torstai 25. tammikuuta 2018

KInkun kirjoituksia: Kelpokepo kehäkettuna

Terve taas vrendit!

Viime aikoina olen enimmäkseen ollut aivan terve ja suhteellisesti katsottuna aivan oma itseni.
Pandojen saapumisen kunniaksi sain mammallekin pandasilmät.
Autosta hypätessä nimittäin siskolikka Usva kalautti kallonsa mamman silmäkulmaan,
ja aivan täysii.
Syypää olin mukamattes minä, kainovieno ja ainoa Taimikinkku Minellin, joka kuulemmas houkuttelin Usvan luvatta ulos takapaksista hillumalla ja riehuen siinä automopiilin kylessä.
Kertakaikkiaansentäs ja pyhätsylvit päällensä, että loukkaannuin.
Mamma työntää sen kuuppansa eteen ja M I N Ä saan syyttömänä sieluna syyt niskoilleni...
ettäs kehtaavatten...

Noniin, ja sitten vihdoin niitä uutisia:
Tutkiva jhuurnalistinne elis koissutoimittaja TaimiKinkku Minellin on päättänyt jatkaa viitoittamallaan tiellä ja tehdä syväluotaavan reportaashin näytelmistä loppuun saakka,
halusitte tai ette.
Tällä kertaa olen haastatellut mummuSäteen ja Helmiäipän iskäpappaa elis paappaa, koska hänhän tietänee näytelmäkehistä aivan ja kaiken.

Tässäpä tätä.

Valmistautuminen: kolme kuukautta ennen näytelmäkautta lopetetaan kaikkinainen herkkujen anto, koska ei pläskiä. Ihmisvaarille karjutaan senki eestä, jos vahingossa antaa etes yhten siipaleen lauantaimakkaraa. Jos näytelmis ei pärjää ja syynä on pläski ->  paappan vika.

Näytelmäviikolla kuskataan koko kööri kasvatille karvainojennukseen. Paappa kuskaa, ja oottaa, ja kuskaa, ja oottaa. On tylsää aina oottaa. Mutta pappa on kiltti, ja aina vie.
Iltalenkki karvainojennuksen jälkeen tehdän levitoiden, eli ilmas leijuen, koska siisteys.
Perskarvankin on oltava ojennukses, muuten ei pärjää. Jos ei ojos -> paappan syy.

Paappan painajainen on joutua näytelmiin, koska tylsää. Paappa ei tajuu mtn mitä kukaan puhuu, ei tiedä milloin pitää mennä kehään eikä ees mis o vessa. Siispä yleensä paappa karkaa lähimmälle bensikselle kaffelle, ja oottaa, oottaa ja oottaa.

Jos semminkin kauhupainajainen käy, etteivoi karata, ni paappa istuu ja pitelee seittemää koiraa yhes käes ja krillimaggaraa toises. Kerran paappa äity kertoilee, miten se kehätouhu menee:

Juoksuttaja hakee koissulin ja laittaa narun kaulaan. Taskussa on juoksuttajalle lihapullia, koska nälkä. Ekats juostaan kehässä ympyrää. Sitte seis. Joku tärkee tyyppi näyttää merkkejä sormillaan et mihkä ja milloin. Sitse antaa valomerkin väreillä, et onks S T O P, M E I B I I tai G O!
Sitte juostaan taas. Sitte tulee se stoppi ja levitellään tassoja ja venytetään kaulaa.
Siis siltä koissukalta, ei juoksijalta.
Sitte se tärkee tyyppi kopeloi, siis sitä koissulaa, ei juoksijaa.

Sit ne värit: Paappan mielest vihree on ok, keltainen joo-o ja punainen ihan S T O P in tö neim of laav...Se ei tajuu miks punane o paras, vielkää. Eikä ees et kuka voitti.

Paappa aina kysyy näytelmän jälkeen et mistä pokaali haetaan. Se ei tajuu, jos ei pokaalia.
Paappaki sai aina poikana pokaalin ja pokkas komeesti. Sen mielest on nii hienoi koissukoit et kaikille pitis saada pokaali, ja joka kerta.
Paappa aina ottaa kuvia ja laittaa veispuukkiin, vaik ihmismummukka sihisee, et ei tarttis ny...
Paappa ei tajuu, et miks ollaan joskus kaiken kallella kypärin, ku tullaan näytelmist, kerta paappan mielest ollaan aina oltu ihan parhautta ja joka kerta.
Meikä on khyl sitä mielt et paappalla on loistoasenne ja kaikki vois ottaa silt oppii...
maindjuu, vähän saa paappa viä reenaa tota näytelmäasiaa, mut asenne on jo puoli voittoa, eikös?
Tämmösii täl kertaa ja pokaaleit ootellessa, tai krillimaggaraa
Tee Taimikinkku Minellin



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti