan urakalla Helmiäippää ja mummukoiraSädettä niiden puutarhassa.
Oon mä kohdannu kaikenlaisia jännittäviäkin juttuja, ja ne vasta pelottavia olikin.

Siispä niitä uutisia:

Tossa männä viikolla olin mamman ja koirasiskojen kanssa lenkillä. Ei ees menty mettään, koska käärme. Mamma inhoaa kärmeksiä yli kaiken, enkä ees tiijä, mikä semmonen o.
Paitti nyt khyl tiiän.
Nii-i. Meikämandoliini oli semmosel pellolla samoamassa ja tottelevaisena koissulina sain olla vapaana kuin sorsa rannassa.
Mamma sit alkaa tuijottaa, et mitä ihmettä mä tassulla lätkin menemään. Istuksin siinä ja lätkin maata tassulla. Mamma hiipi kauhuissaan lähemmäs ja meinas ruikkasta pöksyyn, ku näki.
Minä läpsin tassukalla sellaista kerälle kiertynyttä kyykärmestä, joka sihisteli ja ärjyi.
Minähän sitä leikiksi luulin ja aattelin, jotta onpa metka sihisevä kepukka.

Kuten moni tietää, niin tämmöinen pikkuinen koissulinpoikanen ei herkästi anna lelujaan poies. Varsinkaan hienoja, mustia keppejä. Vaikka ne sihisis.
Mamma onneks sen älys heti ja alkoi houkutella mua herkkunamiskalla luokseen.
Se nimittäin hiffas, et jos ois mua alkanu komennella ja ärjästellä, ni oisin varmattes käyny hampailla kii siihen sihisevään kasaan.

Kerranki oli hyätyy meikäläisen ahneenpuoleisesta luonteenplaadusta, kerta kyllähän ny namiskat aina kelpaa ja hyvänkin kepin voittaa. Lontustin siittä sitten mamman luo herkun toivossa ja arvaatteks: se keppi lähti menee.

Siinä kohtaa meikällä oli kyllä jo noutajahihna tiiviisti kaulan ympärillä ja mamma kalpeena kun haavanlehti tai mikälie ja ihan syränkohtauksen partaalla.

Onnetteks ei kellee mtn käyny ja kaikki hyvin.
Muistakaa tekin, että ärjästellä ei kannata, vaan herkuilla voi yrittää houkutella poies siittää kesän kauheuden luota.
Jos nii pahaste sattuis käymään, et se kärmes ehtis pistää koissulia, ni ei kon kiireen vilkkaan eläinlääkäriin ja hoitoon eikä mittään kotikonsteja ollenkaan.
Kesäisin terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja äippä

Terve taas vrendit!
Viime aikoina olen enimmäkseen keskittynyt vartsaamaan partsia, hillumaan mammani kanssa ja olemaan muutenkin melkoinen rötväke, kuten aina.

Sitten niitä uutisia:
Äitienpäivä lähestyy hurjaa vauhtia ja meikämandoliinilla on pakottava tarve kirjoittaa jotain omasta Helmiäipästäni, koska äiti.

Synnyin silloin joskus, en muista, koska olen koira, milloin, mutta äitini tunnistan.
Helmiäippä on mulle aina ollut kovin rakas, koska nähdään usein.
Vaikka Helmiäippä on itekin ihan kuin kakara, niin son silti mun rakas mammasein.

Vaikka ois kuulkaatten kolmesataakuuskyetviis tai jtn koissukkaa rivis, ni arvaattekos:
Mun äippä löytäis mut heti ja tunnistais, koska lapsi.

Mä tiedän ihan aina, koska ollaan menos Helmiäipälle ja mummuSäteelle. Löydän niitten oven taakke vaiks sokkona.  Ja eteski, jos oon irti.

Ekat kolkyetseittemän minunttia hillun ja riehun aivan älyämpärissä, koska rakastan.
Sittennni äippä nappaa meikäläistä raivelista kii rakkaudella ja riekottaa.
Siittä mää niin tykkään.

Mun runosuoni alkaa kovasti pulputtaa, niin mä oon päättäny kirjottaa runon kaikille äipöille täks juhlapäiväks:

Äiti, äitiiiii, äiti, ÄITIIIIIIII
Jo pentulaatikossa sain huomata sen,
olet äitini ihan täydellinen.
Sinä pyllyt pesit ja korvatkin
Nenänvierukset putsasit maidostakin.

Kun suureks kasvoimme,
jaksoit sä ain,
olla äitinä siltikin vain.
Kun nyt tuun luokses leikkimään,
olet äitini silti,
sua korvasta purra mä saan.

Tän kummosempii enny osannu, kerta oon vasta nuorempi koiranpoikanen
mutta tuon sulle naapurin kukkapenkistä kaik retiisit ensvisiitillä
tee TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja punkki

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut kyläluutien kyläluuta. Eilissäpäinä pääsin mamman matkassa kyläilemään ja arvaatteks: siellä oli mun Helmiäippä, mummukoiraSäde ja tietty meiän lauma sekä haaremin isäntä Sisu-poika. Oli meillä lystii, ja mammoilla kans. Jotain viiniä ne maisteli, mut me saatiin kaikkii herkkui ja eteski mun suasikkii, juustonaksei. Helmiäippä ei oikeen osaa vielkää vieraissa käyttäytyy. Me plikat rähjättiin sit kimpassa, kerta äippä ja tytär.

Sitten niitä uutisia:

Punkkiaikahan on taas parhaimmillaan kuumimmillaan. Ensteks o kylmä ja pakkanen, eikä punkin punkkia niin missään. Sitten sulaa lumet, tulee rötväkeli, ja justiin kun oot että ah, on kevät, ni tulee punkki.

Punkkihan o semmoi pikkuöttiäinen. Ihan melkeestään harmiton, muttei kummiskaa.
Se tarvii ravinnokseen ja vauvojensa ruuaks ihan verta. Juu, sitä ihtiään, ja se saa sitä kiinnittymällä johki tasalämpöiseen otukseen kuten kissa, koira, inehmo, siili tai vaikka töyhtöhyyppä.
Sitten, kon son syöny ihtensä pulleeks mustikaks, se plopsauttaa ittensä irti saalistaan ja vyöryy etiäpäin. Ja munii noin tsiljoona uutta punkeroa tulemaan.

Ainut huono puoli on, että nää öttiäiset voi levittää simmost puutiaisaivokuumetta ja myöskin borrelioosia. Eivät ole kivoja kumpakaan ja tarttuvat niin koissuun kun inehmoon. On niitä muitaki, mutten ny muista juur tähän hätään. Mutta ilkeitä tauteja ovatten, juu.

Siks on tärkeetä, että koissukat ja kissulat ja muut otukat suojellaan punkeroilta, jos liikutaan luonnon perillä. Konstit on monet, sanos mummu kon kissalla pöytää pyyhki, no eikäs sanont, ei simmost saa tehä...No eniveis on. On syötävää lääkettä, valeltavaa lääkettä, punkkipantaa, ekolookista vaihtoehtoo yks, kaks ja neljä sekä viittä eri sorttia linjamenttia, niin terveellistä kon ei. Niistä voi sitten jokainen valita, minkä ottaa ja mikä sopii noin niinkusta omaan pirtaan. Tapella niist ei kannata, eikä ees riidellä, kerta kaikille riittää kyllä tilaa ja punkkeja on Suomen kesä pullollaan.

Sittennii jos on niin hullusti päässyt käymään, että pitää tehdä punkkisyyniä ja kattella, et onko niitä punkeroisia kiinni rakkaassa lemmikissä, ni nää kannattaa muistaa:

Koissun tissukka elis nisä ei oo punkero. Yks pappa oli kerran yrittäny hädässä poistaa koissustaan punkeroa. Noh: koira ulvoi ja valitti ja meni karkuun ku mummukoiraSäde mammaansa. Pappa sitten eläinlääkäriin hädissään. Näytti punkeroa ja sanoi: Ei irtoa. Juuei. Son tissi. Elis nisä. Ei saa repiä irtipoikki.

Toinen mammarainen kiskoi ja riisti ja koiraparka huusi hädissään. Soli luomi, ei punkki. Ei niitäkään passaa nyhtää irti kuin eläinlääkärin. Ja silloinkin sovitusti ja puudutuksessa. Muuten voi olla auts ja yäks.

Kaikki jalkovälin ulokkeet on parempi jättää rauhaan, paitti kerran oli kaverin poikakoissulla punkero ihan pippelissä. Siinä sai tovin miettiä ja päänsä lähes puhki raapia, et miten sen punkeron saa nätiste siittä irti riistettyä ilman itkua....

Nii, että kun talvipakkasilla ikävöitte Suomen lyhyttä ja vähälumista kesää, niin muistakaa kaikki luonnon öttiäiset. Kärpäsistä puhumatta, niitä pelkää meikäläisen Helmiäippä aivan kuollakseen. Minä pistelen poskeeni.
Terveisin Taimikinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Kinkku ja kissa

Terve taas vrendit!
Sori hei, kun en oo viimeaikoina ehtiny kirjottelee, on ollu nii hurjasti kaikkee menoo päällänsä. Enimmäkseen on meikämandoliini reuhuttanut metikössä ja mutaojissa, kiusannut Usva-siskoa  ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: Taimikinkku Minellin on opinut juomaan tiskialtaasta.
Miten sinne pääsin, en kerro, koska heti kiellettäis, mutta voin kertoo, vesi maistuu ihan tsiljoona kertaa paremmalta, kun sen saa juoda makaronilaatikon jämien kera uunipadasta, ettäs tiiätte. Nih!

Sitten niitä uutisia:

Tehän varsin hyvin tiiätte, että olen melko rohkea ja vallaton koiranpoikanen. Kuljeksin rinta rottinkilla kohti uusia päämääriä lähes päivittäin. Välillä mamma huokaakin, että voisin enemminki harjoitella nukkumista, joka on minusta täysin yliarvostettu laji. Pah ja pyh, sitä ehtii mummuna nukkua sittennii ihan tarpeeks....

Nii, ni siittä rohkeudesta. Yleensä, kun kohtaan melko vallattoman varmasti kaikki inehmot, mummut, kummit ja serkkuplikat, ni yks poikkeus vahvistaa säännön.
Tiättekö, kun Helmiäipän luona asustaa semmonen kissa. Ihan pieni rääpäleen räpäkkö, meikäläisen nupin kokoinen otus. Nimikin on Milli, koska pieni.

Son kuulkaas sen huushollin keisarinna ja manakeri. Meikämandoliinikin on ihan hukassa sen mustavalkosen kuninkattaren kans.

Jos teen leikkiliikkeitä, sei hievahdakaan. Kerran yritin jahdata sitä...vain kerran...
Se on kissaks tosi rauhallinen ja hidas, jopa salakavala. Siittä ei koskaan tiiä, mitä se tekee.
Minä niin tahtoisin leikkiä...jahdata...leikkiä sen kanssa, mutta se vaan arvokkaasti kattelee mua pitkin nenänvarttaan.
Vaikka kaikkien muitten syliin loikkaan ja vauhdilla, riehaan ja hillun ja hyppelehdin, ni arvatkaas ku sen kissan kohilla tulee ihan täysstoppi. Meen ihan mahaplätsiin plaattialle, enkä ees inahda.
Joskus koetan vähän urahdella tai haukkua, mutta siltikään se kissanpahalainen ei tee elettäkään juostakseen yhtään mihkään.

MummuSädettä ja Helmiäippää oon yrittäny saada mukaan kissanjahtaukseen, mutta ne vaan köllöttelee tyytiksinä ja kissanpirskatti käy niitä puskemassa ja pörisemässä.
Helmiäippä tulee mua jopa siittä välistä nujuuttamaan, jos yritänkin siltä kissanpierulta ees yhtä viiksikarvaa vääntää. Joskus se kissa, varmaan ihan kiusallaan, käy keskelle lattiaa oikoselleen, ihan vaan et ärsyttäis vähän enemmän meitsikkää. Koska se näkee, et men tajuu, mikä otus se oikeestaan on.
Ihmismummu sanoo aina, että son Millikissa seittemäntoista vee, anna sen olla. Mitenkäs annat olla ja ymmärrät, kun en itekään osaa ku viiteen laskea. Saatika sitten tajuta, mikä on kissa.
Yks elukkalääkäri sanokin kerran viisaasti, ettei kissojen ja koirien ees tartte tulla toimeen keskenään, kerta noon eri lajeja. Kerro toi hei mummutsille kans, se nukkuu se kissanräpäkkö kainalossaan.

Pitänee vissiin useammin käydä Helmiäipällä ja MummuSäteellä kylässä, jotta oppisin ymmärtämään kissojen sielunelämää ja se oppis taas vuorostaan juoksemaan karkuun, kuten tavan kissojen kuuluukiin.

Tämmösii syvällisii pohdintoi täl kertaa ja kuulumisiin
tee TaimiKinkku Minellin

Kinkun kirjoituksia: Voihan kakka!

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut iloinen oma itseni, vaikka onkin surua ollutkin perheessä.
Mutta elämä jatkuu ja sounot.
Helmiäipän kans kävin hilluus Kouvolassa näytelmissä, oltiin molemmat ihan ERInomaisia ja saatiin hyviä fiiliksiä, kuten aina. Ehkäs olimme hiukkasen villejä, ehkäs emme...

Sitten niitä uutisia:

Nythän on, noh ainaski noin kalenterin mukaan kevät, ja kakkakeskustelu käy kiivaana.
Minäpäs ajattelin tutkivana shuurnalistina listata erilaiset kepulikakat, joita tienposkesta löytyy. Meillähän  kerätään kaiken sortin kikkarat poijes, niin meikäläisten, Helmiäipän ku Sädemummunkin kotona. Ja pikkasen paheksutaan noita erisortin läjiä.

Mutta varoituksen sanana kaikille tielläkulkijoille, halusittepa tahi ette:

Voihan kakka!

1. Piilokakka

Piilokakka lymyää tien poskessa, kevyen hangen alla, kuin kevään ensi kukka, mutta ei niin kivana yllärinä. Koira menee siihen tien poskeen omaa kakkaansa päkeltämään. Siihen nouset sitä korjaamaan, ja vuolaaa, piilokakka on kenkän pohjassa.

2. Viaton minikakka
Viaton minikakka on jonkun taskukokoisen koiran pyöräyttämä tuotos siinä hangen reunalla. Periaatteessa hyvinkin viaton, mutta sotkee siinä, missä piilokakkakin. Ihmismummukka usein näitä minikakkoja keräilee samaan pussukkaan omien koissulien jätösten kera. Miksei se minikoiran omistajakin voisi? Kysyn vaan ja vastaan: En tiedä...

3. Rehevä jättikakka
Rehevän jättikakan on päkeltänyt esmes joku bullmastiffi, tanskandoggi tai irlanninsusikoira ja ihan keskelle kävelytietä. Keko on niin massava, ettei sitä voi olla huomaamatta. Siinä se pönöttää kuin Pisan kalteva torni. Ehkä vähän vinompana ja korkeampana kenties. Kunnioitusta herättävänä jopa. Rehevällä jättikakalla on tapana levitä pitkin tietä pahanenteisen laajalle. Sitä löytyy kotana sitten kengistä, tassuista, matosta ja lattialistoista, kunhan lumet sulavat ja kävelytiet ovat yhtä kuralöllöä.
Jättikakoillekin on omat säkkinsä ja niitäkin  saa kerätä poies, ettei sitä kakkendaalia tarvii kaapia enää kesäkuussa parketin väleistä. Kiitos.

4. Ihana ihmiskakka
Kaikista koirien tuottamista kakkaläjistä huolimatta, metsässä tai ojan pohjalla lymyävä lenkkeilijän tai jonkun muun hätähousun tuottama ihmiskakka on kaikkein kamalin kakka-ansa ihan ikinä.
Siellä se lymyää pahaa aavistamamatta, odottaen höyryävänä tai jo vähän jäähtyneenä koissulia.
Sen vieno tuoksahdus houkuttaa lähes koiran kuin koiran ojan pohjalle ennesku ehdit sanoa OHO..
Jo on koissukalla hammasvälit sitä ihteään tursuten ja turkki täynnänsä, kun hihnan pää ehtii paikalle.
Yökkörefleksiä vältellen koetat houkutella koissulisi pois pökälepaheista, kakkakaihoiluista tai tortun tarpeesta. Kotiin päästyäsi yäkkäät ja peset, yäkkäät ja peset hieman lisää.
Myös hampaat ja tahnalla päälle.
Kiitosta vaan lenkkeilijälle tahi sille toiselle hätähousulle. Minä kiitän ja nam. Mamma ehdottaa, että ostat aikuisten vaipat ja päästelet pökälees niihin. Tulee mukavan lämmin olo ja koirakin pysyy puhtaana.

Kakkajuttu, mutta tulipahan kerrottua
terveisin TaimiKinkku Minellin
PS täsä mä kyttään kaikkia, ketkä ei korjaa koissulien kakkoja poies....

Kinkun kirjoituksia: Hyvää matkaa Pihlamummu

Tänään molen surullinen, enkä vitsaile.
Meidän perheen mummukka ja vanhan koiran viisaus, Pihla, on poissa.
Pihla eli hienon ja arvokkaan kultaisen elämän ja sai nukkua rauhassa ikiuneen mamman sylissä.

Siksi ei vitsailuja.
Olen ihmeissäni ja hämmentynyt,
koska ohjastajani ja oikeestaan idolini on nyt kirkkaana tähtenä taivaalla.
Paras juustovaras ikinä. Naksuhirmu ykkönen.

Pihlan muistolle

Enkeleiden matkassa

Taivaankannen laella on enkeleiden maa

sinne joka hyvä henki lentää liihottaa.

Siellä oottaa mummukkainen, ukki sekä vaari.

Matkaa ohjaa sekä kantaa kirkas sateenkaari.

Taivaankannen tähtönen on pieni koiranpentu

sinne tahdon minäkin, kun otteeni on hento.

Miksi kaikki kulkuaan ei maailmassa jatka,

toisilla on pitkä niin ja toisen lyhyt matka.

Kuka määrää matkan keston, sitä tiedä en.

Toivon vain et taivaankannen päälle lentelen.

Iltatähden loistehessa  mietiskelemässä

nauti joka päivästäsi tässä elämässä.

Tässä mä vielä sain köllötellä Pihlan kanssa tee TaimiKinkku Minellin